Lukupiirimme luki Katriina Huttusen teoksen Mustaa valoa : muistiinpanoja hautausmaalta, 2020. Huttunen on ennestään tuttu kääntäjänä. Lisälukemisena meillä oli kolme Anton Tšehovin novellia.
”Tämän kirja tapahtumapaikka on Hietaniemen hautausmaa, oma hautausmaani. Tänne on haudattu lapseni, s. 7.” Huttusen kirja kertoo siitä miten hautausmaa palvelee yhden surevan äidin tarpeita.
Teoksessa on paljon faktatietoa, mutta samalla se on hyvin henkilökohtainen teos. Teoksessa tarkkaillaan luontoa, ja seurataan vuoden kiertoa. Toisaalta hautausmaiden kulttuurihistoria on alati läsnä. Samoin kirjailijan suru. Sitä ilmentävät moninaiset aforistiset kommentit ja pohdinnat.
Vuoden kierto näkyy Hietaniemen luonnossa ja hautausmaan ”arjessa”.
Luonto ilmenee hautausmaalla monin tavoin, se on varsinainen luontopolku. Sammal, isomaksaruoho, varis, hauta, kääpä, hauta, hauta, orava, päästäinen. Tietenkin muratti. Pyökit, tammet, tuolla mustarastas ja lähellä meri.
Viivytään monien hautamuistomerkin äärellä Mauno Koivistosta Leena Luostariseen. Muistomerkeissä näkyy eläinten ja ihmisten kirjo linnuista kissäeläimiin ja kirvesmiehistä kirurgian tohtoreihin. Monet haudat ovat unohdettuja, Tapio Wirkkalan hautaa koristaa kiven kaatumisesta varoittava nauha.
Hautausmaalle mukaan pääsevät kirjailijat Veikko Huovinen ja Teuvo Saavalainen. Molemmat ovat kirjoittaneet lapsensa itsemurhasta. Samaa tekee Katriina Huttunen kirjan verran. Huttusen näkemys on varsin ehdoton: ”suruni ei ole ongelma joa on ratkaistava”. S 152
Teoksen voi lukea monella tavalla: Kaunista kieltä. Kulttuurihistoriaa. Paljas, rehellinen. Runollinen. Lukeminen saattaa olla myös ahdistavaa.
Kirjassa on hautausmaa- ja kuolemankirjallisuusbibliografia.
Lisälukemisenamme olivat Anton Tšehovin novellit: Sali nro 6 ; Virkamiehen kuolema ja Nainen ja sylikoira.
Puhuttiin lähinna Sali nro 6:sta novellin kuvaamista herkistä uupuneista ihmisistä. He lukevat mutteivat toimi. He havaitsevat ympäristön epäkohdat, mutta voipuvat niiden edessä. Tällainen on vaikkapa novellin tohtori Ragin, jonka kujanjuoksua saamme seurata.
Vuoden 1812 dekabristikapinan aie oli muuttaa venäläinen yhteiskunta perustuslailliseksi monarkiaksi, kapina epäonnistui. Tämän jälkeen kirjallisuudesta saatiin lukea ns. tapeettomistaa ihmisistä, jotka eivät hyväksyneet yhteiskunnan roistomaisuutta ja valheellisuutta. Näillä omantunnonaroilla ja lahjakkailla ei ollut paikkaa yhteiskunnassa. Tässä Tšehov menee vielä pidemmälle. Hän kirjoittaa tarpeettomasta kaupungista. Siinä yhteiskunta pienoiskoossa.
Muisteltiin, että Josif Heifits ohjasi Nainen ja sylikoira –novellista pelkistetyn herkän elokuvan Nainen rannalta / The Lady with the Dog (Дама с собачкой, Dama s sobatshkoi, 1960). Elokuva valmistui Neuvostoliitossa ns. suojasään aikana vuonna 1960 ja palkittiin Cannesissa. Rakkauden aika Jaltalla kohtaa talven ja arjen Moskovassa, lemmenparin osapuolet ovat molemmat naimisissa. Pari ei saata haastaa yhteiskunnan heille asettamia odotuksia.
Elokuva on katsottavissa YouTubessa englaninkielisin tekstein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti