Outolintu / Veronica Roth

Lokakuun kirjana luettiin Veronica Rothin Outolintu (alkuteos: Divergent, 2011), suom. Outi Järvinen, Otava 2014.

Teos on nuorille suunnattu dystopia. Kirjan tulevaisuudessa ihmiset on jaoteltu viiteen eri luokkaan, Vaatimattomiin, Sopuisiin, Rehteihin, Uskaliaisiin ja Teräviin.

Loppuelämää koskeva valinta on tehtävä 16-vuotiaana, näin tekee myös kirjan päähenkilö Tris. Hän on kasvanut koko elämänsä Vaatimattomien kanssa, mutta ajatus uudesta ja  jännittävämmästä elämästä kiehtoo häntä. Hylätäkö perhe ja tuttu vaatimattomien yhteisö vaiko hypätä tuntemattomaan. Uuteen maailmaan konkreettisesti hypätään.

"Astun muutaman muun kanssa lähemmäs liikkuvaa junaa ja säntään juoksuun. Juoksemme junavaunujen vierellä jonkin matkaa ja sitten hyppäämme sivulle." s. 41

Trisillä on taipumuksia kolmeen osastoon, mikä on epätavallista. Tällaisena divergenttinä hän ei kuulu eikä sopeudu mihinkään muottiin, eikä ole hallittavissa. Hetkeksi hän löytää kodin Uskaliaista.

Nuortenkirjaan istuvia elementtejä teoksessa ovat perheestä irtautuminen, neuvokkuus, mustavalkoiset valinnat, rajojen rikkominen ja orastava nuori rakkaus.  Lopuksi vielä perhearvot laitetaan kohdalleen.
Kirjan veren vuodatus ja väkivalta oli pienoinen yllätys.

Osastojen välille syntyvä taistelu vie Vaatimattomat ja Uskaliaat hajalleen. Näin lukija viritetään trilogian muille osille otolliseksi.

Kirjasta on tehty myös filmatisointi  http://www.outolintu.com/


TKM

Leena Krohnin Mehilaispaviljonki

Kesakuun kirjana luettiin Leena Krohnin Mehilaispaviljonki (2006).

Mehiläispaviljonki on entinen sielullisesti sairaiden vastaanottoasema, yksi kaupungin harvoista vanhoista taloista, sekin purku-uhan alainen. Talo kerää tiilisten seiniensä suojiin erilaisia yhdistyksiä, parvia.

Leena Krohn on pitkään osallistunut luontoa ja tiedetta koskeviin eettisiin pohdintoihin niin kirjallisessa tuotannossaan kuin julkisessa keskustelussa.

Teoksessa on aineksia tieteiskirjallisuudesta. Siinä pohditaan ihmisen, luonnon ja teknologian suhteita ja niihin kytkeytyviä moraalisia ongelmia.
Yksi teema on erilaisuuden hyväksyminen.

 Teos on älyllistä viihdettä. Se muun muassa huvittelee akateemisen kirjallisuuden ja taiteen tutkimuksen kustannuksella. Tällainen teksti on Cafe Solitaire (s.138).

Mehiläispaviljongin kertoja liittyy Vaihtuvan todellisuuden kerhoon. Toisinaan kertomukset ovat varsin tunnistettavia tuttuja havaintoja. Tälläinen on sihteerin kertomus Vaikka pääsky poissa on (s.71).  Paluussa lapsuudeen maisemaan sihteeri näkee sen muuttumattomana.

Parvien humina (s. 21) on hitchcockamainen vähäeleinen kauhukertomus mehiläisparven käyttäytymisestä.  Viime viikolla kertomus realisoitui sörkkalaisessa toimistorakennuksessa työtoverini toimistohuoneessa. Kertomus toisaalta pohtii yleisellä tasolla parvien - myös ihmisparvien - käyttäytymistä, mutta tuo mieleen mistä kaikista yllättävistä paikoista mehiläisparvia on tavannut.
Hieman samantapainen tarina on Mustakeko (s. 28). Tarinassa tuttu näyttää äkkiä vieraalta ja rakastettu viholliselta.

Teos on varsinainen runsaudensarvi. Ja sitä voi nautiskella pala kerrallaan.

TKM

Hullun puolustuspuhe / August Strindberg

Hullun puolustuspuhe / August Strindberg ; huomautukset ja jälkikirjoitus: Hans Levander ; vuonna 1973 löytyneen alkuperäiskäsikirjoituksen "Le Plaidoyer d'un fou" ruotsinnoksesta "En dåres försvarstal" suom. Kyllikki Villa. - Helsinki : Kirjayhtymä, 1979.

”Tämä on kauhea kirja, myönnän sen vastaan väittämättä ja kirvelevää katumusta tuntien.” s. 5

Johan August Strindberg (22.1.1849 – 14.5.1912) oli ruotsalainen romaani- ja näytelmäkirjailija sekä taidemaalari. Hän on yksi Ruotsin tunnetuimmista kirjailijoista ja yksi modernin teatterin suurista vaikuttajista. Hänen draamojaan esitetään edelleen ympäri maailmaa. Ks. http://www.auguststrindberg.se/teater1.htm
Kuvaavaa on, etta Ingmar Bergman teki teatteriin useita versioita hänen näytelmistään: Aavesonaatti, Uninäytelmä ja Neiti Julie.

August Strindbergin Hullun puolustuspuhe lukupiirikirjana:

 August Strindberg kirjoitti vuosina 1887-88 avioliittokuvauksen Hullun puolustuspuhe, jossa hän kuvaa liittoaan suomalaissyntyisen Siri von Essenin kanssa. Strindbergin tuotantoon laajemmin perehtymätöntä nykylukijaa kiinnosti vimmaisessa romaanissa lähinnä sen todenperäisyys. Samalla herätti hämmennystä, miten kirjaa oikein olisi tullut lukea.

Kirja jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä kuninkaallisen kirjaston virkailijana työskentelevä Strindberg rakastuu aateliseen naimisissa olevaan Mariaan. Seuraa monimutkaisia ihmiskuvioita, jotka huipentuvat sopuisaan, mutta taloudellisesti vaikeaan aateliseen avioeroon ja uuteen avioliittoon Strindbergin kanssa.  Uusi avioliitto tuo vain hetken onnen: erityisesti kiertolaisvuodet ulkomailla kiristävät suhdetta. Lopulta Strindberg alkaa nähdä vaimossaan lesbolaisia taipumuksia ja tuntea vihaa kaikkia naisia kohtaan.  Strindbergin teosta on luonnehdittu mm. psykologisena kokeena, jossa kirjailija ”viljelee mustasukkaisuuden virusta ja tutkii hulluuden taustoja”. Jo aikaisemmissa teoksissa epäluulo vaimoa ja naisasialiikettä kohtaan on ollut idullaan, mutta Hullun puolustuspuheessa ne yltyvät pakkomielteisiksi syytöksiksi, jotka lopulta peittävät romaanissa alleen kaiken muun. 

Jos tyhjäkäyntiin ja syyttelyyn pysähtelevä kirja jäi nykylukijalle etäiseksi, mistä voisi olla apua?  Aikakauden naisasiakysymykseen perehtyminen tai Strindbergin avioliiton vaiheiden ja vaimon näkökulman tuominen teoksen rinnalle tulivat helposti mieleen. Tästä myös tutkijat ovat olleet kiinnostuneista ja ”toisen totuuden” Strindbergin teoksen rinnalle on rakentanut mm. Maj Dahlbäck teoksessa Siri von Essen - näyttelijävaimo.  Niin ikään Strindbergin muun tuotannon, omaelämäkerrallisten romaanien ja näytelmien parempi tunteminen olisi varmasti tehnyt lukemisesta mielenkiintoisemman kokemuksen.

