Richard Powers : Hämmästys (Bewilderment) ja James Joycen novelli Kuolleet (The Dead)

Lukupiirin 20.11.2025 kirja ja novelli : 

Kirja: Richard Powers: Hämmästys (Gummerus 2022 suom. Antero Tiittula) alkuperäisteos Bewilderment (2021) 

Novelli : James Joyce: Dublinilaisia (alkuteos The Dubliners, 1907/1914), viimeinen novelli ”Kuolleet”. Teoksesta on kaksi suomennosta. Pentti Saarikoski, 1965 (Tammen Keltainen kirjasto) ja Heikki Salojärvi, 2012 (Basam Books) 

Sen lisäksi voi katsoa John Houstonin viimeiseksi ohjaustyöksi jääneen elokuvan ”Muistot” (The Dead, 1987), joka perustuu Joycen novelliin ”Kuolleet”.  

 

 Käsittelen Powersin Hämmästys -kirjaa sen herättämien ajatusten kautta, en käsittele tai kerro kirjan koko juonta. - Kun aloin lukea ”Hämmästystä”, minun oli aluksi vaikea saada siitä otetta. Siinä on paljon ilmauksia, joita en tuntenut ja jotka oli selvitettävä. Kun pääsin alkukankeudesta lukemisessa, kirja alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja lopussa olin aivan koukussa kirjan maailmaan. Olin aikaisemmin lukenut Powersin ”Ikipuut”, jonka kanssa kävi jokseenkin samoin: aluksi lukeminen hiersi, mutta kirjan luettuani se oli mahtava kokemus. Se nimittäin muutti ajattelutapaani, jotenkin käänsi ajatukset uuteen asentoon ja avarsi näkökantoja. 

Powersin ”Hämmästys” kertoo isän ja 9-vuotiaan pojan suhteen kehittymisestä perheen äidin Alyssan tapaturmaisen äkkikuoleman jälkeen. Mutta se kertoo myös astrobiologin työstä ja vaikeuksista saada rahoitusta tutkimukseen, ilmastokriisistä, uhanalaisten eläinten asemasta, sienistä ja kasveista, Yhdysvaltojen poliittisesta tilanteesta, ”karhujumista” vuoristotiellä, erityislapsen sopeutumisvaikeuksista, erilaisuudesta, dekoodatun neuropalautteen ja kytkeytyvyyspalautteen käytöstä hoitomuotona korvaamaan psyykkisten lääkkeiden käyttöä, mustasukkaisuudesta, kovasta somemaailmasta ja klikkausten metsästämisestä siellä …jne jne. 

Kirja käsittelee uskomattoman monia elämänalueita, mutta rakentuu koko ajan Theon ja Robinin eli isän ja 9-vuotiaan pojan välisiin keskusteluihin. Ratkaisu on kirjailijalta aika nerokas, sillä se saa kerronnan pysymään ymmärrettävänä, niin että se ei hajoa kasaksi sinällään mielenkiintoisia faktoja vailla inhimillistä kosketuspintaa.

 Theo kertoo pojalleen sadunkaltaisina tarinoina planeetoista, joilla saattaisi olla elämää. He tekevät yhdessä isän kertomien tarinoiden kautta retkiä näille planeetoille. He tekevät yhdessä myös kaksi reaalimaailman retkeä luontoon Smoky Mountinsilla, jossa isä on ennen Robinin syntymää retkeillyt tämän äidin kanssa. Kirja liikkuu jännittävästi tarinamaailmassa ja reaalimaailmassa.

 Joku kirjan lukeneista sanoi, että vaikka hän piti kirjasta, hän ei voinut välttyä lukiessaan tunteelta, että joku piti hänelle koko ajan esitelmää. Tunne voisi johtua siitä, että tieteellisiä väittämiä ja paradokseja oli esitetty paljon Robinin sanomina tai ihmetteleminä. Pienen pojan ajatukset ja puhe, keskustelu isän kanssa sisälsi esimerkiksi Fermin paradoksin, jonka Robin esittää ihmettelevän lapsen kysymyksenä. Kerronnan aikana Yhdysvaltojen poliittinen todellisuus ja pienen Robinin taistelu sukupuuttoon kuolevien eläinlajien puolesta lyövät vastakkain rajusti. 

