Kazuo Ishiguron novellikokoelma Yösoittoja oli maaliskuun lukupiirin kirjavalinta. Nagasakissa vuonna 1954 syntynyt ja lapsena Englantiin muuttanut kirjailija on ansioitunut laajalla ja tunnetuksi tulleella tuotannollaan. Nobelin kirjallisuuspalkinnon hän sai vuonna 2017. Kirjailijan tuotanto oli kuitenkin ainakin osalle lukupiiriläisistä jäänyt suhteellisen tuntemattomaksi. Oma aikaisempi mielikuva kirjailijasta on liittynyt kiinteimmin Pitkän päivän ilta- romaanin elokuvaversioon ja sen Anthony Hopkinsin tunteiden vähäeleiseen tulkintaan.
Yösoitoissa eletään yläluokkaista Englantia laajempaa, erilaisten kansallisuuksien ja sosiaali- ja ikäryhmien Eurooppaa. Uutta eurooppalaista aikakautta edustavat niin Italiaan katusoittajina onneaan kokeilemaan saapuvat nuoret Itä-Euroopan muusikot, kuin jo lähes unohdetut suuret amerikkalaiset tähdet. Vaikka novellien ihmiset eivät enää elä pysähtyneessä tai suljetussa maailmassa, heidän oma elämänsä on pysähtynyt. Päähenkilöt ovat usein risteyskohdassa. Tarinoiden ihmisiä leimaa juurettomuus, kiertolaisuus ja myös epätietoisuus tulevaisuudesta.
Eroa tunnettuun romaaniin tekee myös keskeinen tarinoita yhteen nivova teema, musiikki. Juuri musiikin ja muusikkojen avulla tarinoissa lukijalle helposti avautuu erilainen maailma. Kertomusten henkilöinä on uran laskuvaiheessa olevia iskelmätähtiä, tasaisen uran puurtaneita pitkän linjan ravintolamuusikoita ja vasta alkuvaiheessa olevia, siipiään kokeilevia ja paikkaansa hakevia nuoria muusikoita. Musiikki ei novellissa aina ole päähenkilön ammatti; joskus musiikki voi toimia siltana menneisyyteen, omaan lapsuuteen ja nuoruuteen, sen muistoihin ja ihmissuhteisiin.
Ensimmäisessä tarinassa ravintolamuusikkona Venetsiaa kiertävä puolalainen Jan kohtaa äitinsä palvovan amerikkalaisen iskelmätähden. Janin lapsuudessa tähden musiikkia kuunneltiin mustan pörssin levyiltä pienessä asunnossa. Venetsian aurinkoisella piazzalla erilaiset maailmat yllättäen kohtaavat, kun entinen tähti pyytää Jania säestäjäkseen. Tulossa on viimeinen esitys, jonka vanheneva tähti aikoo esittää vaimolleen. Rakkaus ei tässä, kuten muissakaan novelleissa, ole yksiselitteistä. Lukija tuntee tarinan edetessä haikeutta, mutta samalla tulevassa erossa on myös outoa loogisuutta. Ero on molemmille osapuolille väistämätön ja välttämätön. Se on yksimielinen päätös, kuten iskelmälaulaja Janille selittää.
Novelleiden keskiössä ovat usein ajan huomaamaton kuluminen ja sen yllä leijuva haikeus. Kokoelman ilmapiiri ei silti ole pysähtyneen yhtenäinen. Tyypillistä Ishiguron kertomuksille on yhtä lailla, että ne voivat vähitellen, lähes huomaamatta lähteä ajautumaan myös komedialliseen suuntaan. Niminovellissa Yösoittoja jo lähtötilanne on paitsi traaginen, samalla myös oudon kepeä. Siinä jazzmuusikkona keskinkertaisen uran tehnyt päähenkilö parantelee kauneusleikkauksen arpia hotellissa. Naapurihuoneessa asuu samanlaisiin siteisiin sidottu kuuluisa nainen. Naisen houkuttelemana muusikko ajautuu yöllisille kierroksille puolityhjään hotelliin, ja kierrokset vievät yhä oudompiin tilanteisiin. Eniten lukupiiriläisiä tuntui kuitenkin huvittaneen Come Rain or Come Shine- novelli. Siinä elämässään erilaisiin suuntiin ja tavoitteisiin ajautuneet opiskelijatoverit tapaavat vuosien jälkeen. Varsinainen farssi kehkeytyy, kun uskottavien tilanteiden jälkeen päähenkilö päätyy raivoisaa koiraa matkien mylläämään pariskunnan kotia.
Novellien tarinat soljuvat ja tuntuvat aluksi helposti nopealukusilta. Ne vaativat lukijalta kuitenkin keskittyvää lukemista. Tämän totesimme kun esimerkiksi mietimme, voisiko musiikkialan tähtien varaan elämänuraansa rakentava nainen ensimmäisen ja niminovellin lisäksi olla mukana vielä kolmannessakin novellissa. Ishiguron Yösoittoja on teos, joka palkitsee paneutuvan lukijan. Klassikkoteoksen tavoin sen teksti ja tarinat kestävät useammankin lukukerran.
- Anne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti