maanantai 13. joulukuuta 2010

LUMI / Orhan Pamuk









Orhan Pamukin Lumi
, alkuteos: Kar 2002/2004 (Tammi)

"Lumen hiljaisuus, ajatteli mies joka istui bussissa heti kuskin takana. Jos tämä olisi runon alku. hän kutsuisi lumen hijaisuudeksi sitä mitä sisässään tunsi."

Nobel-palkittua Orhan Pamukia on käännetty runsaasti suomeksi Valkoisesta linnasta alkaen. 
 Lumi sijoittuu pieneen ja köyhään itä-turkkilaiseen Karsin kaupunkiin, ja teoksessa eletään nykyaikaa.
Romaani tutkii länsimielisyyden ja islamilaisuuden ristiritaa Turkissa. Se on monitahoinen poliittinen romaani. Oikeaa ideologiaa ei tarjota lukijalle.
Kirjan henkilöt ovat ristiriitaisia, dokumentoiva ote sekoittuu tsehovilaiseen tunnelmaan.

Saksassa pakolaisena asuva runolija saapuu kaukaiseen pikkukaupunkiin. Runoilija Ka vaeltaa Karsissa ja kohtaa menneisyytensä. Huiveja käyttävien nuorten naisten itsemurha-aalto on muodollinen syy lähteä tekemään juttusarjaa Karsiin.
Lumi peittää ja saartaa kolme toiminnallista ja vallankumouksellista päivää. Samaan aikaan hetken onni, nuoruuden rakastetun kohtaaminen.


Pepino Di Caprin italoiskelmä Roberta soi kirjassa taustalla. (s. 298) https://www.youtube.com/watch?v=Q-De1fOCwbY

- Timo

tiistai 12. lokakuuta 2010

Neidonkengästä ja Sirpa Kähkösestä

Lukupiiri 11.10.2010, luettavana: Sirpa Kähkönen, Neidonkenkä, 2009. / Riitan alustus
Sirpa Kähkönen (s. 1964, Kuopio)
Kähkösen ensimmäiset kaksi kirjaa olivat nuorisoromaaneja, mutta varsinaisen läpimurtonsa kirjailijana hän teki historiallisen romaanisarjansa ensimmäisellä, Mustat morsiamet (1998).
Ensimmäinen nuortenkirja Kuu taskussa, 1991, Lasten- ja nuortenkirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 1992. Lukittu lähde (1994) Savonia-kirjallisuuspalkinto vuonna 1999.
Molemmat kirjat liikkuvat nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa.
Tuotanto