Onko pieni erilainen lapsi, Robin, kuin uhanalainen tai sukupuuttoon kuolemassa oleva eläin tai kasvi, jotakin, jolla ei ole oikeutta elää kovien arvojen maailmassa? Jotakin, joka ei kestä sitä, että maapallon luonto tuhotaan, koska luonto ja ihminen ovat lopultakin yhtä ja samaa kokonaisuutta? Jos ihminen tuhoaa luonnon, hän tuhoaa samalla myös itsensä.

 ”Hämmästyksestä” jäi ainakin minulle paljon asioita, jotka haluaa muistaa tai joista haluaa ottaa selvää. 

 Esimerkiksi: 

- Kirja ”Kukkia Algernonille” (Daniel Keyes 1959) luettava 

- Robinin äidin Alyssan rukous : Olkoot kaikki tuntevat olennot vapaita tarpeettomasta kärsimyksestä.

 - Kukaan ei ole täydellinen, hän sanoi aina. Mutta jukra, miten kaunista meidän vajavaisuutemme on. 

- lisääntynyt kiinnostus avaruustutkimukseen, tähtitieteeseen ja muihin planeettoihin 

. tunne siitä, että kirja on suorastaan pakko lukea uudelleen ehkä useampiakin kertoja

 

Joycen Kuolleet novellista ehdittiin vaihtaa vain pari sanaa. Todettiin, että Saarikosken suomennos on meidän mielestämme elävämpää kieltä. Novellin viimeinen virke on puhutteleva: 

His soul swooned slowly as he heard the snow falling faintly through the universe and faintly falling, like the descent of their last end, upon all the living and the dead. 

 

 Leena K.

 

 

 Lisäksi John Huston  The Dead - elokuva  (Muistot, 1987) 1h 22 min. 

Ensi-ilta 18.121987 ; Suomen ensi-ilta 1.4.1988. 

Linkki tarkastettu 2.12.2025 https://www.youtube.com/watch?v=Rkos62UPwVk

Borges: Baabelin kirjasto -novelli ja Maggie Nelson: Sinelmät

 Lukupiiri luki taannoin Jorge Luis Borgesin novellin Baabelin kirjasto.

Se on suomennettu pari kertaa. Matti Rossi suomensi sen antologiaan Kolmas Maailma : uutta proosaa espanjankielisestä Amerikasta (Tammi, 1966) sekä Anu Partanen teokseen Borges: Novellit (Teos, 2023).

Kertomus on alunperin julkasitu vuonna 1941 kokoelmassa. El jardín de senderos que se bifurcan (The Garden of Forking Paths).

Jorge Luis Borges (1899–1986) lienee Argentiinan kuuluisin kirjailija ja yksi 1900-luvun arvostetuimmista fantasiamaailman kuvaajista. Borgesin arvoituksellisten ja mielikuvituksellisten tekstien teemoja ovat muun muassa aika, äärettömyys, peilit, labyrintit, todellisuus tai identiteetti.

Kosmopoliitti Borges toimi muun muassa englantilaisen kirjallisuuden professorina ja Kansalliskirjaston johtajana. Niinpä tässä hyppäämme varsinaiseen kirjalabyrinttiin

 .Baabelin kirjasto on maailmankaikkeus, tämä kirjasto on ollut olemassa ikuisuuden alusta lähtien. Ihminen syntyy kirjastoon, siellä hän vaeltaa koko elämänsä. Hän etsii omaa kirjaansa, johon on kirjoitettu kaikki hänen elämästään.

”Hyllyt sisältävät kaiken: tulevaisuuden yksityiskohtaisen historian, arkkienkeleiden elämäkerrat, perusteellisen luettelon kirjoista, tuhansia ja taas tuhansia valheellisia hakemistoja, todisteet oikean hakemiston sisältämistä valheellisuuksista... totuuden mukaisen kuvauksen itse kunkin elämästä ja kuolemasta, kunkin kirjan sisällön kaikilla kielillä, jokaisen kirjan muissa kirjoissa esiintymät yhtymäkohdat” (Kolmas maailma, s. 105)

Kirjasto on ääretön, se sisältää kaikki mahdolliset ja mahdottomat kirjat. Senkin kirjan, jossa on kaikki muut kirjat.

