Halle Helle / Niillas Holmberg

Syksyn 2021 lukupiirin aiheena oli Niillas Holmbergin teos Halla Helle (Gummerus, 2021). Halla Helle on runoilija, muusikko, näyttelijä Niillas Holmbergin (s. 1990) ensimmäinen romaani. Teos on kirjoitettu suomeksi, vaikka pohjoissaami on kirjailijan äidinkieli.

Halla Helle on romaanin muotoon laadittu yhteiskunnallinen teos. Takavuosina sitä olisi kutsuttu pamfletiksi. Teos avaa saamelaisten ja saamenmaan historiaa. Se antaa tietämystä saamelaisten perinteistä, tavoista ja maailmankuvasta. Mukana on saamelaisten mytologiaa, kirjallisuutta ja runoutta.

Minäkertoja Samu asettuu Utsjoelle Etelä-Suomesta Tampereelta. Hän on lukenut mies, ja kaiken lisäksi töissä kirjastossa, niinpä teos viittaa usein saamelaisuutta / Lappia käsittelevään kirjallisuuteen. Lukija saattaa unohtua googlaaman, kuka oli ”lapinkirjailijoitten parhaimpiin kuuluva nimismies E.N. Manninen, manselaista syntyperää hänkin” (s.20) tai moni muu tekstissä mainittu kirjallinen lähde. Sivun seuraavassa kappaleessa törmäämme Paulaharjuun. Kirja tarvitsisi lähdeluettelon tai indeksin.

Halla Helle, Elle on maailmalla menestynyt taiteilija, jonka luomisvoima on ehtynyt. Ellen mukaan hänen (ja saamelaisten) ajattelu/nsa on modernisaation kolonisoimaa. Päivittäinen kulttuurinen ambivalenssi vie masennukseen, kuilu saamelaisuuteen on liian syvä. Taiteen ”käenkieli on katkennut. Minussa ei ole liikettä”. (s. 90)

Rakastunut Samu yrittää auttaa Elleä kirjaviisauksilla, kun masentunut Elle lähettää hänelle unirunoja. Välillä lukijan tekee mieli potkaista Freudia ja Jungia nilkkaan. Lukija saa odottaa pitkään milloin päästään perinteen eheyttävään vaikutukseen.

Kirja on varsinainen ensyklopedinen tehopakkaus. Samun tiedollisten ja taidollisten ponnistelujen kautta käsitellään monin tavoin sitä, miten vaikeaa ulkopuolisen on päästä sisälle saamelaiseen kultturiin ja mielenmasemaan. Kirjassa tietty pohditaan myös saamen kieliä: ”Saamen kielet hengittänevät vapautuneemin ulkosalla”. (s. 81)

Ja kolonialismia: valtion edustajien, yrittäjien ja saamelaisten on vaikea ymmärtää toisiaan. ”Vastaanottamalla saamelaiskäräjien kuulemisvelvollisuuden se [valtio] saa ikäänkuin leiman paperiin, eli kuultu on.” (s.223)

Saamelaisten aktivismia ja pyrkimystä dekolonisaatioon avataan monesta näkökulmasta. Se lienee tarpeen, Norjassa on sunnitteilla tuulivoimapuisto saamelaisten pyhille paikoille.

Kaikkeen eivät selitykset yllä, saamelaisten luontosuhteessa on asioita, jotka eivät kuulu meille muille. Samoin saamelaisuuden määritelmään kajotaan vain minäkertojan sukuhistorian kautta.

Teos on kirjavuoden kiinnostavin kotimainen monella tapaa.

Timo
 

Lähteitä: 

Saamelaiskirjailija Niillas Holmberg: “Suomeksi kirjoittamalla kommunikoin valtaväestön kanssa”  / YLEn Areena

Luettavaa:
Helga West : Kertomus isästäni eli milloin viimeksi luin saamenkielisen kirjan? - Nuori Voima 6/2020.

