sunnuntai 8. joulukuuta 2013

HURMION TYTTÄRET ja HENKI JA AINE














Hurmion tyttäret : romaani / Satu Koskimies.
Helsinki : Tammi, 2009
 
Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri : taistelevia pakinoita / Katri Vala.
Mikkeli : Kansankulttuuri, 1945.

+ Alastalon salin viimeinen luku.

”Mikä hekuma levätä povellasi, maa, /alastomin, nuorin jäsenin,
suu ja sieraimet vihreässä rikkaudessasi.”
- Katri Vala

Hurmion tyttäret on dokumenttiromaani. Teoksen päähenkilöinä ovat kaksi nuorta runoilijaa Katri Vala ja Elina Vaara. Kirja ydintä on heidän välisensä kirjeenvaihto. Aikajänne on 1919 – 1930. Nuori voima -lehti ja Tulenkantajat sitovat henkilöt toisiinsa. Runoja luetaan, kirjoitetaan ja arvostellaan. Koulutytöistä ja -pojista kasvaa kirjailijoita ja nuoria aikuisia. 

Elinan ehdotuksesta hän ja Katri alkavat kirjeenvaihdon, se on pitkään heidän välisensä yhdysside. Myös muun Katri Vala ja Tulenkantajat -kirjallisuushistoria mukaan menee muutama vuosi ennen kuin he tai muut Tulenkantajien jäsenet tapaavat kasvokkain. 
Kirjepiiriin kuuluvat myös Lauri Viljanen, Olavi Paavolainen, Uuno Kailas ja Yrjö Jylhä.
Kaikki nähdään Valan ja Vaaran silmin. Teoksessa ihastukset, rakkaudet ja erot siirtyvät suoraan runoihin. Tämä on varsin hienosti rakennettu kirjan sisään. Toki teoksessä on paljon pohdintaa kirjailijuudesta ja runon olemuksesta.
Satu Koskimies kuvaa Paavolaisen narsistisena boheemina, Yrjö Jylhän hurmurina ja Lauri Viljasen rillipää humanistina. Elinan sanoin: ”Yrjön silmät tekevät tahdottomaksi. (s. 33.)”. ”Yrjö tekee minut levottomaksi, mutta Lauri antaa rauhan (s. 85)”.

Vähitellen runoilijoiden erot kasvavat esiin. Katri Vala on vapaamittaisen runon uranuurtaja ja toisista erillään työskennellen opettajana. Elina Vaara pitää loppusoinnuista kiinni ja uskoo perinteiseen mittaan. Vaara ehtii myös Tulenkantajien rientoihin Helsingissä.

”Sa, joka juoman tulisen / mun kanssain unelmissa joit,
oi nouse ilon, huimauksen laivaan!”
Elina Vaara, s. 101

Kirjaa vaivaa name dropping. Mitä se antaa lukijalle, joka ei tunne kirjallisuuden- ja kulttuurihistoriaa tai Tulenkantajia.

Tekstiin tulee eloa, kun koko ryhmä tapaa vuonna 1925 Vienolassa Olavi Paavolaisen luona. Se on teoksen pisin jakso (s. 152 -180). Koskimies on lukijan onneksi innostunut Paavolaisen itämaisen teltan rituaaleista. Jaksoon on sisäänkirjoitettu Katrin ja Yrjön runot toisilleen. Katri: ”Olen vain pieni tyttö sinun kuumien silmiesi edessä, joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi (s.165).

Helmiketju
Olen vain pieni tyttö
sinun kuumien silmiesi edessä,
joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi.
Vain surullinen sydämeni
on minulla annettavana,
mutta varjoni liukuu huumaantuneena
sinun jalkojesi yli. ..

Ylen elävässä arkistossa on Anki Lindqvistin ja Esa Pethmanin tulkinta vuodelta 1971.
 
Yrjö: Siks silmäs suolan tuoksuvat ja meren vihreät sokeiks, sokeiks suutelen (s. 168). 
Elinan sanoin Kati ja Yrjö ovat lumonneet toisensa runossa (s. 170).