”Jollain hyllyllä on kirja, joka on kaikkien muiden kirjojen avain ja summa, sen oli aikanaan laatinut kirjastonhoitaja, jota siis voitiin suorituksensa perusteella pitää jumalana”. (Kolmas maailma, s. 108)

Tänne Baabelin kirjaston labyrinttiin voi eksyä jo kertomusta lukiessaan, mitä sitten kun ehtii Library of Babel -webbisivustolle:

“A project towards a universal library. By this art you may contemplate the variation of the 23 letters.” 

 https://libraryofbabel.info/

Samalla kertaa luettiin Maggie Nelsonin Sinelmiä (Alkuteos: Bluets, 2009 : suom. Kaijamari Sivill, S&S, 2019). Sinelmät on Borgesin jälkeen varsin maallista puhetta.

Sinelmissä on 96 sivua,  240 proosarunoa tai pienoisesseetä aiheena sininen väri.

Teoksessa on pohdintaa rakkauden päättymisestä, kivusta, seksuaalisuudesta mutta ennen kaikkea sinisestä. Mukana ovat sinisen sävyt, siniset tunteet, asiat ja esineet.

Sininen on myös filosofiaa, värioppia, kirjallisuutta, populaarikulttuuria, elokuvaa ja biisejä.

Goethen Värioppi (Zur Farbenlehre, 1810) saa kiitettävästi huomiota, onhan se yksi ensimmäisistä systemaattisesta väriopin tutkimuksista. Kiintoisaa on, että Värioppi suomennettiin vasta vuonna 2019.

Leonard Cohenin kenties mieleenjäävin biisi monitulkintainen ”Famous blue raincoat saa tässä arvoisensa käsittelyn. Samoin Joni Mitchellin Blue tai Billie Holiday.

Nelson pohdiskelee sinisen saamia merkityksiä eri kielissä. Saksassa ollaan juovuksissa, naivi tai herkkäuskoinen (Er ist blau), briteillä Blue Hour on happy hour.

Hollannissa siniset kukat tarkoittavat häikäilemättömiä valheita,  Suomessa taas rauhaa ja harmoniaa.

Nelson viittaa Sei Shōnagonin Tyynyn aluskirjaan v. 1002, (Shōnagonilla on sinisen hevosen juhla). Ja moneen muuhun kirjaan, kuten vaikkapa Derek Jarmanin Chromaan.

Lopulta Nelson matkustaa Tate Galleriaan Lontooseen, mutta Yves Kleinin Sininen on hänelle liikaa. Syynä lienee se, että Klein rekisteröi sinisen International Klein Blue eli IKB® tavaramerkikseen.

Ei sinistä saa kukaan omistaa.

Lukupiiri ei Sinelmät-teokselle lämmennyt.

- T. Timo.

Kuvataidetta ja arkkitehtuuria fiktiossa. - Hanna Weselius: Alma! ; Siri Hustvedt : Kaikki mitä rakastin ; Maylis De Kerangal : Maailma käden ulottuvilla ; Sanna Puutonen : Sydänmuuri

 Lukupiirimme on lukenut viime aikoina parikin kuvataidetta sivuavaa teosta.

 

Hanna Weselius: Alma!, WSOY 2016

Hanna Weseliuksen Alma! punoo yhteen monta tarinaa kirjan takakannen mukaan rihmastomaisesti. Tapaamme kahden lapsen yh-äidin, taiteilija Ainon, lakinaisen, maahanmuuttajapojan sekä Alma Mahlerin. Lisäksi 234 siepattua nigerialaistyttöä. Romaani taiteesta, nykymaailmasta ja kriteereistä joilla ihmisyyttä ja etenkin naisen arvoa mitataan.

Heti kirjan alussa Aino lukee yhä uudestaan uutisen nigerialaistytöistä. Tiedämme, että kirjailija on kuvajournalisti ja kuvataiteilija, niinpä hän laittaa Ainon lukemaan uutiskuvat tarkkaan.