Nuortenkirjat

  • Kuu taskussa, 1991
  • Lukittu lähde, 1994

Kuopio-sarja

Tietokirja
Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi, 2010 Kirja kertoo Kähkösen äidinisästä Lauri Tuomaisesta (1904 - 1971), joka vietti vuosia Tammisaaren pakkotyölaitoksessa
Sirpa Kähkösen ja Kuopio-sarjan romaanien esittelyjä verkossa
Sirpa Kähkönen on kertonut, että hänen historiallisten romaaniensa sarja sai alkunsa kysymyksistä, jotka liittyivät hänen oman sukunsa historiaan ja hänen haluunsa ymmärtää suvun ristiriitoja ja vaiteliaisuutta. Välineitä romaanin Mustat morsiamet kirjoittamiseen antoivat äidinisän sanallinen traditio ja varsinkin äidinäidin vaikeneminen. Asioista, joista ei voinut puhua ääneen, mummo alkoi vuosikymmenten mentyä kertoa lapsenlapselle
Kähkönen halusi kuvata historiaa sisältäpäin, ei valtavirran kertomusta, vaan sitä mitä yksityiset pienet ihmiset tunsivat historian tapahtumien myllerryksessä. Omien perhetarinoidensa kautta sekä aikakauden historiaan tutustumalla, kuten sen ajan lehtiä lukemalla, hän pystyi uppoutumaan kuvaamaansa aikaan ja saamaan henkilönsä puhumaan, ajattelemaan ja toimimaan kyseisen ajan ehdoilla. Tätä historiallista kerrontatapaa kutsutaan myös termillä ”kaunokirjallinen mikrohistoriointi”, jonka Kähkönen on maininnut haastatteluissa vakavana tavoitteenaan.
Mustat morsiamet, 1998 -romaanissa Kähkönen kertoo Savon takamailta Kuopioon muuttavasta Annasta ja tämän kaupunkilaistumisesta. Anna on aluksi piikana lääkäriperheessä ja avioituu sitten vallankumoukseen uskovan Lassi Tuomen kanssa. Lassin jouduttua Tammisaareen vankilaan kommunistisesta toiminnasta tuomittuna Anna kokee toisen miehen kanssa lyhyen rakkaustarinan ja synnyttää kaksosvauvat. Hän jää asumaan kuopiolaiseen pihapiiriin yhdessä vanhan ja sairaan anoppinsa ja pyykinpesulla perhettä elättävän kälynsä Hildan kanssa.
Rautayöt, 2002 Romaanissa kuvataan vuoden 1940 kesää. Talvisota on tuoreessa muistissa, ja uudesta sodasta huhutaan. Lassi on jämähtänyt puhumattomaksi ja liikkumattomaksi ja eristäytyy perheestä. Vankila- ja sotakokemukset ovat koetelleet häntä kovasti. Hänestä ei ole perheen elättäjäksi, mutta lapset on silti ruokittava joka päivä ja vanhasta anopista huolehdittava, joten jälleen on Annan vastuulla, että perhe pystyy jatkamaan elämäänsä päivästä toiseen. Tämä romaani, kuten koko trilogiakin, kuvaa sitä, miten naiset sitkeinä tarmokkaina ja vastuuntuntoisina pystyvät miehiä nopeammin toipumaan sodan traumoista ja tasaannuttamaan arkipäivän kotirintamalla jotakuinkin normaaliksi armottomissakin elämänehdoissa.
Jään ja tulen kevät, 2004 jatkaa Tuomen perheen tarinaa. Eletään välirauhan aikaa, mutta ilmassa on levottomuutta ja lähenevän uuden sodan uhkaa. Evakkoystävänsä Helvin kautta Anna saa työpaikan ravintolasta ja Hilda ostaa mankelituvan. Tässä romaaniosassa perheen ja suvun kuvaus laajenee yhteisön ja ajan kuvaukseksi. Henkilögalleria kasvaa ja kuvaan tulee porvarillinen Lehtivaaran rouva, englantilainen sotilas Mulligan eli "Mullikka", ja varhain aikuistuneet sota-ajan lapset, ukkinsa kanssa asustava Juho-poika ja karjalainen evakkotyttö Mari. Taustalla vaikuttavat ajan poliittiset aatteet, natsi-ihannointi ja kommunisminpelko, sekä ihmisten ajatuksissa elävät sodan uhrit.
Kirja loppuu jatkosodan puhkeamiseen. 1
Lakanasiivet 2007 tapahtuu 1.7.1941, ainoana päivänä jolloin Kuopiota jatkosodassa pommitettiin. Se alkaa suviyöstä, ja suviyöhön se loppuu. Punaisen Tuomen perheen kuvaus jatkuu, mutta nyt myös yläluokka piirtää kuvaa jatkosodan tunnelmista. Kertoja katselee maailmaansa omasta ylhäisestä sfääristään ja osoittaa kaikkivaltaansa asettumalla välillä kuuksi taivaalle. Kuu, feminiininen prinsiippi, vihjaa ehkä kaiken takana olevaan naisnäkökulmaan, etenkin kun Sillanpää romaanissaan Ihmiset suviyössä asetti kertojansa katselemaan kuvaamaansa maailmaa auringon asemasta. Päällimmäiseksi Lakanasiivissä jää kuitenkin tunne, että jokaisen henkilön näkökulma on yhtä tosi, oli se sitten lahtarin tai punikin, miehen tai naisen. Historia elää, niin romaanin kerronnassa kuin sen kuvaamien ihmisten mielissä. Kansalaissodan varjo heittyy vielä jatkosodan murheissa ihmisten tielle. Sirpa Kähkösen romaanisarjan neljäs osa kuvaa kotirintamaa hälytyssireenien parahtaessa soimaan kesken kesäpäivän. Vuorokauden aikana ihmiskohtalot risteytyvät toisiinsa kaduilla, ravintolassa ja satamassa. Kertoja katsoo korkealta: muurahaisia.
Viipurilaissyntyisen, New Yorkiin haikailevan Mizzin myötä kuopiolaisen puutalon pihapiiri kurkottaa työläisnaisten arjen yli. Eksoottinen ilmestys kanniskelee laukussaan puuterirasiaa ja viskilekaa, mutta hänkin tietää, ettei paikoilleen voi jäädä, vaan johonkin on noustava. Ei sovi nujertua, vaikka kasvoille heitetyt elämänanalyysit viiltävät: ”Me juoksemme historian kanssa kilpaa, tyttöseni. Ja historialla, sillä vanhalla nartulla, on kumppaninaan sattuma”.2 Sarjan romaaneissa ovat naiset olleet keskeisinä hahmoina, ja nyt Kähkönen nostaa myös lapset tarinan keskiöön. Kähkönen on taitava kuvaamaan lapsia sodan keskellä. Heidän kauttaan tarina saa lukijan miettimään paitsi lasten kovia kokemuksia, myös sitä perintöä, jota he ovat joutuneet kantamaan.