 Lopuksi totesimme, ettei Hullun puolustuspuhe kuitenkaan kokonaan ole ihmissuhderomaani; siinäkin monomaanisen ihmissuhdekuvauksen lomasta nimittäin erottuu miljöiden, esimerkiksi aikakauden asuntojen, tarkkaa ja kiinnostavaa kuvausta.

 Leena oli juuri käynyt Tukholmassa Strindberg-museossa (http://www.strindbergsmuseet.se) . Hän kuvasi kerrostalossa sijaitsevaa museota jo museotilana erikoiseksi. Tilassa oli äänitehosteilla saatu aikaan autenttisen kodin ja menestyvän kirjailijan työskentelytilan tuntua: paperin rapinaa kirjoituspöytää lähestyttäessä, hurraavia kansanjoukkoja ikkunan lähellä.
 Museovierailuun siis kannattaa varata aikaa, kun seuraavan kerran käy Tukholmassa.
    Anne

 Lähteitä:
 Strindbergsmuseet 
Strindbergssällskapet 

Keväällä 2014 Strindberg-museossa oli näyttely Ingmar Bergmanin Strindberg tulkinnoista.
- Timo

Tiloja, avaruuksia / GeorgesPerec

 

Georges Perec: Tiloja / Avaruuksia. Alkuteos:  Espéces d'espaces
Suom. Ville Keynäs. - Loki-kirjat, 1992
.
Teksti vuodelta 2008 aiheesta: / 20. heinäkuuta 2008 kello 14.15

Perec Tiloja / Avaruuksia on samalla kertaa proosarunoa ja kulttuurimaantiedettä.
Teos auttaa lukijaa pohtimaan omaa paikan ja tilan kokemustaan huoneessa, talossa, kaupungissa ja maailmassa.
Kaupunki on jakaantunut moneen pieneen kylään: Torkkelinmäki, Meilahti, Taka-Töölö, Munkkivuori tai Punavuori.
Kaupungilla on moneen kylään jakaantunut sielu ja historia.
Kaupungin sielun aistii helpoiten raitiovaunussa. Ykkösen ratikan henki on eri kuin nelosen tai kolmosen.
Kylälaiset tuntevat toisensa vähintään ulkonäöltä ja ovat kylilleen uskollisia.
Kaupunkilainen voi kuulua useaan kylään – päiva-, työ- ja iltakylään.
Harvoin eksymme vieraaseen kylään, korkeintaan villissä nuoruudessa. Reviirit ovat hämmentävän tarkkoja, samat kadut, samat mestat vuodesta toiseen.

Käytännön harjoitus:
(Perec, s. 62)
Katsotaan Helsingin Pursimiehenkatua Viiskulmasta Telakalle.
Asuintalot ovat suomalaisittain korkeita, keskimäärin kuusi kerrosta.
Loppupäässä oli aiemmin tehtaita, nyttemmin toimistoja ja av-alaa.
Nokian kaapelitehdas ja Fazerin makeistehdas kauan sitten. Ilmankos viereinen katu onkin Tehtaankatu.
Punavuori ja Pursimehenkatu oli pitkään työläisten asuinaluetta. Asunnot ovat valtaosin pieniä.
Kadulla on Vieraskoti, mutta villeintä menoa siellä lienee vietetty keskustalaisen puolueen puoluetoimistossa.
Nyttemmin puoluetalossa on asuntohotelli. Alko kadulta muutti ennen puoluetoimistoa.
Ravintoloita on sopivasti. Syödä voi japanilaista, italiaista, merimies- ja suomalaista ruokaa.
Kahvila Suomen tosin ovat valloittaneet japanilaiset turistit. Paikassaä kuvattiin muutama vuosi sitten japanilainen elokuva Ruokala lokki, ja se on jonkin sortin kulttielokuva Japanissa.
http://www.youtube.com/watch?v=5SQaVr0sfJA

Japanilaiset tulevat ravintolaan ryhmissä, saavat annoksen, kuvaava sen ja poistuvat. Yksittäisiä japanilaisia pyörii kadulla lisäksi kartta kourassa.
Kahviloita on kolme. Ylpeä Kaffecentralen, Kanniston leipomon intiimi tila ja perinteinen Primula.
Kanniston leipomo on punavuorelaisille se kaupungin paras.
Huurteisia voi nauttia Ankurissa ja Pursarissa.
Kadulla on divari ja levykauppa. Molemmat kaupungin aatelia. Terveyskeskus, rautakauppa ja ruokakauppa. Kenkäkauppa, kalastustarvikeliike,
pukuvuokraamo sekä nuorisobutiikkeja. Suutari, kukkakauppa, mallitoimisto, tilitoimisto, parturi ja galleria. Mainos- ja arkkitehtitoimistoja.
Sisustustarvikehehtaarihalli on uusin tulokas. Se on samalla kadun neljäs kahvila.
Kadun alkupäässä ajaa bussi 14  ja loppupäässä spåra 1 A.
Yksityisautot reunustavat katua. Satunnainen parkkipaikka kannattaa hakea toisaalta.
Katu on ajassa kiinni, vaikkei se ole ollut samalla tavalla trendikäs tai paheellinen kuten Iso-Roba.

Kadulla ei kasva puita. Luontoelämyksille mennään viereisiin puistoihin.
Betonierämaatako, kyllä. Mutta pursarilaisille se on koti.
http://flickr.com/photos/e-z/tags/pursimiehenkatu/
http://kankolondo.exblog.jp/m2006-09-01/

 terv. Timo

JK.  Katu on kuudessa vuodessa muuttunut.

Kanelipuodit ja muita kertomuksia / Bruno Schulz

Lukupiiri 3.2.2014
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia, suom. Tapani Kärkkäinen. Basam Books, 2013

Seuraava perustuu Tapani Kärkkäisen suomentamaan teokseen esipuheineen ja jälkisanoineen, Jerzy Ficowskin 1967 puolaksi julkaiseman elämäkerran ’Regions of the Great Heresy’ – Bruno Schulz A Biografical Portrait’ eglanninkieliseen laitokseen, W.W. Norton & Co, 2003, sekä verkosta löytyvään tietoon.

Kuka Bruno Schulz (1892-1942) oli

Bruno Schulz (1892-1942) oli puolanjuutalainen, jonka elämän keskipisteenä olivat syntymäkaupunki Drohobyts, torin reunassa sijainnut syntymäkoti ja sen alapuolella katutasossa isän kauppapuoti sekä perhe. Hän oli syntynyt 12. heinäkuuta, Puolan pyhimyskalenterin mukaan saksalaisen pyhimyksen Bruno von Querfurtin muistopäivänä.  Drohobyts sijaitsee Itä-Galitsiassa. Kirjailijan syntymän aikaan se kuului Itävalta-Unkariin ja oli sotien välisenä aikana osa itsenäistä Puolaa. 1930-luvulla kasvavan Drohobytsin noin 30 000 asukkaasta juutalaisia oli enemmistö, noin 12 000 eli 40 %. Puolalaisia oli 30 % ja 30 % oli ukrainalaisia. Seutu kuuluu nykyisin Ukrainaan. Schulz asui Drohobytsissä lähes koko elämänsä.  Kotikieli oli puola, ja sillä kielellä hän myös kirjoitti. Äiti oli opettanut pojalleen saksankielen.

