Hölmö nuori sydän / Kirsikka Saari

Kirsikka Saari, ”Hölmö nuori sydän”, romaani. Otava, julkaisupäivä 3.8.2018

”Hölmö nuori sydän”, elokuva. K12, ensi-ilta 12.10.2018, käsikirjoitus Kirsikka Saari, ohjaus Selma Vilhunen,



Romaani ja elokuva ovat kytköksissä toisiinsa. Kirsikka Saari on aikaisemmin käsikirjoittanut televisiosarjan, lyhytelokuvia (esimerkiksi ”Pitääkö mun kaikki hoitaa?”, 2011) ja pitkän fiktion (”Korso”, 2014). Hän opiskelee käsikirjoitusta Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.
Elokuva on Helsingissä teatterilevityksessä vielä viikolla 8, 2019, mutta lisäksi sitä käytetään oppimateriaalina. Se on otettu mukaan peruskoulun 9-luokkalaisille suunnattuun Koulukinon ohjelmistoon. Verkossa on runsaasti luonnehdintoja sekä elokuvasta että romaanista.

Romaanin ”Hölmö nuori sydän” voi lukea joko aikuisten tai nuorison kirjallisuudeksi tai kumpaankin lajiin. Tekstissä alkutilanne on siitä erikoinen, että peruskoulun yhdeksäsluokkalainen Kiira huomaa olevansa raskaana ja päättää synnyttää vauvan.
Hän tietää isäksi Lennin eikä tämä sanoudu irti projektista.

Päähenkilöt ovat vielä lapsia, 15-vuotiaita. Kummankaan yksinhuoltajaperheessä vanhemmuus ei ole kovin vahvaa. Lennin elämässä isä ei ole ollut mukana lainkaan, ei ole sisaruksia eikä isovanhempia. Äitikään ei viihdy ihan hyvin, hän vihaa työllistämistöitään, on köyhyyden vuoksi äreä, joskus lähtee illalla ”pikkasen rimpsalle”, ja poika on pienestä saanut selvitä yksikseen yön yli.

Kiiran vanhemmat eivät olleet oppineet sietämään toisiaan, isä on liukunut pois perheestä ja Kiiran elämästä. Kiiralla on kaksospikkuveljet, ja heidänkin isänsä on häipynyt. Äidin kanssa riidellään kuten usein murrosikäisten perheissä.
Työn ja taloudellisen vastuun rasittaman äidin on vaikea ottaa aikuisen vanhemman asennetta teini-ikäiseen lapseen. Hän jää myös sivuun tyttären elämästä, kun Kiira äidin estämättä muuttaa kotoa pois.

Niin kuin ihmiset, myös kartta on tärkeä. Romaanissa liikutaan Myllypurossa, Itäkeskuksessa ja lähiympäristössä.

Kotiseutu on kirjan henkilöille niin keskeinen, että jos joskus tulee asiaa Helsingin keskustaan, se on kuin kävisi jossakin todella kaukana.
 Asuinseudulla on ulkomaalaistaustaisia suomalaisia, joita osa väestä ei pidä suomalaisina, vaikka he olisivat syntyneetkin täällä. Lennin äitiä harmittaa se, mitä hän näkee näiden omistavan. Omassa köyhyydessään hän pitää sitä epäoikeudenmukaisena. Naapureina ja tuttuina on ”kotoutuneeksi” katsottava somalialaisen Abdin perhe, mutta Lenni saa kuntosalilla ystäväkseen myös Jannen, miehen, joka levittää vieraita torjuvaa aatetta. Lenni saa tältä maahanmuuttovastaisia flaijereita jaettavakseen.

 Ristiriitaisten faktojen välissä Lenni on ihan pihalla. Muslimien omaisuuteen kajotaan, heidän kokoustilojaan töhritään, niihin suunnitellaan iskua, ja propagandassa islam esitetään vaarana, jolta on suojauduttava, vaikka oma uskonto ei vaikuta suuremmin tärkeältä paikallisille kristityille itselleen. Lisäksi juuri Abdi auttaa Lenniä pahassa tilanteessa.
Lenni tajuaa, että Jannen flaijerit eivät ole hänen juttunsa ja irtautuu joukosta.

Teksti antaa aavistaa, että tästä antisankarista tulee vielä oman elämänsä sankari. Synnytyssairaalaan Kiiran äitikin löytää tiensä tyttären luo.

Romaanissa kerrotaan arjen tapahtumista kaupunginosassa, jonka tunnistaa. Ilmaisua ja juonen kulkua voi pitää elokuvallisena, mutta kirjoittaja onkin alan ammattilainen.
 Hän kirjoittaa hyvällä suomen kielellä.
 Realistinen kerronta hiukan masentaakin: onko kiusaaminen näin arkipäiväistä ja näinkö kärsimätöntä ja epäkohteliasta keskustelumme yleisesti on?
Vai onko tarkoitus kuvata sitä, millä keinoin ihmissuhteet saadaan aivan juntturaan?