Historiaan hyvin perehtyneenä Sirpa Kähkönen kirjoittaa uskottavaa, todentuntuista kuvausta jatkosodan ajasta vivahteikkaalla, suorastaan runollisella kielellä. Erityisen taitavaa on Savon murteen käyttö. Perinteisesti Savon murteen käyttäjät ovat olleet esimerkiksi Suomi-filmeissä
hölmöläisiä, mutta Kähkösen ihmiset ovat eläviä, tuntevia ja älykkäitä ihmisiä.3
Neidonkenkä, 2009 tapahtuu 9.6.1942.
Jatkosodan aikainen Kuopio sinnittelee eteenpäin raskaan nälkätalven jälkeen On kesäkuun 9. päivä vuonna 1942. Venäjä hengittää raskaasti idän metsien takana. Nälkätalvi otti lujille, mutta Tuomen naiset ovat päättäneet selviytyä tästäkin sodasta.
Ja on Aleksanterinkadun pihapiirin asukkailla myös ilon aiheita. Ruisjauhosäkistä leivotaan Hildan johdolla ensimmäiset sotaleivät ja Anna on saanut lapsensa takaisin luokseen. Ukkikin on suunniltaan ilosta: Juho Tiihonen pääsee oppikouluun. Lapset kulkevat Puijon poluilla ja lehdoissa alkukesän huumaavina päivinä, mutta aarniometsässä he joutuvat todistamaan myös pahoja asioita. Eikä Helvi tiedä kuinka suojelisi vaaralliseen ikään ehtinyttä Maria joutilaiden miesten katseilta.4
Veikko Martikainen:
Kähkösen romaaneissa kaikki on tarua - ja kaikki on myöskin totta
Sirpa Kähkönen syntyi Kuopiossa 1964. Kähkösten koti oli osoitteessa Puistokatu 14. Sirpan isovanhemmat asuivat Suokadun ja Haapaniemenkadun kulmassa. Isoisovanhemmat taas Kuopionlahdenkadun ja Haapaniemenkadun kulmassa.
- Kaikki nämä talot ovat jo purettuna. Tämä on ollut yksi syy kirjoittamiseeni, kertoo kirjailija Sirpa Kähkönen. - Haluan, että kadonnut kaupunki herää uudelleen henkiin.
Mustat morsiamet kirjan syntyyn, kuin myös hänen seuraavien romaaniensa syntyyn ja sisältöön on vaikuttanut Sirpa Kähkösen isovanhempien tarina. Muuttihan hänen mummonsa aikoinaan Kuopioon Kaavilta kuten romaanin nuori Annakin muutti maalta. Samoin hänen isoisänsä joutui viettämään pitkiä aikoja Tammisaaren vankilassa silloin vallankumoukselliseksi tulkittujen ajatusten takia.5
Lukupiirin Neidonkenkä 11.10.2010
Kirja on Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan viides, mutta yhä siinä tajuaa sanomisen tarpeen. Isovanhempien tarinan rinnalle on tullut oma historia. Kirjailijan muisti kuljettaa mukana kuin repussa kuvia siitä, mikä on kadonnut Kuopion kaupunkikuvasta. Kuvat ovat tärkeitä, ja niin ovat myös 1970-luvun kokemukset lapsuuden leikkiyhteisön laajasta vapaasta toimintapiiristä tuossa kadonneessa ympäristössä. Muistojen säleistä hän rakentaa mielikuviin ehjiksi paikat, jotka fyysisesti ovat tyhjenneet tuttuuden kokemuksesta, ja hän tekee sen kirjoittamalla. Hän tekee sen itselleen, sukulaisilleen, kuopiolaisille ja meille muille.