 

 

Alastalon salissa / Volter Kilpi

 Alkuperäinen teksti vuodelta 2012: 

 

Kesäkuussa 2012 pohdittiin Karin johdolla jatkokertomustamme Volter Kilven Alastalon salissa. Aiheina luvut XIII ja XIV. 

Volter Kilven  tuotannon jälkimaine on erinomainen. Kirjallisuushistorian ja kriitikoiden mielestä Alastalon salissa on suomalaisen kirjallisuuden merkkipaalu, jota on vaikea ylittää. Kilpi luopui virastaan Turun yliopiston kirjastossa ja omisti 1920- ja 1930-luvuilla 13 vuotta saaristosarjan kirjoittamiseen. Aikalaisvastaanotto oli kiittävä mutta hämmentynyt. Meidän lukijoiden onneksi Kilpi uskoi itseensä.

Muistin virkistämiseksi teoksen luvut:

0	Kirkkomaa
1	Alastalo ottaa vieraita vastaan
2	Pukkila kävelee Alastalon salissa peräsohvaan istumaan.
3	Härkäniemi valitsee itselleen piippua Alastalon piippuhyllyltä ja tuumailee ajankuluksi erinäisiä.
4	Pukkila katselee ja tuntee itsensä kiiskiseksi, kun Langholma saapuu Alastalon saliin ja isonen saatetaan keinutuoliin istumaan.
5	Siviä kantaa kahvin sisään ja Alastalon Eevastiina on emäntä salissa, Langholma on juhlallinen ja Härkäniemi ajattelee erilaisia, elämän kukoistusta niinkuin turhuuttakin ja on onnellinen siitä, ettei hänellä ole vaimoa, mutta kyllä toppakahvit.
6	Luku, jonka mukavasti voi jättää lukemattakin, koska siinä ei taphadu enempää kuin muissakaan.
7	Tulli rommitetaan Alastalon salissa ja tullikapteeni haetaan pöydän alta, niinkuin muukin tullibesättninki, paitsi kokkia.
8	Muinaisia siitäkin, kuinka sokeritopat pelastuivat ja tulli seilasi myötatuulen kyörillä Turkuun.
9	Luku, jossa jo toden perään puhutaan parkistakin.
10	Pukkila ja Alastalo kilpasilla.
11	Totivesi kannetaan saliin, ja Härkäniemi, niinkuin muutkin, ja varsinkin eräs, saavat taas mielikseen katsella Siviä-neitosta salissa, jopa peilin pohjilta. Muutakin mukavaa sattuu, kuten esimerkiksi sitä, että Krookla pelastaa itselleen rommilasin melkein sekoittamattomana ja että Pukkila pääsee liikkumaan komeasti.
12	Välipalanen, jossa ajatellaan omia ja valmistaudutaan enempiin sillä aikaa kun odotellaan ja verissä on hieman humausta.
13	Härkäniemi kertoo esikuvan rohkaisuksi ja muuksi ajankuluksi jutun retarista ja kapteenista ja Albatrossin tileistä.
14	Alastalo levittää parkinpaperit pöytään.
15	Nimien kirjoitus alkaa ja laivaosia merkitään kirjaan, kunnes Pukkila päästää suustaan varomattomia ja Alastalo vielä varomattomampia, ja Siviä tulee saliin samassa, kun hänen nimeänsä mainitaan.
16	Parkinkirjojen kirjoittamista ei jatketakaan tässä luvussa, koska on muuta estettä ja ajatuksen aihetta, ja Siviän jättämä totivesikannu edelleen röyhää laattialla, kunnes Härkäniemi sen nostaa ja kantaa kiehuvia kämmenurakalla, vaikka varvaspolskassa, kynsissänsä pöydälle sylkemään.		193
17	Pukkila tulee sittenkin nyt käsketyksi lähinnä Karjamaan jälkeen ja ennen Härkänientä ja Krooklaa kirjoittamaan nimensä parkkikirjaan.
18	Krooklan nenänkärjestä tipahtaa kirkas rommiveden helmi parkkipapereille, Härkäniemi aprikoi Athanasiusta ja puoli parkkilaivasta tulee merkityksi.
19	Lahdenperäkin kirjoittaa viimein parkkiosansa sekä ajattelee Friisi-juttuja, joita hän ei tällä erällä kuitenkaan kerro, ja mitenkäs käykään, tekee pienen kompastuksen, ennenkuin pääsee valmiiksi kirjoituksissa.
20	Luku, jossa ilmestyy jo muitakin ja uusia tuttuja pöydän viereen ja kirjoittelevat useatkin osansa parkkikirjaan, vaikkeivät vielä kaikki.
21	Luku, jossa Pukkilalle tulee muissa hengenpinnistyksissä mieleen asioita, jotka tähän asti ovat olleet salaisia, ainakin muutamat, ja jossa Janne Pihlman kirjoittaa laivaosansa, suuruudeltaan sen, minkä Pukkilakin luvun lopussa saa lukea parkkikirjasta.
22	Luku, jossa Pukkila edelleen kärsii sieluntuskia ja tuntee hengenpeukalonsa puristetuksi kuin ruuvipenkin pihtiin, mutta jossa lopulta kuitenkin Evaldinkin osa tulee merkityksi parkkikirjaan ja Evaldista parkkiretari, niinkuin Jannesta, vaikka lopulta sittenkin pienempi.
23	Luku, jossa vihdoinkin Alastalo kokoo parkkikirjan pöydältä ja lukitsee sen klahviin ja jossa tapahtuu muutakin juhlallista, kuten esimerkiksi se, että Härkäniemen aikaisemmat aamupäiväiset aprikoimiset maaherran piipusta osoittautuvat oikeiksi ja Alastalo virittää kuin virittääkin piippuhyllyn edessä helmitaatin työnvirkoihin suupielessänsä ja kävelee salissa niin, että savu jää taakse, keinutuolille keikuttelemaan niinkuin Langholmakin tuomarivainaan piippu suupielessänsä häntä vastapäätä. s .368