Schulz syntyi varakkaan kauppiasperheen lapsena. Perheeseen kuuluivat isä Jakub, äiti Henriette (s. Kuhmärker), isosisko Hania Hoffmann, Karol Hoffmann ja sisarenlapset Lutwik ja Zygmunt, sekä isoveli  Izydor. Lisäksi oli sukulaisia: Agatha-täti ja Marek-setä sekä serkut Luksja ja Emil, Karol-eno, Wandzia-täti, Edward-setä, hänen vaimonsa Teresa sekä Edzia-serkku, Hieronim-eno ja Retycja-täti sekä serkut Dodo ja Karola.  Kouluaikanaan Schulz sai nähdä isänsä liikkeen vähitellen ajautuvan tuhoon. Vuonna 1910 perhe joutui muuttamaan torin laidalta parin korttelin päähän, missä Hania-sisko asui.  Aikuisiässä Schulz pysyi köyhänä, mutta hän oli saanut vähintään keskiluokkaisen kasvatuksen. Näistä aineksista ja lapsuuden muistoista Bruno Schulz loi  tarinansa.

Kertojaminä on nimeltään Jósef, keskushenkilö on isä Jakub.
Taiteilijuus oli ollut ensiksi kuvataideilmaisua. Bruno Schulz oli jo lapsena herättänyt ihailua piirustustaidollaan sekä perheensä että Frantz Joosefin kymnaasin opettajien keskuudessa. Schulz menestyi koulussa hyvin ja aloitti sitten Lembergissä eli Lwówissa (Lviv) arkkitehtuuriopinnot. Ne keskeytyivät 1911 sairastumiseen, josta toipuminen vei kaksi vuotta. Uusi aloitus päättyi maailmansodan syttymiseen ja seuraava yritys Wienissä sodan lopulla tukahtui kaksoismonarkian sortumisen levottomuuksiin. Silloin Schulz päätti omistautua kuvataiteelle. Vuonna 1922 hän julkaisi kokoelman grafiikanlehtiään nimellä ’Epäjumalanpalvonnan kirja’. Schulzin kirjalijanura alkoi luultavasti luultavasti 1920-luvun lopulla, mutta alkuun hän sepitti tarinoita vain itselleen ja kirjeenvaihtokumppaneilleen, ei julkisuuteen. Vasta kirjeystävien painostus sai hänet julkaisemaan niitä ’Kanelipuodit’-nimellä vuoden 1933 lopussa, 41-vuotiaana.
 Kirjallinen tuotanto jäi suppeaksi. 1930-luvun kuluessa Schulz kirjoitti ’Messias’-nimistä romaania, jonka käsikirjoitus on kateissa. Vuonna 1937 julkaistu ’Kuolinilmoituksen sanatorio’ sisältää kertomuksia, joita hän oli kirjoittanut jo 1920-luvun lopulla. Hän julkaisi lisäksi muutaman kertomuksen kirjallisuuslehdessä Wiadomosci Literackie ja  kulttuurilehti Sygnalyssa 1930-luvun lopulla. Hän kirjoitti paljon kirjeitä, joista suuri osa on tuhoutunut.

Henriette Schulz oli omistanut paljon huomiota kuopukselleen Brunolle tämän sairaalloisuuden vuoksi; vuosina 1911-1912 sekä isä että poika sairastivat, ja Henriette oli hoitanut heitä molempia. Älykäs ja värikäs, (pojan tarinoista päätellen) epäsovinnainenkin,  liiketoimilleen omistautuva isä Jakub oli pojalle todellinen ihailun kohde. Vuonna 1915 isä kuoli, ja se oli Bruno Schulzin siihenastisen elämän vaikein kokemus.  Samana vuonna tulipalo tuhosi syntymäkodin ja sen alapuolella olleen kaupan kokonaan. Jerzy Ficowskin mukaan Schulz oli oman persoonallisuutensa ongelmien vanki. Hän oli fyysisesti heiveröinen, luonteeltaan ystävällinen, mutta äärimmäisen ujo, introvertti ja alemmuuskompleksien vaivaama, heikosti uusiin sosiaalisiin kontakteihin kykenevä. Hänen missionsa isän ja lapsuudenympäristön henkiinherättämisestä myyttien avulla syntyi siten, että hän hoiti muistelemalla ja salaa kirjoittamalla traumaansa, jonka isän kuolema oli aiheuttanut.
Bruno Schulz oli vuodesta 1924 lähtien opettajana koulussa, jota oli itse käynyt vuosina 1902-1910. Se rajoitti mahdollisuuksia keskittyä kirjoittamiseen. Mutta vaikka opettajantyö oli Schulzille välttämätön paha, häntä arvostettiin työlleen omistautuvana hyvänä opettajana. Hän oli myös leimautunut kotiseutuunsa ja halusi asua Drohobytsissä, huoneessaan, jonka ikkunaan näkyivät taivaanrannassa Karpaattien siluetit. Jos hän oli muualla, hän ikävöi kotiin. 1930-luvun kuluessa, kansallisuusliikkeiden voimistuessa ilmapiiri kävi poliittisesti yhä ahdistavammaksi ja varsinkin juutalaisille epämukavaksi. Schulzin ystäviä (mm. Witold Gombrowicz) pakeni maasta. 1939 tulivat venäläiset miehittäjät. Vuonna 1940 Schulz oli vielä opettajana kymnaasissaan, mutta saksalaisten vallattua maan 1941 juutalaiset siirrettiin ghettoon. Summittaisessa terrori-iskussa 19.11.1942 Bruno Schulz ammuttiin kadulle.  
Vaikka Schulz oli tiennyt vahvuutensa, esikoisteoksen saama suuri suosio ja myös vihamieliset arvostelut olivat aiheuttaneet rimakauhua. Oliko hän pystynyt voittamaan luomistyön vaikeudet ja tuottamaan lisää merkittävää kirjallisuutta jää salaisuudeksi, jonka Messias-käsikirjoituksen katoaminen ehkä lopullisesti kätkee.
                                     
’Kanelipuodit ja muita kertomuksia’ lukukokemuksena ja ajatusten herättäjänä

Lukupiirin kesken sanottua:
Hyvä lukukokemus, mielikuvituksellisia tarinoita, Kafka tulee mieleen.
Kuuntelin samalla klezmer-musiikkia, se ja tämä kirja sopivat erittäin hyvin yhteen. Luin kirjan mielelläni.
Käännös on hyvää ja selkeää suomenkieltä, mutta asiat sanotaan kiemuraisesti ja sotkuisesti.  Kertomukset eivät erikoisemmin säväyttäneet.
Kirjan tunnelma toi elävästi mieleen oman lapsuuteni 11-vuotiaana. Tekstissä on vähän kuin isänmurhaa, siksi pahasti Jakub-isää kertomuksissa kohdellaan. Kirja poikkeaa kaikista lukemistani, toisaalta se sivuaa oman aikansa uusia kirjallisuusvirtauksia. Tämän tapaista maagista realismia on kirjoitettu Etelä-Amerikassa, mutta näihin asti ei Suomessa.
En tiennyt koko kirjailijasta mitään. Teksti oli vaikeaa vierassanojen runsauden vuoksi, mutta myös palkitsevaa.