”Miten tämä kuvamateriaali voikin olla näin huonoa? Ei mitään visuaalista dramatiikkaa, ei sommittelua, ei kontrastia. Kuka tahnasa tiettä, että länsimainen lukija ei pysähdy sellaisen kuvan ääreen jossa näkyy tummia ihmisiä joukkona, josta ei voi tunnistaa mitään päähenkilöä. (s. 17)”

Epävarman Ainon riittämättömyys rinnastetaan Almaan, säveltäjä Gustav Mahlerin puolisoon. Alman oma säveltäjä uran jää keskeneräiseksi aviomiehen varjoon. Toisaalla kirjan lastenvalvoja, lakinainen auttaa Ainoa ja komentelee sadan vuoden päähän Almaa. Alma ei kuuntele, seurapiirikaunottarenakin hän tietää oman arvonsa eikä yritä miellyttää suffragetteja. Hänet on kirjoitettu purjehtimaan Wienistä Dresnedin kautta New Yorkiin. Niin Alma Mahler teki tosielämässäkin, mutta säveltäjänä hän vaikeni toteuttaen miehensä tahtoa.

Alma! Voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2016. Eikä syyttä!

Siri Hustvedt : Kaikki mitä rakastin (All that I loved) 2003 ; suom Kristiina Rikman 2007) 

 

”Kaikki mitä rakastin” kuvaa New Yorkin sivistyneistö- ja taidepiirejä 1970-luvulta 1990-luvulle.

Tarinan kertoja on juutalainen taidehistorioitsija Leo Herzberg. Hän ihastuu tauluun, ostaa sen ja ystävystyy sen tekijään taiteilija Bill Wechleriin kanssa. Heidän puolisonsa ovat samaa piiriä: Billin puolisot runoilija Lucille ja malli, taidehistorioitisija Violet sekä Leon puoliso kirjallisuuden opettaja Erica. Perheet, eritoten miehet ystävystyvät, puhuvat kirjallisuudesta ja kuvataiteesta, viettävät lomia yhdessä, asuvat jopa samassa talossa.

Toinen osa tarjoaa elämän arkisemmat, myös traagiset puolet. Siinä toisiinsa kiertyvät vähitellen taiteen, perheen, psykologisen trillerin, rakkauden, kuoleman ja menetysten teemat.

Taidekauppa - etenkin New Yorkissa - elää alituisessa muutoksessa ja sensaatioista. Tätä puolta korostaa performanssi- ja käsitetaiteilija Teddy Giles, kirjan pahis. Häneen kietoutuu myös Lucillen ja Billin pojan Markin tarina. Markin persoonaa ja käytöstä yritetään ymmärtää loppuun saakka, sic.

Teoksessa näkyvät Hustvedtin taidehistorian opinnot, niinpä teoksessa analysoidaan vaikkapa Jean-Babiste-Siméon Chardin tai Francosco Goyan teoksia. Hustvedt kirjoittaa pitkään myös fiktiivisestä taiteesta, Leon ostamasta muotokuvasta sekä Bilin ”laatikoista”. Taidehistoriallinen osuus on tarkkaa, siitä tulee mieleen tuoreempi Ali Smithin ”Syksy”.

Kirjan suurkaupunkimaailma ei kiinnostanut kaikkia lukupiiriläisiä.

Maylis De Kerangal : Maailma käden ulottuvilla, Siltala 2018. Alkuteos: Un monde à portée de main. Suomennos: Ville Keynäs ja Anu Partanen

 

Pariisilainen Paula Karst muuttaa koristemaalarikouluun Brysseliin. Hän oppii kopioimaan marmorilajeja, puulajeja ja kilpikonnankuorta, jäljittelemään kaikkea elollista ja elotonta.

Tämän kasvukertomuksen myötä pääsemme pohtimaan illuusion, jäljittelyn ja todellisuuden rajapintaa sekä taiteen ja käsityön suhdetta.

Maailma käden ulottuvilla  vie lukijan Moskovaan Anna Kareninan kuvauksiin, Roomaan Cinecittan studioille sekä Lascaux’n luolaan maailman ensimmäisten tunnettujen kuvien äärelle.