Lähteenä Asko Korpelan kotisivu. Toinen hyvä johdanto Alastalon saliin on

Aulikki Kari: Ovi Alastalon saliin

Kari Häggman : Yksinäiset sudet ja hyvät veljet . - Hiidenkivi 2/ 2012.

Lupaus / Emma Puikkonen & Teemestarin kirja /Emmi Itäranta

Lukupiirimme luki kaksi ilmastonmuutoksesta kumpuavaa teosta Emma Puikkosen Lupauksen (2019) ja Emmi Itärannan Teemestarin kirjan (2012).

 

Lupaus kertoo ilmastoahdistukseen sairastuvasta äid(e)istä lähitulevaisuudessa. ” Lääkäri kertoi, että meissä on paljon äitejä. Tämä ilmastonmuutoksen tuoma epävarmuus on jostakin syystä resonoinu äideissä voimakkaasti, hän sanoi."

Rinna sai aikoinaan isältään lupauksen: ”Vaikka sinä olisit palavassa talossa tai uppoavassa laivassa, minä tulen ja pelastan sinut.” Rinna haluaa siirtää lupauksen tyttärelleen.

Pitkään kaikki on hyvin, ihana koti lapsuuden maisemassa veden äärellä, mutta eron jälkeen Rinna havahtuu vähitellen ympäristön muuttumiseen. Lapsi kysyy vaikeita kysymyksi: Mitä sukupuuttoaalto tarkoittaa?

Lukija saa dystooppisia viitteitä siellä täällä. Sitten mietitään, auttako rukous, muiden energian käytön vahtiminen vai pidettäisiinkö maailmanlopun bileet.

Perhekohtaiseksi ratkaisuksi tarjotaan maanalaista bunkkeria pihamaalle. Joillekuille se on bisnestä. Rinnan perhe ei suojan rakentamista hyväksy, isä, veli ja lapsi etääntyvät.