Tapani Kärkkäisen suomennos on vakuuttava ja vivahteikas, se on miellyttävää luettavaa. Bruno Schulzin kerronta on epätavallista. Tarinoissa ei ole ajallista jatkumoa, mutta ne liittyvät toisiinsa. Niissä tapahtuu fyysisesti mahdottomia asioita kuten metamorfooseja, joissa isä muuttuu surisevaksi kärpäseksi sekä uudelleen isäksi, vossikan hevonen pienenee leikkihevoseksi, Perasja-täti saa kiukkukohtauksen ja pienenee olemattomiin. Luonnonilmiöt näyttäytyvät ilotulituksina, hiljaisuus alkaa metelöidä, materia työntyy hälisten pois sijoiltaan, kaupungin kadut muuttuvat eksyttäviksi ja aika käyttäytyy oikullisesti. Absurdeissa tarinoissa on kuitenkin Schulzin elämään liittyneitä todellisia tapahtumia, ja kokonaisuutena kertomukset piirtävät lukijalle realistiselta tuntuvan kuvan perheestä ja elämästä Drohobytsissä 1890-luvun lopulta 1910-luvun alkupuolelle. Niitä leimaa iloisuus ja usein myös haltioituminen, ja monet päättyvät yllättävästi kuten Eläkeläinen ja Kuolinilmoituksen sanatorio.
Lukeminen vaatii vaivannäköä, sillä Schulz käyttää paljon vierassanoja ja erikoistermejä.  Suuri joukko vierassanoja viittaa luonnontieteisiin, joista Schulz oli kiinnostunut. Se, että kertomuksissa aika toimii kummallisesti, saattaa olla suhteellisuusteoriaan liittyvän neliulotteisen aika-avaruuden inspiroimaa leikittelyä. Tieteellisen tutkimuksen vakavuutta Schulz karnevalisoi isän kvasitieteellisin esitelmin ja tämän luonnontiedekokein. 
Kirjan kielikuvista pulpahtelee viitteitä antiikkiin ja muihin maailman myytteihin, Raamatun teksteihin ja kaunokirjallisuuteen. Vanhat myytit ovat kirjassa keskeinen aines. Schulz sovittaa tarinoitaan niihin ja viittaa teksteillään määrittämättömään menneisyyteen, ehkä oman viiteryhmänsä tai kenties jopa ihmiskunnan yhteiseen traditioon? Esimerkiksi ’Kuolinilmoituksen sanatoriossa’ on nähty Manala-aihe Styks-virtoineen ja lauttureineen (juna), Kerberoksineen (vihainen koira ketjussa) sekä vainajineen (sanatoriossa nukutaan koko ajan). Heinäkuun yö –kertomus on ehkä osa Schulzin henkilökohtaista mytologiaa, sillä tämä oli syntynyt yöllä heinäkuussa. Kuollut kausi –kertomuksessa isä Jakub on tuloksetta ponnistellut luodakseen liikekirjeeseen lopetussanat; todennut, miten leväperäisesti perhe ja kauppa-apulaiset suhtautuvat kaupan toimintaan; ottanut yöllä vastaan liikemiehen, jota muu perhe ei tunne ja käynyt neuvotteluja tämän kanssa. Aamulla mies on poissa, mutta isä on tyytyväinen, hän on keksinyt liikekirjeen lopetuksen. Hän ontuu toista jalkaansa.  Tämä tarina on kirjoitettu perheen patriarkan mitä kauneimmaksi muistomerkiksi. Schulz on yhdistänyt kertomuksensa Jaakobin painiin enkelin kanssa: ”Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob vaan Israel. Sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut.” Lukija voi jäädä miettimään metaforia tai sitten ohittaa ne. 
Groteskit aiheet, vammaisuus ja yleensä normaalista poikkeava kiehtoivat Schulzia. Hän tarkkailee ympäristöään viileästi ja tarkasti, ottamatta kantaa. Mielenvikaista Tlujaa ja tämän köyhää äitiä koskeva kuvaus on suorastaan julma, ja säälimättömästi katsellaan myös Pan-luvun kulkuria sekä keppien varassa kulkevaa Edziota. Osa kertomuksista on fantasiaa ja liioittelua, mutta osa lienee myös totta. Työväen nuorten naisten kuten sisäkkö Adelan ja ompelijoiden Poldan ja Paulinan osana on seksuaalisen häirinnän sietäminen, se on kuin luonnonlaki ompelijaneideille ”solakoine ja halpoine pikku ruumiineen”.  Jósefin ihastus Bianka ei moisesta joudu kärsimään.  Toisaalta Schulz käyttää havaintojaan viihdyttämiseen: hän parodioi, ironisoi ja ilakoi keskivertolukijan odotuksilla. Lukija ei voi tietää, missä toden raja kulkee. Tarkkailijakertoja kuvailee Krokotiilikatua nousukkuuden näyttämönä ja kunnialliselle kansalaiselle kartettavana seutuna. Aikansa kadun turmeltuneisuuden ilmenemismuotoja selostettuaan kertoja haluaa palata siihen moraalisesti arveluttavia kuvia myyvään vaatturinliikkeeseen, josta oli paennut, mutta pettyy, kun ei löydä sitä uudestaan. Krokotiilikadun turmeluskin siis osoittautuu vaatimattomaksi, nousukkuus ei ole kyennyt tuottamaan kuin suurkaupunkimaisen turmeluksen halvan kopion.

Kirjan kuvitus on osa Schulzin itseilmaisua, hän kuvitti sekä omiaan että ystäviensä kirjoja. Tähän teokseen ja suojapaperiin on otettu mukaan kuvia Epäjumalanpalvonnan kirjasta. Kirja on sadomasokistinen siten, että naiset ovat yksipuolisesti nöyryyttäjän roolissa. Schulz ehkä pilkkaa keskeisellä elämänalueella, erotiikassa ylläpidettyjä luonnottomia sukupuolirooleja.  Hän on kuvissaan itse mukana, mutta ilmeisesti mallia tarvitsematta hän on kyennyt piirtämään niihin myös muiden tuntemiensa henkilöjen muotokuvia. Kuvissa on esimerkiksi naisia, joita Schulz ihaili. (Muuan drohobytsiläismies protestoi ankarasti tunnistettuaan yhden alastoman naisfiguurin vaimokseen.) Grafiikkakirjan mukaisesti Schulzin naisten sanotaan olevan itseriittoisia ja miehiin nähden ylivertaisia, mutta tämä vaatii täsmennyksen: luonnehdinta koskee nuoria naisia, joilla on sekä asemansa antamaa suojaa että eroottista valtaa. Kertomuksissa naisten ylemmyys ei ainakaan ole yksiselitteistä. Agata-täti on avioliitossaan dominoiva, mutta esimerkiksi turvallinen ja tasapainoinen äiti jää täysin isän varjoon ja vaille auktoriteettia: ”Isä oli varmaankin jälleen syventynyt eriskummallisiin oikkuihinsa ja unohtanut hukanneensa koko lompakon, äidistä en välittänyt.”  Itsetietoinen Adela näyttää useasti talon isännälle tämän paikan, mutta häirinnällään isä ja muut miehet osoittavat Adelan aseman. Tämä joutuu yksin puolustamaan suvereenisuuttaan.