Toinen, mikä Kähköstä motivoi, on se taikapiiri, mikä häntä ympäröi hänen tehdessään esityötä kirjoihinsa. Sota-ajan henkinen ilmasto oli niin toisenlainen kuin se, jossa nyt eletään tänä yksilöllisyyden aikana. Aikaa luonnehti niukkuus ja puute, jopa ankeus, nälkä ja vilu, mutta myös yhteisöllisyys: toisesta välittäminen ja huolehtiminen sekä yhteinen tavoite, selviytyminen kriisistä, jossa maa parhaillaan oli. Se on hyökynyt häntä vastaan sota-ajan lehdistä, dokumenteista ja aikalaisten kertomuksista, ja hän on siitä vaikuttunut. Ajan erityisluonteesta Anne oli yhtä mieltä: esimerkiksi itsemurhia sattui sotavuosina huomattavan vähän. Kähkönen haluaa jakaa näkemystään sota-ajasta kirjoittamalla.
Kirjailijalla on paitsi motivaatiota, myös kokemusta kirjailijana ja kykyä kehittyä. Hän käyttää äidinkieltä kauniisti ja vaivattoman tuntuisesti niin kuin se olisi soitin. – Ja Kari huomautti, että kirjassa kuvataan musiikkia erittäin hyvin, yhtä onnistuneesti kuin Kjell Westö sen tekee. Kähkönen on lisäksi laajentanut repertuaariaan. Henkilögalleria, jota kirjassa kuljetetaan, on jo melkoinen, parikymmentä henkeä, ja kaikki pysyy koossa. Kuten Timo sanoi, tässä romaanissa kuvataan yhtäläisesti niin miehiä kuin naisia, ja varsinkin muusikoiden kuvaus on eläytyvää. Juoni kulkee henkilöjen kokemusten mukana selvää tavoitetta kohti, jonka lukijakin sisäistää: Edith Vallin pitojen ravintola Tatrassa täytyy onnistua.
Neidonkenkä on historiaromaani, mutta romaanina oikea romaani. Veikko Martikaisen luonnehdinta Kähkösen romaaneissa kaikki on tarua - ja kaikki on myöskin totta” on hyvä. Fiktiosta on kyse, eikä turhiin ’asiavirheisiin’ kannata takertua vaikka niitä olisikin. Kirja on viihdyttävä, paikoin tunteisiin vetoavuudessan hämmentävästi ylitsevuotavakin.
Niukoin viittauksin Kähkönen kuvaa ilmassa olevia aatteita kuten Saksa-myönteisyyttä ja Ilmari Lehtivaaran Suur-Suomi-ideaa. Marieke Candrixin kotimaa on Saksan miehittämä, mutta hänelle flaamina natsimyönteisyys on luonnollista. Kummankin näistä kirjailija panee epäröimään periaatteen ”kun tehdään suuria, paljon pientä tuhoutuu ” oikeutusta. Kähkönen ei kyseenalaista henkilöjensä ihmisarvoa, hän kohtelee heitä kunnioittavasti. Lapsia ja nuoria tyttöjä hän kuvaa erityisen lämpimästi. Lasten jutustelu on kirjan hauskinta dialogia.
Entä neidonkenkä? Sen löysi Anne viimeiseltä sivulta, ”kukkasen, joka värisi aukeamaisillaan, kastehelmiä ruskealla leningillään ”. Toden totta, neidonkengän varsi on ruskea.
12.10.2010 Riitta
Neidonkenkä-romaanin henkilöitä.
Romaanisarjan edellisten osien lukeminen auttaa orientoitumaan, muttei ole välttämätön. Seuraava selviää kirjassa itsessään.
-Juho Tiihonen, 10 vuotta, kasvattilapsena tohtori Kelolla. Juhon isoisä on postinkantaja Korhonen, jonka luona Juho on aikaisemmin asunut ja joka on tohkeissaan siitä, että poika on päässyt oppikouluun. Juho on Saaralotan ystävä.