Yhtä tärkeitä ryhmälle ovat Nuoren Voiman liiton talvipäivien kokoontumiset. Tästä tulee mieleen miten 1970-luvun nuorille voivat olla tärkeitä Luontoliiton talvipäivät, jotka saattoivat mullistaa maailmankuvaa.

Kiinnostavasti on kirjoitettu myös Paavolaisen ja Katri Valan tapaaminen aiemmin Vienolassa. Katri Valan ensimmäinen runokokoelma saa silloin muotonsa. Kaukaisen puutarha -teoksen vastaanottoa sittemmin kutsutaan sensaatioksi. ”Kati on elämänhurman runoilija (s. 147)”.

Teos on täynnä kuvaavia yksityiskohtia: Katri Valalla on Paavolaisen vaikutuksesta kodissaan itämäinen nurkkaus, vaikka elo muuten on vaatimatonta.




Ikkunat auki Eurooppaan.
Tätä fraasia ei taida kirjassa olla. Satu Koskimies ei avaa lukijalle teoksen aikakautta eikä Tulenkantajien tavoitteita. Teos rakentuu kirjailijoiden mielenliikkeistä. Muusta saanme vain viitteitä. 1920- ja 1930-luvun moraalikoodistossa modernit vapaa-ajan viettotavat (elokuvat, tanssi, kahvilat) olivat paheksuttavia, ja sisällissodan arvet olivat auki. Sentään Katri Vala joutuu pohtimaan mikä on maalaisopettajalle soveltuvaa käytöstä.

Tulenkantajat pyrkivät luotsaamaan suomalaista kirjallisuutta uusille urille lähemmäs eurooppalaisia virtauksia. Ryhmä pyrki eroon korpikulttuurista ja määritteli suomalaisuutta kaupungistumisen ja modernin kautta. Tulenkantajien romanttisessa kuvastossa luonto käsitettiin peiliksi omalle sisäiselle mielenmaisemalle. Tulenkantajat oli runoilijoiden ryhmä ja paljossa kiitollinen Edith Södergranille ja Elmer Diktoniukselle.
Runoryhmänä Tulenkantajat hajoaa 1930. Teoksen tunnelma Vihdin Otalammen juhlissa on haikea.

Katri Valan veli Erkki Vala oli päätoimittajana sekä vanhassa Tulenkantajassa 1928-29 että lehden uudessa vasemmistohenkisessä versiossa vuosina 1932 – 1939.
Katri Vala alkoi samoihin aikoihin toimia uudessa Tulenkantajat-lehdessä yhteiskunnallisesti kantaaottavana pakinoitsijana nimimerkeilla Pekka ja Pecka.

Tulenkantajat-lehdestä 1930-luvulta ovat peräisin Katri Valan pakinat postuumissa teoksessa ”Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri” (1945).Valan pakinoiden lukeminen Hurmion tyttäreiden rinnalla avartaa näkymää aikakauteen.
Valan tuotannossa 1930-luvulla painottuvat pasifismin ja fasisminvastaisuuden teemat. Hän kommentoi niiden ohella koululaitosta, sotahistoriaa, kuolemanrangaistusta ja siveellisyyskäsityksiä. Kirjan esipuheessa Raoul Palmgren toteaa, että Valan tekstit ovat ajankohtaisia ja tuoreita ja sopivia esitettäväksi kansanvaltaisissa juhlissa. Jos esipuhetta on uskominen Kansakulttuuri Oy aloitti kustannustoimintansa julkaisemalla Valan pakinat.

- Timo

Perusfaktoja:

Katri Vala (Karin Alice Heikel o.s. Wadenström) 1901 – 1944
Yo, Porvoon suomalainen yk 1919. Valmistui Heinola seminaarista 1922.
Kansakoulunopettajana Kuopion maalaiskunnassa, Valkealassa, Askolassa, ja Ilomantsissa 1922- 28. Lauritsalassa 1935-37. Eli vaatimattomasti elättäen mm. suomennostöillä äitiänsä ja Niilo-veljeänsä. Taloudelliset huolet, sairastui tuberkuloosiin 1928.
Toivuttuaan sairaudestaan riittävästi Vala teki matkan Rivieralle ja Pariisiin. Matkan jälkeen hän asettui asumaan Helsinkiin, missä hän 1930 solmi avioliiton kemistin koulutuksen saaneen vasemmistolaisen Armas Heikelin kanssa.
Kuului Tulenkantajien sisäpiiriin. Katri Vala julkaisi esikoiskokoelmansa 1924. Hänen vapaamittainen lyriikkansa herätti kiivasta keskustelua. Hän kirjoitti Tulenkantajien lehteen nimimerkillä Pecka.
Esikoiskokoelmassa Kaukainen puutarha on vuorottelevat elämänpalvonta ja kuolemakuvitelmat sekä aistimusvoimainen värien ja tuoksujen runokieli. Valan runoissa on hurmiota, huudahduksia sekä viehtymystä eksoottisiin, sadunomaisiin paikkoihin ja tunnelmiin.