Lupaus kuvaa tarkalla silmällä äidin ja lapsen tiivistä suhdetta. Myös Rinnan ja veljen sisäinen maailma sekä sisarusten väliset erot on taitavasti kuvattu. Toisaalla Riinan veli äänittää Grönlannissa jään sulamisen prosesseja. Sulavat jäävuoret ovat kovin konkreettinen osoitus ilmastonmuutoksesta, rinnalla kuvataan herkästi veljen ja tämän rakastetun yhteiseloa.

Kirja sitoo ilmastonmuutoksen vaikutukset luonnossa ja yhteiskunnassa arkeen, mielen liikkeisiin ja perhesuhteisiin. Kuitenkin: ”Äidit vain, nuo toivossa väkevät”. 

 

 

Emmi Itäranta kirjoitti Teemestarin kirjan rinnakkain suomeksi ja englanniksi. Teemestarin kirja voitti 2012 Kalevi Jäntin palkinnon. Jenkkikustantamo HarperCollins julkaisi 2014 Memory of water´n Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Australiassa. Teos on käännetty lukuisille kielille.

Teoksessa luodaan dystopia tulevaisuuden yhteiskunnasta. Suurten mullistusten jälkeen – kenties ilmastonmuutoksen – ihmiset sinnittelevät puhtaan veden vähyyden ja sotilasdiktatuurin alla. ”Ihmisistä jotka haavoittivat maailmansa, kunnes menettivat sen. ”

Päähenkilö, Noria opiskelee isänsä johdolla teemestariksi. Koska teos on sijoitettu pohjois-Suomeen eivät teerituaalit meitä kaikkia lukijoina puhutelleet. Toisaalta aasialainen teeseremonia edustaa tässä vuosisataisen perinteen ja kulttuurin jatkumista. Seremonia on tasapainoisen elämän saareke diktatuurin ja pelon varjossa.

Kirjassa käytetään käsitteitä veden muisti ja veden ymmärrys. Vesi muistaa sen mitä ihmiset ovat unohtaneet. Lähde on muuttunut paikaksi , jota ei ole. Teemestarilla lähteeseen on kuitenkin ikiaikainen suhde. Vähitellen lähteen salaisuus paljastuu myös muille kyläläisille. Tähän liittyy pohdintaa kenelle luonnonvarat kuuluvat.

Makea vesi on kirjassa vallan väline ja kauppatavaraa, juntta säännöstelee veden käyttöa ja myrkyttääkin sitä. Kirjan kannen kaltaisella sinisellä ympyrällä merkitään talot, joiden asukkaat ovat uhmanneet sotilaiden käskyjä. Suomalaiselle vettä lutraavalle lukijalle kirja muistuttaa puhtaan makean veden vähyydestä maapallolla.

Paperia tai kirjoja ei enää ole, niiden tilalla on viestintätarinat. Muovihaudasta tehdään löytöjä. Haudasta Noria löytää ystävänsä Sanjan kanssa niin sanotun entismaailman keksintöjä. Jotkut löydökset antavat ymmärrystä myöhemmästä Hämärän maailmasta. 

CD-levyiltä he kuulevat Hämärän ajan retkikunnan veden etsinnöistä ja päättävät itse lähteä vaikealle matkalle Menetetyille maille Rovaniemen taakse.

 

Itäranta luo omaa sanastoa, kuten helivaunut, muoviseppä tai roihukärpäset. Kirjan kieli on kaunista jopa runollista ja / tai filosofista.

Kirjasta voi helposti irroittaa jaksoja jotka toimivat proosarunoina:

”Me olemme veden lapsia, ja kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi eroittaa meistä, sillä meidät on tehty veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Ne kulkevat aina yhdessä, maailmassa ja meissä, ja tulee aika, jolloin veressämme virtaava vesi juoksee kuiviin. ” s. 145, pehmeakantinen 7. painos.

Suositus molempiin kirjoihin!

 Emma Puikkonen kertoon kirjastaan, YLE Lupaus,
Julkaistu: la 9.3.2019.

 

Interview with Emmi Itäranta, Memory of Water

July 8, 2014

 

Timo