Mikä tekee kirjassa vaikutuksen? Huumori, ilmiöiden monipolviset kuvailut, koristeelliset lauseet ja hauskat ilmaisut sekä yllättävät näkökulmat. Edward-sedän kuolemaan liittyvää draamaa Pyrstötähti-luvussa kuvataan seuraavasti:  ”Näin on, hän on vihdoinkin saanut tarpeekseen, temmannut irti siteensä, tallannut kategorisen imperatiivin jalkoihinsa, murtautunut ulos korkean moraalinsa kahleista ja pannut päälle hälytyksen.” Myöhemmin: ”Edward-setä oli vaiennut ikiajoiksi. Vielä eilen oli ilmassa leijunut hänen hälytyskellon kaltaisen epätoivonsa kaiku, mutta hän itse ei enää ollut elossa, elämä oli tuon pajatuskohtauksen myötä valunut hänestä ja virtapiiri avautunut, kun taas hän itse minkään estämättä asteli yhä korkeammalle kuolemattomuuden rappusia.”

Moni kertomus sisältää syvän viisauden. Yksinäisyys-kertomus päättyy lauseeseen: ”Ei ole olemassa niin täysin umpeen muurattua huonetta, ettei siihen voisi aukaista tuollaista luotettua ovea, jos vain riittää voimia sen kuvittelemiseen.”

3.2.2014
Riitta

Lähteitä:

The Art of Bruno Schulz

Bruno Schulz: Official site

Lost Childhood - The Cruel Fate of Bruno Schulz | In Focus video

Brothers Quay : Street of crocodiles  elokuva

Bruno Schulz: Mythical Time, Magical Mansion, Immortal Pen video

Becker, Leena: Pienen Kuvakamarin pitkä tarina. - Taide 4/2013.

HURMION TYTTÄRET ja HENKI JA AINE

Hurmion tyttäret : romaani / Satu Koskimies.
Helsinki : Tammi, 2009

 
Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri : taistelevia pakinoita / Katri Vala.
Mikkeli : Kansankulttuuri, 1945.

+ Alastalon salin viimeinen luku.

”Mikä hekuma levätä povellasi, maa, /alastomin, nuorin jäsenin,

suu ja sieraimet vihreässä rikkaudessasi.”

- Katri Vala

Hurmion tyttäret on dokumenttiromaani. Teoksen päähenkilöinä ovat kaksi nuorta runoilijaa Katri Vala ja Elina Vaara. Kirja ydintä on heidän välisensä kirjeenvaihto. Aikajänne on 1919 – 1930. Nuori voima -lehti ja Tulenkantajat sitovat henkilöt toisiinsa. Runoja luetaan, kirjoitetaan ja arvostellaan. Koulutytöistä ja -pojista kasvaa kirjailijoita ja nuoria aikuisia. 

Elinan ehdotuksesta hän ja Katri alkavat kirjeenvaihdon, se on pitkään heidän välisensä yhdysside. Myös muun Katri Vala ja Tulenkantajat -kirjallisuushistoria mukaan menee muutama vuosi ennen kuin he tai muut Tulenkantajien jäsenet tapaavat kasvokkain. 

Kirjepiiriin kuuluvat myös Lauri Viljanen, Olavi Paavolainen, Uuno Kailas ja Yrjö Jylhä.

Kaikki nähdään Valan ja Vaaran silmin. Teoksessa ihastukset, rakkaudet ja erot siirtyvät suoraan runoihin. Tämä on varsin hienosti rakennettu kirjan sisään. Toki teoksessä on paljon pohdintaa kirjailijuudesta ja runon olemuksesta.

Satu Koskimies kuvaa Paavolaisen narsistisena boheemina, Yrjö Jylhän hurmurina ja Lauri Viljasen rillipää humanistina. Elinan sanoin: ”Yrjön silmät tekevät tahdottomaksi. (s. 33.)”. ”Yrjö tekee minut levottomaksi, mutta Lauri antaa rauhan (s. 85)”.

Vähitellen runoilijoiden erot kasvavat esiin. Katri Vala on vapaamittaisen runon uranuurtaja ja toisista erillään työskennellen opettajana. Elina Vaara pitää loppusoinnuista kiinni ja uskoo perinteiseen mittaan. Vaara ehtii myös Tulenkantajien rientoihin Helsingissä.

”Sa, joka juoman tulisen / mun kanssain unelmissa joit,

oi nouse ilon, huimauksen laivaan!”

Elina Vaara, s. 101

Kirjaa vaivaa name dropping. Mitä se antaa lukijalle, joka ei tunne kirjallisuuden- ja kulttuurihistoriaa tai Tulenkantajia.

Tekstiin tulee eloa, kun koko ryhmä tapaa vuonna 1925 Vienolassa Olavi Paavolaisen luona. Se on teoksen pisin jakso (s. 152 -180). Koskimies on lukijan onneksi innostunut Paavolaisen itämaisen teltan rituaaleista. Jaksoon on sisäänkirjoitettu Katrin ja Yrjön runot toisilleen. Katri: ”Olen vain pieni tyttö sinun kuumien silmiesi edessä, joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi (s.165).

Helmiketju

Olen vain pieni tyttö
sinun kuumien silmiesi edessä,
joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi.
Vain surullinen sydämeni
on minulla annettavana,
mutta varjoni liukuu huumaantuneena
sinun jalkojesi yli. ..

Ylen elävässä arkistossa on Anki Lindqvistin ja Esa Pethmanin tulkinta vuodelta 1971.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ankin_helmiketju_on_harvoin_kuultu_helmi_99792.html#media=99033

 
Yrjö: Siks silmäs suolan tuoksuvat ja meren vihreät sokeiks, sokeiks suutelen (s. 168). 
Elinan sanoin Kati ja Yrjö ovat lumonneet toisensa runossa (s. 170).

Yhtä tärkeitä ryhmälle ovat Nuoren Voiman liiton talvipäivien kokoontumiset. Tästä tulee mieleen miten 1970-luvun nuorille voivat olla tärkeitä Luontoliiton talvipäivät, jotka saattoivat mullistaa maailmankuvaa.

Kiinnostavasti on kirjoitettu myös Paavolaisen ja Katri Valan tapaaminen aiemmin Vienolassa. Katri Valan ensimmäinen runokokoelma saa silloin muotonsa. Kaukaisen puutarha -teoksen vastaanottoa sittemmin kutsutaan sensaatioksi. ”Kati on elämänhurman runoilija (s. 147)”.

Teos on täynnä kuvaavia yksityiskohtia: Katri Valalla on Paavolaisen vaikutuksesta kodissaan itämäinen nurkkaus, vaikka elo muuten on vaatimatonta.

Ikkunat auki Eurooppaan.

Tätä fraasia ei taida kirjassa olla. Satu Koskimies ei avaa lukijalle teoksen aikakautta eikä Tulenkantajien tavoitteita. Teos rakentuu kirjailijoiden mielenliikkeistä. Muusta saanme vain viitteitä. 1920- ja 1930-luvun moraalikoodistossa modernit vapaa-ajan viettotavat (elokuvat, tanssi, kahvilat) olivat paheksuttavia, ja sisällissodan arvet olivat auki. Sentään Katri Vala joutuu pohtimaan mikä on maalaisopettajalle soveltuvaa käytöstä.

Tulenkantajat pyrkivät luotsaamaan suomalaista kirjallisuutta uusille urille lähemmäs eurooppalaisia virtauksia. Ryhmä pyrki eroon korpikulttuurista ja määritteli suomalaisuutta kaupungistumisen ja modernin kautta. Tulenkantajien romanttisessa kuvastossa luonto käsitettiin peiliksi omalle sisäiselle mielenmaisemalle. Tulenkantajat oli runoilijoiden ryhmä ja paljossa kiitollinen Edith Södergranille ja Elmer Diktoniukselle.

Runoryhmänä Tulenkantajat hajoaa 1930. Teoksen tunnelma Vihdin Otalammen juhlissa on haikea.