”Maestro voitte aloittaa, kosmos on valmis”. (s. 146) 

Teoksessa on kiinnostavaa eritoten materiaalitekniikat, ne avautuvat ammatin harjoittamisen kuvauksissa. Lukupiiriläisten suhde kirjaan oli kaksijakoinen.

 

Sanna Puutonen : Sydänmuuri, Otava, 2021

 

 Harvoin kaunokirjallisuudessa on teemana arkkitehtuuri. Sanna Puutosen novellikokoelmassa 'Sydänmuuri' (2021) arkkitehtuuri on keskiössä. Kirjassa on onneksi lähdeluettelo. Ei jää vain lukijan päättelyksi, että Henkilökuva-novelli liittyy Aline ja Eero Saariseen. Vastaavasti Äänet-novellin taustalla on Temppeliaukion kirkkoon liittyvä keskustelu. 'Äänet' on kirjat nautittavin teksti.

Puutonen kirjoittaa varsin runollisesti. Luomiskertomukseen liittyvässä tekstissä naisesta tulee kahva. Kaipa se kahvakin on jossain rakennuksessa olemassa?

Maisku Myllymäki: Valvoja, WSOY, 2024.

Kuvataiteeseen liittyy myös tuore Maisku Myllymäen Valvoja. Museovalvojan työn kautta romaani kertoo taiteesta ja taiteen vastaanottamisesta. Teoksessa taide ja sen päähenkilö on someajan puristuksessa.

- Timo

Gogol : Nenä ; Ulla Donner : Luonnollinen näytelmä & Marko Järvikallas : Mihin täällä voi mennä

Lukupiiri, tammikuu 2025, kolme kirjaa

Nikolai Gogolin (1809-1852) teos ”Nenä”

Nidevaihtoehtoja on useita, niistä tarjolla oli:

Esa Adrianin suomennos. Tekstiin liittyy Aleksander Lindebergin vauhdikas ja mielikuvituksekas kuvitus vuodelta 1980. Pehmeäkantinen, 2024. (Lindeberg oli syntynyt Donin Rostovissa Venäjällä 1917. Hän kuoli liki 100-vuotiaana Helsingissä.) Vappu Orlovin käännös, mukana useita novelleja sekä laaja Mihail Siskinin esipuhe, 2023.

Oppian selkokielinen ”Nenä”, 2024 .

Novellissa seikkailee Pietarissa nenä, jonka parturi Ivan Jakovlev löytää ja kauhukseen tunnistaa asiakkaansa kollegia-asessori Kovaljovin kasvoihin kuuluvaksi. Absurdien käänteiden jälkeen nenä palaa omia aikojaan omistajalleen. Gogolia on kutsuttu novellitaiteen uudistajaksi.

Mihail Siskinin esipuhe oli pieni pettymys. Siinä ei juuri käsitelty Gogolin omaa kulttuuriympäristöä, yhteiskunnan kerroksisuutta tai eri ihmisryhmiin kuuluvien erilaisia käytösodotuksia.

Selkokielisen ”Nenän” tiivistys todettiin päteväksi: ”Ukrainassa syntyneen Nikolai Gogolin Nenä kuvaa huumorin avulla elämää Pietarissa ja venäläisen yhteiskunnan erikoisia piirteitä.”

Esa Mäkijärvi on 22.10.2007 julkaissut verkossa analyysin teoksen vuoden 2007 painoksesta (Esa Adrianin suomennos): ”Klassikko: Nenäkäs näkemys maailmasta”. Verkkojulkaisuun liittyy tarinaa Gogolin teoksen julkaisuhistoriasta sekä linkkejä muihin aiheeseen liittyviin julkaisuihin.

”Kaksi Nenän klassista perusluentaa ovat yhteiskuntakriittinen ja sukupuolinen tulkinta.Ensimmäisen selityksen mukaan Nenä kertoo kirjoitushetkensä Venäjästä. ..Toisen selityksen mukaan nenä on klassinen fallos-symboli.”

https://kiiltomato.net/critic/nikolai-gogol-nena/

”Nenä” oli syytä lukea ihan itse, ajatuksen kanssa.