Charlotta, Saaralotta, noin 8 vuotta, puhuu saksaa. Äiti varieteetaiteilija Mizzi on jättänyt tytön tilapäisesti klarinetisti Torkkelin hoiviin
Tohtori Kelo on leski, tytär Sirkka lottana rintamalla. Kelo on mennyt naimisiin, Selma-rouva on eronnut, entinen rouva Lehtivaara, hänellä on pieni lapsi Mikaela muusikko Michael Mulliganin kanssa. Tri Kelo on adoptoinut Mikaelan.
Mandi on tohtori kelolla sisäkkönä.
Ravintola Tatran henkilökuntaa:
Ravintoloitsija Edith Valli, noin 45 vuotta, tullut Viipurista, jossa hänellä on ollut ravintola.
Helmer Karlsson, ent. Heikki Kukkonen, hovimestari, ikä lähelle 50, ollut Viipurissa Edith Vallin ravintolassa töissä.
Unto, Helmer Karlssonin rakastettu, vainaja. Tieto kaatumisesta rintamalla tulee Tatraan tapahtumavuorokauden aikana.
Helvi Martiskainen, töissä Tatrassa.
Arvi Hujanen, Juho Tiihosen kaveri, noin 15, töissä ravintola Tatrassa. Äiti Elsa Hujanen, siskot Seija Hujanen ja vauva Hujanen. Isä Viljami Hujanen rintamalla, tulee lomalle, tuo Helmer Karlssonille Unton jättämän amuletin
Tatra Swing Boys –yhtye:
Kaarlo Torkkeli, klarinetisti, ollut Edith Vallin ravintolassa Viipurissa, kärsii masennuksesta menettämänsä Viipurin, menetetyn rauhanajan ja menetetyn loistosoittimen Lady Facen vuoksi. Ei pysty soittamaan.
Carl Blomberg, Kalle Blomberg basisti, laulusolisti, kotoisin Helsingistä.
Sakari Vakkosalmi, pianisti, liekö Sortavalasta.
Muita kuopiolaisia:
Ensio Mertanen, liikemies, eronnut äskettäin, rouva Karin lähtenyt Helsinkiin. Ensio Mertasella on suhde Edith Valliin. Rouva Selma Kelo on Mertasen serkku.
Mari Martiskainen, noin 15, töissä hattuliikkeessä, äiti Helvi Martiskainen.
Poliisi Heiskanen, kihloissa Helvi Martiskaisen kanssa, lienevätkö naimisissakin jo.
Annikki Susi eli Ani, Marin ystävätär, töissä rohdoskaupassa, 17 vuotta. Annikki ja Mari ovat aikaisemmin olleet SPR:n kurssilla, luopuneet siitä järkyttävän kokemuksen jälkeen. Tutustuneet saksalaisiin sotilaisiin kengitysseppä Meyer ja lääkintämies Widman.
Hilda Tuomi, noin 40 - 50, pyykkäri, tässä leivänleipojana, äiti huonossa kunnossa. Kommunisti.
Anna Tuomi, alle 40? Hilda Tuomen käly. Töissä Tatrassa, mies ollut Tammisaaressa vankina 7 vuotta, nyt rintamalla, avioliitto hajoamassa. Kiinnostunut Kaarlo Torkkelista.
Ilmari Lehtivaara, entinen toimittaja, nykyisin henkisen taistelutoiminnan palveluksessa, isänmaallinen henkilö.
Varatuomari Koitto Laaksonen, Ilmari Lehtivaaran kaveri.
Marieke Candrix, belgialainen toimittaja, joka aikoo viipyä pari päivää ja tehdä jutun Suomesta, kansallissosialistisesti suuntautunut. Ilmari Lehtivaara isännöi.
1Sirpa Kähkönen. http://fi.wikipedia.org/wiki/ (11.09.2010).