Katri Valan veli Erkki Vala oli päätoimittajana sekä vanhassa Tulenkantajassa 1928-29 että lehden uudessa vasemmistohenkisessä versiossa vuosina 1932 – 1939.

Katri Vala alkoi samoihin aikoihin toimia uudessa Tulenkantajat-lehdessä yhteiskunnallisesti kantaaottavana pakinoitsijana nimimerkeilla Pekka ja Pecka.

Tulenkantajat-lehdestä 1930-luvulta ovat peräisin Katri Valan pakinat postuumissa teoksessa ”Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri” (1945).Valan pakinoiden lukeminen Hurmion tyttäreiden rinnalla avartaa näkymää aikakauteen.

Valan tuotannossa 1930-luvulla painottuvat pasifismin ja fasisminvastaisuuden teemat. Hän kommentoi niiden ohella koululaitosta, sotahistoriaa, kuolemanrangaistusta ja siveellisyyskäsityksiä. Kirjan esipuheessa Raoul Palmgren toteaa, että Valan tekstit ovat ajankohtaisia ja tuoreita ja sopivia esitettäväksi kansanvaltaisissa juhlissa. Jos esipuhetta on uskominen Kansakulttuuri Oy aloitti kustannustoimintansa julkaisemalla Valan pakinat.

- Timo

Perusfaktoja:

Katri Vala (Karin Alice Heikel o.s. Wadenström) 1901 – 1944

Yo, Porvoon suomalainen yk 1919. Valmistui Heinola seminaarista 1922.

Kansakoulunopettajana Kuopion maalaiskunnassa, Valkealassa, Askolassa, ja Ilomantsissa 1922- 28. Lauritsalassa 1935-37. Eli vaatimattomasti elättäen mm. suomennostöillä äitiänsä ja Niilo-veljeänsä. Taloudelliset huolet, sairastui tuberkuloosiin 1928.

Toivuttuaan sairaudestaan riittävästi Vala teki matkan Rivieralle ja Pariisiin. Matkan jälkeen hän asettui asumaan Helsinkiin, missä hän 1930 solmi avioliiton kemistin koulutuksen saaneen vasemmistolaisen Armas Heikelin kanssa.

Kuului Tulenkantajien sisäpiiriin. Katri Vala julkaisi esikoiskokoelmansa 1924. Hänen vapaamittainen lyriikkansa herätti kiivasta keskustelua. Hän kirjoitti Tulenkantajien lehteen nimimerkillä Pecka.

Esikoiskokoelmassa Kaukainen puutarha on vuorottelevat elämänpalvonta ja kuolemakuvitelmat sekä aistimusvoimainen värien ja tuoksujen runokieli. Valan runoissa on hurmiota, huudahduksia sekä viehtymystä eksoottisiin, sadunomaisiin paikkoihin ja tunnelmiin.

Toimi Akateemisessa sosialistiseurassa ja Sos.dem puolueessa. Katri Vala oli 1930-luvulla mukana perustamassa myös vasemmistolaista kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiilaa

Valan viimeiset runokokoelmat Paluu 1934 ja Pesäpuu palaa 1942 merkitsevät suunnanmuutosta vasemmistolaisesti sävyttyneeseen yhteiskuntakritiikkiin.

Kaukainen puutarha 1924
Sininen ovi 1926
Maan laiturilla 1930
Paluu 1934
Pesäpuu palaa 1942
Kootut runot 1945 (postuumi)
Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri 1945 (pakinoita, postuumi)
Eikä minussa ollut pelkoa 1991 (lehtikirjoitukset, kirjeet, päiväkirjat, postuumi)

MUKANA ANTOLOGIOISSA
Nuoret runoilijat 1924
Hurmioituneet kasvot 1925
Kolme 1930
Lähteenä http://www.sipoo.fi/maakuntakirjailijat/suo/vala_katri.htm

Elina Vaara 1903 Tampere – 1980 Helsinki

Elina Vaara (oikealta nimeltään Kerttu Elin Vehmas o.s. Sirén; 29. toukokuuta 1903 Tampere – 26. joulukuuta 1980 Helsinki)  oli suomalainen runoilija, satukirjailija ja suomentaja. Hän tuli ylioppilaaksi keväällä 1923 ja opiskeli sen jälkeen Turun yliopistossa suorittamatta kuitenkaan tutkintoa. Hän osallistui 1920-luvulla Tulenkantajiksi kutsutun kirjallisen ryhmän toimintaan.

Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Lauri Viljanen (1926).

Elina Vaaraa on sanottu unen, lumotun ja romantiikan utuisten maisemien runoilijaksi. Tästä esimerkkinä Pilvikuvat (1928):

”Reunalla vihreän hetteen, / lähteellä silmien raikkaiden / istun illalla kauan / tutkien tummuutta pilvien. / Verkkaan ne vedessä liukui / synkkinä, vieraina, vaieten…/ Lähteen pohjalla ruoste / Kuumotti kuin käsi verinen. / Tuijotin – rintaani poltti, / enkä ma mitään ymmärtänyt. / Sieluni lehahti lentoon / niin kuin lintu säikähtänyt.”
Ks. lisää:

http://www.kiiltomato.net/elina-vaara-hopeaviulu/

Kirjallisuutta:

Saarenheimo, Kerttu : Katri Vala: aikansa kapinallinen. WSOY, 1984

Mauriala Vesa : Uutta aikaa etsimässä : Individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930 -luvulla.- Laajuus: 367 s. - Gaudeamus, 2005.

Soundtrack:
Anki Lindqvistin ja Esa Pethmanin tulkinta vuodelta 1971: Helmiketju.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ankin_helmiketju_on_harvoin_kuultu_helmi_99792.html#media=99033

Halkola, Kristiina: Pajupilli. Levyllä Täytyy uskaltaa (1971).

Katri Vala muistoissani / Helvi Hämäläisen haastattelu. Ylen arkisto   

Millaista oli olla nuori naisrunoilija 20-luvulla / Satu Koskimiehen haastattelu   2.10.2009.

Tulenkantajat-ryhmästä ja Olavi Paavolaisesta kertovat runoilijatoveri Ilmari Pimiä, näyttelijä Emma Väänänen, radioteatterin työntekijät Eeva West ja Alpo Routasuo sekä kriitikot Lauri Viljanen, Kai Laitinen ja Jouko Tyyri. 10.12.1964. Ylen elävä arkisto.

THRISTRAM SHANDY – ELÄMÄ JA MIELIPITEET

THRISTRAM SHANDY – ELÄMÄ JA MIELIPITEET /  Sterne, Laurence ; suom.  Juva, Kersti.
Porvoo ; Helsinki ; Juva : WSOY, 1998.