 

 Ulla Donner, ”Luonnollinen näytelmä”, S&S 2023, Alkuteos: Den naturliga komedin, suomentanut Sinna Virtanen. Sarjakuva.

Donnerin esitystavassa kuvitus dominoi. Päähenkilöinä ovat syksyinen pudonnut koivunlehti, joka on yksi monista samanlaisista, sekä sekasieni tai tatti, Candy. Candy elää metsässä, tietää kuolevansa ja syntyvänsä

uudelleen maanalaisen, suunnattoman suuren yhteisöllisen rihmastonsa turvin. Metsässä elää myös kookas ikiolento Gun. Candy toimii oppaana, vaelletaan ja väliin eksytään. Metsä on muuttunut, on hakkuuaukeaa ja yhden lajin kasvatusmetsää. Gun järjestää lopuksi koivunlehdelle sen toivoman oman juhlan muiden kaltaistensa lehtien seurassa.

”Luonnollisen näytelmän” nimi viittaa Danten (1265-1321) ”Jumalaiseen näytelmään”. Donnerin tekstien joukossa on Elina Vaaran (1963) ja Eino Leinon (1912-1914) kääntämiä sitaatteja Danten teoksesta. Ne saivat tarttumaan alun perin italiankielisen teoksen runomuotoiseen suomennokseen. 1300-luvun alun Suomessa, paavin kirkon reuna-alueilla on eletty ainakin virallisesti samanlaisessa uskonnollisuusympäristössä kuin Dante eli kirjoittaessaan kuolemanjälkeisestä elämästä. Danten oppaana oli Vergilius, yli tuhat vuotta aiemmin vuonna 19 eaa kuollut runoilija, siis pakana. Vergiliuksen tapauksessa lukija saattaa lapsen lailla aprikoida, kuuluiko tällekin paratiisiosa, ja jos ei niin miksi. Matkan varrella kirjailija tapaa monia hänelle tuttuja kuolleita. Helvetissä on pelkkää näköalatonta kärsimystä. Kiirastulessa taas vainajat toivovat, että elävät omaiset rukouksillaan lyhentäisivät vaivan aikaa tulessa, jotta he pikemmin pääsisivät paratiisiin. Paratiisissa oppaana ei enää ollut Vergilius vaan Danten nuoruudenrakastettu Beatrice.

Klassikkotekstin lukeminen on palkitsevaa, kuten on Donnerin sarjakuvakin, huiman ihastuttava kuvitukseltaan ja tekstiltään. Donnerin monirekisteriseen kieleen sekoittuu puhekieltä, trendikkäitä ilmaisuja ja Dantea. Helvetti tässä on ihmisten luoma. Joku meistä taisi sanoa, että Tove Jansson voisi piirtää tällaista sarjakuvaa nyttemmin. Muumit ovat vähintäänkin antaneet vaikutteita. Tove Jansson otti aikanaan kantaa, niin Donnerkin tääsä pohtii ilmastonmuutosta ja metsähakkuita.

Suomenruotsalainen Ulla Donner sai alkuvuodesta 2025 Puupäähattu-palkinnon, joka annetaan elämäntyöstä. Vuonna 2024 hän sai ruotsalaisen Urhunden-palkinnon.

Marko Järvikallas, ”Mihin täällä voi mennä”, Siltala 2020. Novelleja.

Marko Järvikallas on prosaisti, näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Hän on kirjoittanut toistakymmentä näytelmää ja käsikirjoitusta. ”Mihin täällä voi mennä” on hänen ensimmäinen proosajulkaisunsa. Ilmestymisvuonnaan se oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana.

Teoksen novelleissa on absurdeja ja kamaliakin tapahtumia, mutta enimmäkseen tavanomaisia, arkipäiväisiä. Ihmisten reagointi toistensa tekemisiin on todentutuista: näinhän meillä toimitaan. Keskusteltiin siitä, että novelleissa on läsnä pieni vaaran tunne.

Tarinoista monen voisi kuvitella näkevänsä elokuvana tai näyttämöllä. Pirkko Saision sanoin Järvikallaksen novellit avaavat ovia suomalaiseen sivullisuuteen. Niiden todellisuuden arki on harmaa, mutta ei samea.

- Riitta