2 Finlandia-ehdokas: Sirpa Kähkösen "Lakanasiivet".Julkaistu: 17.11.2007 11:56, http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/ (11.10.2010).

3 Aamun kirja 13.11.2007 haastateltavana Sirpa Kähkönen. toim. Nadja Novak ja Seppo Puttonen. http://www.yle.fi/elavaarkisto (11.10.2009)
4Sirpa Kähkönen, Neidonkenkä. http://www.otava.fi/kirjat/ (11.10.2010)
5 Veijo Martikainen , Sirpa Kähkönen ja Lakanasiivet: Kuopion kaupunki, Verkkotoimitus, Uutisarkisto. Viikon vieras 2009 . (11.10.2010).

lauantai 9. lokakuuta 2010

NEIDONKENKÄ

Lokakuun 2010 kirja:

Kähkönen, Sirpa Neidonkenkä : romaani / Sirpa Kähkönen
Helsingissä : Otava, 2009.

Itsenäinen osa romaanisarjasta, jonka aiemmat osat ovat Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät ja Lakanasiivet.

Lisänä alastalon salin X luku.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

MISTÄ RAKKAUS SYNTYI / Raija Siekkinen

Elokuun kirja oli Raija Siekkisen novellikokoelma Mistä rakkaus syntyi vuodelta 1991.
Teos julkaistu myös kokoelmassa "Novellit" (2007).
Raija Siekkinen (1953 - 2004) tunnettiin ennenkaikkea novellistina, vaikka häne tuotantoonsa kuuluu myös lastenkirjoja ja romaaneja.

Keskusteltiin novellien rakenteesta. Jokaiseen novelliin sisältyy irrallaankin toimiva proosaruno, huikeita havaintoja. Esimerkiksi novellissa Musta aurinko Tuli jokin kirkas aamu -kappale (s. 331).

 Keskusteltiin naiskuvasta: Päähenkilö on useimmiten nainen. Siekkisen nainen on perinteestä irronnut, itsenäinen, oppinut, ristiriitainen. Valmis lähtemään, eroamaan perheestä tai rakastetusta. Usein hän tuntee itsensä vieraaksi ympäristössään. Nainen saattaa kokea itsensä yksinäiseksi, vaikka olisi miehen rinnalla.

Luontosymboliikasta. Henkinen etsintä peilautuu luonnon kautta.  Luonnosta tunteiden tulkkina.
"Ja kuten aina, hän muisti nytkin ne puut.  .. hän oli itsekin tuntenut olevansa puu, juuret syvällä viileässä kosteassa mullassa, lehdillä auringon kiilto ja tuulen ravistelu. Koko elämä oli ollut siinä, yhtä aikaa kaikki." Novellista Luonnollinen kuolema (Novellit s.348).

Visuaalisuudesta. Lukijalle tarjotaan  pysäyttäviä kuvia. Autoretkellä entiseen kotiin novellin kertoja katsoo hetken pimeää rakennusta, kääntyy ja ajaa pois kuin mitä tahansa tietä maailmassa. Kylmyys täyttää kaupungin, lauloi Pekka Streng.

Toisena esimerkkinä olkoon  "Kesän viimeinen päivä" -novellin kirje lattialla. "Katso, mitä se nainen minulle kirjoittaa" (Novellit s. 323) .."Kirje, jonka hänen äitinsä oli käsissään rypistänyt ja heittänyt lattialle, oli ollut siinä viikkoja. Joka kerran tulleessan huoneeseen ja asettuessaan sohvalle äiti oli tarkastanut, että se siinä vielä oli. Kukaan heistä ei ollut uskaltanut siihen kajota. Se oli ollut lattialla kuin siihen taitavasti viritetty ansa; ja nyt Anna ajatteli, että siihen ansaan hän oli tarttunut, vuosikausiksi, kuin kärpänen. " Novellista Kesän viimeinen päivä (Novellit s. 327).

Rannalla Annalle tarjotaan lupaus paremmasta. Uimarannalla Anna kohtaa isän ja pikkutytön. Lapsena Anna oli ollut isän tyttö. Toisekseen Anna vastaa myöntävästi kosintaan.  Uinti kaukaiselle kivelle lupaa hyvää:
"- Pystytäänkö me. Jaksetaanko, Anna sanoi. - No tietenkin. Ilman muuta." (Novellit s. 327).                Siekkisen lukijana saatan yllättyä siitä, ettei Anna jää sivusta katsojaksi.

Todettiin novellien esikuvallisuus. Hioutuneisuus.

Kirjoittamista ja sanojen merkitystä pohditaan teoksessa moneen kertaan. Matkalla yleisöluennolle kirjailijan sanat pelkistyvät:  "Ja taas hän palasi viime aikojen ajatukseen siitä, että sanoja on tavattoman vähän, muutama vain, jokaisella ihmisellä, ja nekin harvenevat vuosien mittaan: lopulta on vain kaksi, yksi. ja niiden taakse mahtuvat kaikki muut sanat. Ja että niiden taakse mahtuvat kaikki muut sanat. Omat sanansa hän jo tunsi, ja jokaista niistä pelkäsi." Novellista Luonnollinen kuolema (Novellit s.346).