Helsingin Kirjasosioteetti, 16.9.2013

LAURENCE STERNE
http://en.wikipedia.org/wiki/Laurence_Sterne
- syntyi 1713 Irlannissa
- elämäntyö Yorkshiressä
- pappismiehiä
- oli naimissa naisen kanssa, jonka kanssa ei tullut toimeen
- kaksi pääteosta:
- Tristaram Shandy ja A Sentimental Journey
- kuoli 55 vuotiaana
TS kirjoitettiin 1759-1767 välisenä aikana. Kirja ilmestyi viitenä niteenä 1-2, 3-4. 5-6, 7-8 ja finaali 9.
Jokaiseen niteeseen Sterne laittoi teaserin, jotta seuraava nide kiinnostaisi.
Oman aikansa Woody Allen
- stand uppia, uuvuttava humoristi
- tajunnanvirtaa
- ei-lineaarista kerrontaa ja yllättäviä käänteitä
- tuottelias, kirja/vuosi
- surullisen hahmon ritareita
- kertoja, joka kuivalla huumorillaan laittaa itsensä peliin ja tekee itsensä naurettavaksi

YLEISESITTELY
Kirja sijoittuu aikaan 1680-1766. Häilyvän kronologian ja kirjaan sijoitettavien tarinoiden ja jutustelun ja
ajallisten hyppäysten takia kirjan looginen eteneminen on haasteellista ja hauskan spiraalimaista.
Perusjuoni on kudelma. Teksti valloittavaa ja nykysuomelle käännettynä
http://blogs.helsinki.fi/hes-eng/volumes/volume-1-special-issue-on-translation-studies/translating-tristram-shandy-kersti-juva
Yksi kirjan pääjuonista keskittyy Tristramin elämään suunnittelusta, syntymästä, kasteesta ja
ympärileikkauksesta, joka tapahtuu vahingossa ja hänen kahteen retkeen, jotka hän tekee Ranskassa.
Toinen merkittävä asia on Tristramin isän Walter Shandyn epäonnisista teoista, jotka koskettavat
pojan elämää fyysisesti. Tärkeimmät töppäykset liikkuvat nimen antamisen sekaannuksesta ja nenän epäonnisesta muodonmuutoksesta syntynässä.
Kolmas, ehkä merkittävin tarina punoutuu Tristramin sedän Tobyn ympärille. Hänen
onnettomuudestaan, joka katkaisee hänen sotilaallisen uran ja sen jälkeiset tapahtumat, kuten
sotatantereen rakentaminen yhdessä korpraali Trimin kanssa. Sotatanner, joka muistuttaa Tobya
siitä missä hän loukkaantui niin pahasti, että joutui luopumaan sotilaallisesta urastaan.
Romaani päättyy Tobyn ja Wadmanin lesken suhteen käsittelyyn, jossa leski oli rakastunut, mutta
Toby ei. Liekö Tobyn ja Trimin suhde homoeroottinen, siitä on joitakin viitteitä, niin kuin
alatyylisistä asioista muutenkin, tosin melko hienovaraisesti, vaan olisiko 1700-luvulla asiat olleet
tässä suhteessa hieman toisenlaiset.

HENKILÖT:
Tristram Shandy -
Walter Shandy - Tristram on filosofisesti ajattelevien isä. Walter Shandyn mieltymykset
vaikeaselkoisiinen ja sekaviin asioihin tekevät hänestä järjettömän henkilön.
Elizabeth Shandy (Mrs Shandy) - Tristram n äiti. Ei omaa mieltä muista asioista kuin Tristramin
synnyttäjästä.
Kapteeni Toby Shandy (Uncle Toby) - Tristram n setä ja veli Walter Shandy. Lempeä
sotaveteraani, joka rakentaayhdessä ystävänsä/apurinsa Trimin kanssa sotatantereen. Viheltelee
ärsyttävää Lillibulleroa.
Korpraali Trim -. Hänen oikea nimensä on James Butler. Neuvoo muita ja on toisinaan neuvokas.
Dr. Slop - Paikallinen mieskätilö, joka Walterin vaatimuksesta toimii Tristramin synnyttäjänä.
syntyessään. Pihtimies.
Pastori Yorick – kylän kirkkoherra (=Sterne itse?) ja Shandyn perheen läheinen ystävä.
Susannah – joka on palvelija, joka on vastuussa siitä, että Tristram on Tristram eikä Trismegistus.
Obadja - Walter Shandyn palvelija.
Bobby Shandy -Tristramin vanhempi veli, joka kuolee Lontoossa.
Leski Wadman - Naapuri, joka rakastaaToby Shandya, mutta Toby ei häntä.
Bridget -
Kätilö -Paikallinen toimitus-sairaanhoitaja, joka on saanut tehtäväkseen auttaa Mrs Shandyn
synnytys.
Eugenius – Yorickin ystävä ja neuvonantaja .
Didius -Pikkutarkka kirkon asianajaja
Andouilletsin abbedissa
Margarita- noviisi
Kysarcius, Phutatorius, Triptolemos, ja Gastripheres -
Le Fever –

ks. hieno sivusto, jossa kirjan esittely, harjoitustehtäviä ja keskustelun aiheita
http://www.sparknotes.com/lit/tristram/

TEKIJÄN ESIPUHE
…julkaisemalla, olen antanut sen maailman käsin, ja maailmalle sen jätän: puhukoon
puolestaan.
hyvä kirja, viisas kirja, diskreetti…panen siihen kaiken henkevyyden ja arvostelukyvyn…

HENKEVYYS JA ARVOSTELUKYKY - mitä se on?

KIRJA 1
s. 43 ”- käsitätte siis, ettei tästä tule valmista aivan heti.”
s. 58- nimi: kaikista maailmankaikkeuden nimistä ylitsepääsemättömin vastenmielisyys hänellä oli
Tristarimia kohtaan…”
s. 73 ”Toisin sanoen, se mitä kirjoitan, sekä mutkittelee että kulkee suoraan, samanaikaisesti.”
s. 74. Markus Kajon Miljoonalaatikko

KIRJA 2
s. 84 Lillipullero
Turhanpäiväistä jaarittelua. Apokryptinen vai ritariromaani?
s. 105 Päänvedin
s. 115 Vakuuttamisen oikea kaltevuuskulma on 85,5 astetta.
Nykykieltä (?) s. 123 ”surullisen kuuluisa” ”kupla”
Shandilainen hypoteesi: sielun olemuksesta…sielun herkkyys ja hienosäätö riippui mainitun nesteen
lämpötilasta ja kirkkaudesta, tai jos sen perustana ol pikkuaivojen itsens’ hieno verkosto ja rakenne…
s. 141 anekdootti: Julius Caeser antoi nimensä keisarinleikkaukselle…
Wikipedia:Viittauksia keisarileikkauksiin esiintyy jo mm. kreikkalaisissa, hindulaisissa, egyptiläisissä ja roomalaisissa kansantarustoissa. Lukuisista teorioista huolimatta on edelleen epävarmaa, mistä toimenpide on saanut nimensä. Yleisesti arvellaan nimen johtuvan siitä, että roomalaisen Julius-perheen jäsen, mahdollisesti juuri kuuluisa Julius Caesar, olisi syntynyt keisarileikkauksella, kuten Plinius vanhempi (23–79 jaa.) on kirjoittanut.[1] Tätä vastaan puhuu se, että Julius Caesarin äiti oli muiden lähteiden mukaan elossa poikansa syntymän jälkeen, mikä on epätodennäköistä aikakauden lääketieteellisen tason huomioon ottaen. On myös esitetty, että keisarileikkauksen nimitys johtuisi Caesarin aikana käyttöön otetusta laista, lex caesareasta, jonka mukaan raskauden loppuaikana kuolleelle naiselle olisi tehtävä kohdunavaus lapsen pelastamiseksi. Muita mahdollisia tulkintoja ovat latinan kielen verbi caedere, leikata, tai äidin kuoleman jälkeen keisarileikkauksella syntyneistä lapsista käytetty termi caesones.