Riitta

Kissani Jugoslavia / Pajtim Statovci

Lukupiiri 23.1.2019

Pajtim Statovci, Kissani Jugoslavia
Otava 2014
                                                                                             
”Kissani Jugoslavia” –teoksen julkaisemisvuonna sen tekijä täytti 24-vuotta. Kirja palkittiin vuoden parhaana esikoisromaanina (Helsingin Sanomat, 2014). Teos on käännetty kahdeksalle kielelle ja sen julkaisuoikeudet on myyty 11 maahan.
 ”Kissani Jugoslaviasta” on tehty myös näytelmä (Kansallisteatterin Villensauna, 2018).

New York Timesin kriitikon kiinnostus romaania kohtaan saattaa olla sen menestyksen merkittävin mittari.
Yliopisto-lehdessä Y/03/18  Statovci torjuu ajatuksen siitä, että romaani kuvaisi hänen tai hänen sukulaistensa elämää. Suomalaisena Suomessa asuen Kosovo ja Albania vain kiinnostavat häntä hänen kosovolaisjuurtensa vuoksi ja siksi, ettei hän ole kasvanut siellä. Toiseus kiinnostaa Statovcia, hän kokee sitä itsekin Suomessa.

Toiseus seuranetsinnässä ja homoseksuaalisten henkilöiden rakkaussuhde aloittaa ja lopettaa ”Kissani Jugoslavian”. Alun ja lopun välissä on sekä naturalistista romaanikerrontaa että fantasiaa. On etnologinen kuvaus naimisiinmenosta ja on selostus lähdöstä levottomalta Balkanilta sekä elämästä Suomessa maahanmuuttajina. Kertojana on Kosovosta tullut nainen Emine.
Tarinaan lomittuvat toisen kertojan, aikuiseksi kasvaneen nuoren maahanmuuttajamiehen Bekimin muistot ja nykyhetki.

 Iso kuristajakäärme (ihmisellä, joka lapsena näki painajaisia käärmeistä ja aikuisenakin pelkää niitä) on epätavallinen lemmikki, ja asuinkumppaniksi tullut kissa on vielä persoonallisempi. Bekim oli tavannut kissan homobaarissa. Se on hurmaava, itserakas ja ilkeilevä, osoittautuu rasistiksikin. Se on kuin maahanmuuttajia vihaavien äiti, väreiltään mustan ja valkoisen kirjava.

Rauhan oloissa Eminen perhe on elänyt Kosovossa hyvässä asemassa, puoliso Bajram on töissä yliopistossa. Teoksen läpi kulkee kuvaus avioliitosta, johon kuuluu toisen ehdoton valta ja toisen rooli valtakuviota  todeksi elävänä osapuolena. Autoritaarisuus tuntuu joskus menevän ihan överiksi, se on jyrkkää ja väkivaltaistakin, mutta roolit sisäistäneiden kesken tehtävänjako toimii. Eletään tutussa ympäristössä eikä vaihtoehtoja ole. Tasapaino järkkyy sodan ja pakolaisuuden seurauksena.

Kirjailija siirtää perheen Suomeen aloittamaan tyhjästä. Omat traditiot katkeavat, ei voi elää suuressa talossa, jossa asuisi vanhaan tapaan monta sukupolvea, pojat perheineen omissa kerroksissaan. Tulokkaina maassa, jossa on oudot tavat ja järkyttävän paljon vapaaehtoisesti yksin asuviakin, perheenisän auktoriteettiasema horjuu. Synnyinmaan uskonnosta tulee niin tärkeä, että lapsille koulussa opetettava elämänkatsomustieto saa hänet pois tolaltaan. Lapset kasvaessaan etääntyvät vanhemmistaan ja vaimo alkaa mielessään suunnitella itsenäistä elämää.  Puolisoista näennäisesti heikompi selviytyy, vahvempi ei kestä muutoksia eikä yksinäisyyttä.

Statovci käsittelee vivahteikkaasti tunteita, joiden vietäväksi yksilö vain joutuu: syrjityksi tulemisen tunnetta, väkivaltaisen vanhemman lapsessa aiheuttamaa koteloitunutta vihaa sekä kauhua, jota teini-ikäinen morsian kokee siirtyessään isän holhouksesta sellaisen miehen käskyvaltaan, josta ei tiedä mitään: ”Vasta silloin tajusin, että eläisin loppuelämäni hänen kanssaan, ja ajatus iski kylkeeni kuin rakennuksen sisään sukeltava purkupallo.”

Kissa ja käärme liitetään usein eri sukupuolten seksuaalisuuteen, mutta kirjailija saattaa tarkoittaa eläimillä moninaisia asioita. Verkosta voi löytää tulkintoja. Lemmikkikäärme aiheuttaa konfliktin ja vaaran. Käärmeen kuolema ja lopun rauhaisa, onnellinen yhdessäolo Bekimin ja hänen kumppaninsa kanssa voivat liittyä toisiinsa tai sitten ei.
Hiukan arvoituksellinen on myös Bekimin hyökkäys Kosovossa äidinisää vastaan, kissa olallaan. Kissat voivat olla myös perinteistä irtautumisen indikaattori, jos Kosovon albaanit vieroksuvat niitä.
Kannen kuvana kissa on paikallaan: kansi on myyvä.
Lukupiirissä ihmeteltiin sitä, miksi Otava ei mainitse sen suunnittelijaa.

Riitta