Novellit kertovat toistuvista matkalle lähdöistä. Myös matkoista saareen. Saaressa nainen ottaa etäisyyttä muuhun maailmaan "Joka ilta oli juhlavalaistu risteilijä ajanut saaren ohi merelle" (Novellit s.326)

Novellissa "Vieras maa" päähenkilö tietää, että oli lähdettävä. Uudesta asuinympäristösta tulee koti, vaikka aluksi kaikki oli vierasta siellä. "Teimme niin, että siitä tuli koti." (s. 386)  Minäkertoja ymmärtää kielen, ja maa herää. "Kuulin ihmisten puheen sanat." (Novellit s.386)
                            Tähän teos päättyy, kirjailija luottaa taas sanojen voimaan.

Lisäksi luettiin Volter Kilven Alastalon salin IX luku.

Lisää aiheesta:
Kuusinen Iiris: Naisen yksilöityminen suomalaisessa kirjallisuudessa 1950-luvulta lähtien. -

Tampere University Press, 2008
http://acta.uta.fi/english/teos.php?id=11104 (linkki tark. 03/2011)

EVERYWOMAN IN RAIJA SIEKKINEN :

Music of the heart /  by Hildi Hawkins


Joel Haahtela: Katoamispiste. - Otava 2010, 159 s.
Joel Haahtela on luonut kunnianosoituksen Raija Siekkiselle. Teos vie arkistojen kätköihin, puhuu Siekkisen ystävien äänellä ja tutustuu hänen asuinpaikkoihinsa.
Minäkertoja on lääkäri ja kirjailija, joka lähtee matkalle Siekkisen päähenkilöiden tapaan. Sattuma, etsintä, levottomuus ja ikävä johdattavat. "Vaikka kulkisin miten pitkälle, tämän lähemmäksi en pääsisi heitä, tämän enempää en koskaan saisi tietää."

- Timo

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Simultaani / Ingeborg Bachmann















Kesäkuun 2010 lukupirin aiheena 

Ingeborg Bachmannin Simultaani : kertomuksia, suom. Kyllikki Villa, W+G 1988.
Valikoima saksankielisistä alkuteoksista: Das dreissigste Jahr ja Simultan.

Sekä Alastalon salin VIII luku.


Ingeborg Bachmann (25. kesäkuuta 1926 – 17. lokakuuta 1973) oli itävaltalainen runoilija ja kirjailija.  Hänestä tuli filosofian tohtori Wienin yliopistosta 1949. Hän muutti vuonna 1953 Roomaan, jossa hän kuoli 47-vuotiaana kotinsa tulipalossa saamiinsa vammoihin.

Ingeborg Bachmann oli niin kutsutun Gruppe 47 -kirjoittajaryhmän jäsen. Ryhmä sai nimensä perustamisvuotensa mukaan ja sen tarkoitus oli tarjota nuorille kirjoittajille mahdollisuus kirjallisuuden uudistamiseen toisen maailmansodan jälkeen. Suomeksi Bachmannilta ilmestyneitä teoksia ovat Kolmanneskymmenes vuosi, Malina, Manhattanin hyvä jumala ja Simultaani.

Kaikissa Simultaanin kertomuksissa on naisnäkökulma. Teoksen teemoja ovat muun muassa ihmissuhteiden hauraus, syyllisyys, toimittajan vastuu ja huoli kielen ilmaisvoimasta. 

Bachmannista tulivat mieleen Raija Siekkisen teokset. Siekkisen muisteltiin myös kirjoittaneen Bachmannista. Niinpä elokuun teokseksi valittiin Siekkisen novellikokoelma "Mistä rakkaus syntyi".

- Timo


tiistai 27. huhtikuuta 2010

Toukokuun 2010 lukupiiri: Maan ääressä

Aiheena Kristina Carlsonin Maan ääreen (Otava, 1999).
Sekä Volter Kilven Alastalon salin VII luku.

Maan aaäreen teoksen rinnalla luin Carlsonin tuoreen teoksen Herra Darwinin puutarhuri.
Herra Darwinin puutarha on taiteellisesti kunnianhimoista tajunnanvirtaa. Näkökulman vaihtuminen tekee siitä haastavan lukukokemuksen.
Teoksessa on useita teemoja: surun kuvaus, suvaitsemattomuus, uskon menetys sekä uskon ja tieteen suhde. Kristillinen etiikka kohtaa 1870-luvun pikkukylässä Darwinin opit. Puutarhuri on sijaiskärsijä suvaitsemattomassa ilmapiirissä.
Lukupiiriläisiä kiinnostanee kirjassa esiintyvä seurakunnan naisten kirjakerho.
- Timo