KIRJA 3
s. 149 Antonio Scarlatin 6 sinfonia: Con furia-con sttrepito- mitä tekemistä niillä tahi millään muulla
hullunmyllyllä on harmonian kanssa…
s. 150 Lillibullero
s. 167 Kritiikistä:Kaikesta lässytyksestä, jota tässä maailmassa lässytetään, vaikka tekopyhien lässytys on
ehkä ikävintä, kritiikin lässytys on piinallista kuultavaa.
s. 176-184 Tekijän esipuhe
Tehdä hyvä kirja, viisas kirja ja diskreetti
Kirja on kirjoitettu antishandistit, ja suurkyvykkäät kriitikot ja kanssa-ahertajat. hienovaraiset valtiomiehet
ja diskreetit tohtorit….lyhkäiset…
s. 178 matkakirja
s. 184 Saranat
s. 186
s.182 Henkevyys ja arvostelukyky…vertaus tuolin nupeista
s.193 sillansuunnittelua ja matematiikka

For a whole week after he was determined in his mind to have one of that particular construction
which is made to draw back horizontally, to hinder a passage; and to thrust forwards again to gain a
passage--of which sorts your worship might have seen three famous ones at Spires before its
destruction--and one now at Brisac, if I mistake not;--but my father advising my uncle Toby, with
great earnestness, to have nothing more to do with thrusting bridges--and my uncle foreseeing
moreover that it would but perpetuate the memory of the Corporal's misfortune--he changed his
mind for that of the marquis d'Hopital's invention, which the younger Bernouilli has so well and
learnedly described, as your worships may see--Act. Erud. Lips. an. 1695--to these a lead weight is
an eternal balance, and keeps watch as well as a couple of centinels, inasmuch as the construction of
them was a curve line approximating to a cycloid--if not a cycloid itself.
My uncle Toby understood the nature of a parabola as well as any man in England--but was not
quite such a master of the cycloid;--he talked however about it every day--the bridge went not
forwards.--We'll ask somebody about it, cried my uncle Toby to Trim.


In mathematics, the Bernoulli numbers B_n are a sequence of rational numbers with deep connections to number theory. The values of the first few Bernoulli numbers are

B₀ = 1, B₁ = ±¹⁄₂, B₂ = ¹⁄₆, B₃ = 0, B₄ = −¹⁄₃₀, B₅ = 0, B₆ = ¹⁄₄₂, B₇ = 0, B₈ = −¹⁄₃₀.

The Bernoulli numbers are a sequence of signed rational numbers that can be defined by the exponential generating function

(1)

These numbers arise in the series expansions of trigonometric functions, and are extremely important in number theory and analysis.
When graphed they created a distinctive curve..

The numbers were discovered around the same time at the start of the 18^th century by the Swiss mathematician Jacob Bernoulli and the Japanese mathematician Seki Kowa.

Examples of catenary in real life

Real Life Example: Sheffield Winter Garden

The curve in a spider's web

A suspended chain
 
Sykloidi on käyrä, jonka muodostavat pyörän pinnalla olevan pisteen sijainnit eri ajanhetkinä, kun
pyörä vierii suoraan tasaisella alustalla.
Sykloidi on samalla brakistokroni eli käyrä, jota pitkin kappale nopeimmin vierii huipulta alas
painovoiman vaikutuksesta. Samalla se on tautokroni, mikä merkitsee, että aika, jossa sen sisäpintaa
pitkin vierivä, alkutilassa lepotilassa jossakin sen pisteessä oleva pallo saavuttaa käyrän alimman
kohdan, ei riipu sen alkuperäisestä paikasta.

s.197
Ankaran moraalinen ja järkiperäinen kirja, kuten tämä….vittaus 2.osaan sivuun 99.
AUKOT
- S.197 NENÄ
- turhaa jaarittelua nenästä
Puuttuva luku s. 279
s. 281 Kirjan kirjoittamine non vähän niin kuin laulun hyräileminen, kunhan pysyy nuotissa itsensä kanssa,
hyvä rouva, ei ole väliä ollaanko matalalla vai korkealla
Kääpiö….
Vrt. Midnight in Paris

KIRJA 4
s.293-295 Äiti ei ole sukua lapselleen
s. 298

KIRJA 5
s.298
Tarina alkaa
s.316Alluusio tarkoittaa viittausta johonkin asiayhteyden ulkopuoliseen, tunnettuun asiaan. Alluusioita
esiintyy puhekielessä, kaunokirjallisuudessa, musiikissa ja kuvataiteessa. Alluusioilla voidaan myös rajoittaa
asian ymmärtävien joukkoa, kuten tapauksissa jossa on pyritty välttämään sensuuria ja tekstin todellinen
merkitys on luettava "rivien välistä". Alluusioilla on monesti paikka myös komiikassa ja sarjakuvissa jossa
kuva ja teksti muodostavat alluusion.
s.327
sarjakuvaa (viulunsoitto)

KIRJA 6
Le Feverin tarina s.375-380
(Nick Cave Flowssa)
s. 381 Viisas tapa keskustella kaikesta:
Kerran humalassa ja kerran selvin päin. Humalassa, jotta päätöksistä ei puuttuisi puhtia ja selvin päin, jotta
niistä ei puuttuisi malttia.
Housut Tristramille s.-383
Montero lakki s. 393

KIRJA 7
Pariisin kuvaus. s.432 (vertaus Midnight in Paris, vähän erilainen…)

KIRJA 8
s. 469 (s.413) Suora viiva
s. 473 Omasta puolestani olen päättänyt, etten koskaan lue mitään kirjaa paitsi omaani niin kauan kuin
elän.

KIRJA 9
Jälleen reikä: s. 522 Tästä syystä, jos hurskaille herroille sopii…
s. 530 Aika kuluu liian nopeasti.
s.535 Jos logiikkaan on mitään luottamista, eikä itserakkaus sokaise minua, minussa täytyy yhden ainoan
oireen perusteella olla jotakin aidosti nerokasta, nimittäin sen, että en tiedä mitä kateus on.Milloin vain
törmään keksintöön tai keinoon, jolla edistää hyvää kirjoittamista, minä annan sen saman tien julki;sillä
minä tahdon, että koko ihmiskunta kirjoittaisi yhtä hyvin kuin minä.
Oliko alkuperäinen suunnitelma jatkaa kirjaa enemmän, vai tuliko keuhkosairaus jossain vaiheessa niin
hallitsevaksi, että Lawrence Stern muutti strategiaa ja päätti tehdä ”vain” yhdeksän kirjaa?
Mene tiedä – mielestäni tämä oli nappiin osunut kesälukemisto, joka oli kiva avata niin riippumatossa,
mökillä, Flow-festivaleilla, kuin työpöydän ääressä. Kirjan luettuani palasin joihinkin yksittäisiin kohtiin
uudestaan ja myös satunnaisiin kohtiin, jolloin huomasin, että yhden kerran lukeminen tämän tyyppisessä
kirjassa ei ”riitä”, jos haluaa ymmärtää enemmän.
Kirjan sisältä paljastuu Sternen oppineisuus ja yleissivistys, vaikka kirjaa pidetään kansan kirjana ja
(mielestäni) oman aikansa saippuasarjana, se ujuttaa tietoa erilaisista asioista kuin huomaamattaan.
Kirkkoa, uskontoa, kriitikoita ja parempia säätyjä pilkataan ja tietenkin kaikkia päähenkilöitä siinä sivussa.
Brittiläinen huumori kun lähtee noloista tilanteista ja ihmisiin kohdistetuista pilkoista. Kaukana ei ole Mr.
Bean- tyyppinen huumori.
Kirjan lukeminen oli myös raskas prosessi ja luinkin muutaman ”kevyemmän” kesäkirjan siinä välissä.

- Kari