Maarit Verronen : Pimeästä maasta : Romaani. - Kirjayhtymä, 1995.
Ulthyria
Tharaberegist oli kymmenen vuorokauden ikäinen, kun vanhemmat
ensimmäisen kerran veivät hänet sovittautumaan muottiin. Hän
huusi koko matkan huolehtijan majalta yhteismajalle, sillä hän
osasi vanhempiensa jännittyneistä muodoista ja kovasointisista
äänistä päätellä, että jotain pahaa tulisi tapahtumaan.
(takakansiteksti)
Pimeästä maasta oli Finladia-ehdokkaana 1995 ja voitti scifiin ja fantasiaan erikoistuvan Portti-lehden lukijaäänestyksen vuonna 1996. Teos on kehitysromaani, fantasiaromaani ja dystopia.
Päähenkilö Ulthyria Tharaberegist on vaeltava, introvertti ajattelija ja tarkkailija. Tekstiä voi lukea allegoriana kulttuureista, yhteiskunnista, kasvatuksesta ja ihmisen moninaisuudesta. Synkkää tekstiä. Verronen lyö lukijasta heti aluksi lukijasta ilmat pihalle, vaikka kuva yhteiskunnasta joka muokkaa ihmisen ei ole kaukaa haettu.
Pimeässä maassa ei haluta tietää paremmasta, kesä kestää kolme päivää, talvi 269 päivää.
Päähenkilön sukupuolta ei saateta määritellä, hän on Metsästäjän ja Huolehtijan välillä. Tämä ei ollut aivan normikirjoittelua 1990-luvun kotimaisessa kirjallisuudessa.
Jostakin se kulkukauppias saapuu, vaikka maailman rajat on määritelty tiukasti. Niinpä Ulthyria ymmärtää lähteä etsimään onneaan. Sitten Kalastajien kylässä ammattien arvostus on päinvastoin kuin kotikylässä. Ulthyria sopeutuu ja vaihtaa nimensäkin.
Myös seuraava vaihe Valon kaupunki on kirjoitettu tuottamaan pettymys, sitten kun silmät vähitellen avautuvat. Valo osuu vain osaan asukkaista, loput elävät hämärässä slummissa.
Yksilön ja yhteiskunnan suhde on kaikissa vaiheissa haastava. Nimenvaihdokset johdattavat lapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuuteen. Miksi ihmeessä päähenkilön nimi on niin hankala kuin Ulthyria Tharaberegist, lukija vieroittamiseen on helpompiakin tapoja?
Sankarin matka vie ajatukset myös pelimaailmaan, noustaan tasolta toiselle.
Kirjassa eletään aikaa ennen kylmää kautta, siihen on kirjoitettu myös ekokatastrofin ainekset. Luontosuhde on monin tavoin teoksessa lasnä.
Kirjaa lukiessa tulee mieleen myöhempi Emmi Itärannan Teemestarin aika (2012).
 |
Lisäksi luettiin Anna Gavaldan novellikokoelman Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja ensimmäinen novelli Ritarirakkautta.
Ranskankielinen alkuteos: Fendre l’armure, 2017, suomennos Lotta Toivanen, 2018 (Gummerus).
Eläinkaupassa työskentelevä naisoletettu lähtee esikaupungista baanalle eliittialueille. Häntä ei yleensä runoilla isketä, mutta kai tätä runopoikaa voisi testata. ”D-junassa itsensä Victor Hugon kanssa ja et kaiken lisäksi se saa mut syttymään”, s. 32.
Kupliva ja kepeänkin oloinen teksti ehtii 30 sivullaan viestiä paljon, vaikkapa yhteiskunnallisista, koulutus- ja sukupuolieroista.
”Mun kroppa on yhtä kuin minä Se on osa mua. Elän sen sisällä ja… Ja siks multa irtoo aina höyhenii. Tai pienii suomui oikeastaan”, s. 38
Tälle yhden yön kohtaamiselle lukija menee mielellään mukaan.