Toimi Akateemisessa sosialistiseurassa ja Sos.dem puolueessa. Katri Vala oli 1930-luvulla mukana perustamassa myös vasemmistolaista kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiilaa
Valan viimeiset runokokoelmat Paluu 1934 ja Pesäpuu palaa 1942 merkitsevät suunnanmuutosta vasemmistolaisesti sävyttyneeseen yhteiskuntakritiikkiin.

Kaukainen puutarha 1924
Sininen ovi 1926
Maan laiturilla 1930
Paluu 1934
Pesäpuu palaa 1942
Kootut runot 1945 (postuumi)
Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri 1945 (pakinoita, postuumi)
Eikä minussa ollut pelkoa 1991 (lehtikirjoitukset, kirjeet, päiväkirjat, postuumi)
MUKANA ANTOLOGIOISSA
Nuoret runoilijat 1924
Hurmioituneet kasvot 1925
Kolme 1930
Lähteenä http://www.sipoo.fi/maakuntakirjailijat/suo/vala_katri.htm


Elina Vaara 1903 Tampere – 1980 Helsinki
Elina Vaara (oikealta nimeltään Kerttu Elin Vehmas o.s. Sirén; 29. toukokuuta 1903 Tampere – 26. joulukuuta 1980 Helsinki)  oli suomalainen runoilija, satukirjailija ja suomentaja. Hän tuli ylioppilaaksi keväällä 1923 ja opiskeli sen jälkeen Turun yliopistossa suorittamatta kuitenkaan tutkintoa. Hän osallistui 1920-luvulla Tulenkantajiksi kutsutun kirjallisen ryhmän toimintaan.
Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Lauri Viljanen (1926).
Elina Vaaraa on sanottu unen, lumotun ja romantiikan utuisten maisemien runoilijaksi. Tästä esimerkkinä Pilvikuvat (1928):
”Reunalla vihreän hetteen, / lähteellä silmien raikkaiden / istun illalla kauan / tutkien tummuutta pilvien. / Verkkaan ne vedessä liukui / synkkinä, vieraina, vaieten…/ Lähteen pohjalla ruoste / Kuumotti kuin käsi verinen. / Tuijotin – rintaani poltti, / enkä ma mitään ymmärtänyt. / Sieluni lehahti lentoon / niin kuin lintu säikähtänyt.”
Ks. lisää:

Kirjallisuutta:
Saarenheimo, Kerttu : Katri Vala: aikansa kapinallinen. WSOY, 1984

Mauriala Vesa : Uutta aikaa etsimässä : Individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930 -luvulla.- Laajuus: 367 s. - Gaudeamus, 2005.

Soundtrack:
Anki Lindqvistin ja Esa Pethmanin tulkinta vuodelta 1971: Helmiketju.

Halkola, Kristiina: Pajupilli. Levyllä Täytyy uskaltaa (1971).

Katri Vala muistoissani / Helvi Hämäläisen haastattelu. Ylen arkisto   

Millaista oli olla nuori naisrunoilija 20-luvulla / Satu Koskimiehen haastattelu   2.10.2009.

Tulenkantajat-ryhmästä ja Olavi Paavolaisesta kertovat runoilijatoveri Ilmari Pimiä, näyttelijä Emma Väänänen, radioteatterin työntekijät Eeva West ja Alpo Routasuo sekä kriitikot Lauri Viljanen, Kai Laitinen ja Jouko Tyyri. 10.12.1964. Ylen elävä arkisto.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)