HURMION TYTTÄRET ja HENKI JA AINE

Hurmion tyttäret : romaani / Satu Koskimies.
Helsinki : Tammi, 2009

 
Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri : taistelevia pakinoita / Katri Vala.
Mikkeli : Kansankulttuuri, 1945.

+ Alastalon salin viimeinen luku.

”Mikä hekuma levätä povellasi, maa, /alastomin, nuorin jäsenin,

suu ja sieraimet vihreässä rikkaudessasi.”

- Katri Vala

Hurmion tyttäret on dokumenttiromaani. Teoksen päähenkilöinä ovat kaksi nuorta runoilijaa Katri Vala ja Elina Vaara. Kirja ydintä on heidän välisensä kirjeenvaihto. Aikajänne on 1919 – 1930. Nuori voima -lehti ja Tulenkantajat sitovat henkilöt toisiinsa. Runoja luetaan, kirjoitetaan ja arvostellaan. Koulutytöistä ja -pojista kasvaa kirjailijoita ja nuoria aikuisia. 

Elinan ehdotuksesta hän ja Katri alkavat kirjeenvaihdon, se on pitkään heidän välisensä yhdysside. Myös muun Katri Vala ja Tulenkantajat -kirjallisuushistoria mukaan menee muutama vuosi ennen kuin he tai muut Tulenkantajien jäsenet tapaavat kasvokkain. 

Kirjepiiriin kuuluvat myös Lauri Viljanen, Olavi Paavolainen, Uuno Kailas ja Yrjö Jylhä.

Kaikki nähdään Valan ja Vaaran silmin. Teoksessa ihastukset, rakkaudet ja erot siirtyvät suoraan runoihin. Tämä on varsin hienosti rakennettu kirjan sisään. Toki teoksessä on paljon pohdintaa kirjailijuudesta ja runon olemuksesta.

Satu Koskimies kuvaa Paavolaisen narsistisena boheemina, Yrjö Jylhän hurmurina ja Lauri Viljasen rillipää humanistina. Elinan sanoin: ”Yrjön silmät tekevät tahdottomaksi. (s. 33.)”. ”Yrjö tekee minut levottomaksi, mutta Lauri antaa rauhan (s. 85)”.

Vähitellen runoilijoiden erot kasvavat esiin. Katri Vala on vapaamittaisen runon uranuurtaja ja toisista erillään työskennellen opettajana. Elina Vaara pitää loppusoinnuista kiinni ja uskoo perinteiseen mittaan. Vaara ehtii myös Tulenkantajien rientoihin Helsingissä.

”Sa, joka juoman tulisen / mun kanssain unelmissa joit,

oi nouse ilon, huimauksen laivaan!”

Elina Vaara, s. 101

Kirjaa vaivaa name dropping. Mitä se antaa lukijalle, joka ei tunne kirjallisuuden- ja kulttuurihistoriaa tai Tulenkantajia.

Tekstiin tulee eloa, kun koko ryhmä tapaa vuonna 1925 Vienolassa Olavi Paavolaisen luona. Se on teoksen pisin jakso (s. 152 -180). Koskimies on lukijan onneksi innostunut Paavolaisen itämaisen teltan rituaaleista. Jaksoon on sisäänkirjoitettu Katrin ja Yrjön runot toisilleen. Katri: ”Olen vain pieni tyttö sinun kuumien silmiesi edessä, joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi (s.165).

Helmiketju

Olen vain pieni tyttö
sinun kuumien silmiesi edessä,
joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi.
Vain surullinen sydämeni
on minulla annettavana,
mutta varjoni liukuu huumaantuneena
sinun jalkojesi yli. ..

Ylen elävässä arkistossa on Anki Lindqvistin ja Esa Pethmanin tulkinta vuodelta 1971.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ankin_helmiketju_on_harvoin_kuultu_helmi_99792.html#media=99033

 
Yrjö: Siks silmäs suolan tuoksuvat ja meren vihreät sokeiks, sokeiks suutelen (s. 168). 
Elinan sanoin Kati ja Yrjö ovat lumonneet toisensa runossa (s. 170).

Yhtä tärkeitä ryhmälle ovat Nuoren Voiman liiton talvipäivien kokoontumiset. Tästä tulee mieleen miten 1970-luvun nuorille voivat olla tärkeitä Luontoliiton talvipäivät, jotka saattoivat mullistaa maailmankuvaa.

Kiinnostavasti on kirjoitettu myös Paavolaisen ja Katri Valan tapaaminen aiemmin Vienolassa. Katri Valan ensimmäinen runokokoelma saa silloin muotonsa. Kaukaisen puutarha -teoksen vastaanottoa sittemmin kutsutaan sensaatioksi. ”Kati on elämänhurman runoilija (s. 147)”.

Teos on täynnä kuvaavia yksityiskohtia: Katri Valalla on Paavolaisen vaikutuksesta kodissaan itämäinen nurkkaus, vaikka elo muuten on vaatimatonta.

Ikkunat auki Eurooppaan.

Tätä fraasia ei taida kirjassa olla. Satu Koskimies ei avaa lukijalle teoksen aikakautta eikä Tulenkantajien tavoitteita. Teos rakentuu kirjailijoiden mielenliikkeistä. Muusta saanme vain viitteitä. 1920- ja 1930-luvun moraalikoodistossa modernit vapaa-ajan viettotavat (elokuvat, tanssi, kahvilat) olivat paheksuttavia, ja sisällissodan arvet olivat auki. Sentään Katri Vala joutuu pohtimaan mikä on maalaisopettajalle soveltuvaa käytöstä.

Tulenkantajat pyrkivät luotsaamaan suomalaista kirjallisuutta uusille urille lähemmäs eurooppalaisia virtauksia. Ryhmä pyrki eroon korpikulttuurista ja määritteli suomalaisuutta kaupungistumisen ja modernin kautta. Tulenkantajien romanttisessa kuvastossa luonto käsitettiin peiliksi omalle sisäiselle mielenmaisemalle. Tulenkantajat oli runoilijoiden ryhmä ja paljossa kiitollinen Edith Södergranille ja Elmer Diktoniukselle.

Runoryhmänä Tulenkantajat hajoaa 1930. Teoksen tunnelma Vihdin Otalammen juhlissa on haikea.

Katri Valan veli Erkki Vala oli päätoimittajana sekä vanhassa Tulenkantajassa 1928-29 että lehden uudessa vasemmistohenkisessä versiossa vuosina 1932 – 1939.

Katri Vala alkoi samoihin aikoihin toimia uudessa Tulenkantajat-lehdessä yhteiskunnallisesti kantaaottavana pakinoitsijana nimimerkeilla Pekka ja Pecka.

Tulenkantajat-lehdestä 1930-luvulta ovat peräisin Katri Valan pakinat postuumissa teoksessa ”Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri” (1945).Valan pakinoiden lukeminen Hurmion tyttäreiden rinnalla avartaa näkymää aikakauteen.

Valan tuotannossa 1930-luvulla painottuvat pasifismin ja fasisminvastaisuuden teemat. Hän kommentoi niiden ohella koululaitosta, sotahistoriaa, kuolemanrangaistusta ja siveellisyyskäsityksiä. Kirjan esipuheessa Raoul Palmgren toteaa, että Valan tekstit ovat ajankohtaisia ja tuoreita ja sopivia esitettäväksi kansanvaltaisissa juhlissa. Jos esipuhetta on uskominen Kansakulttuuri Oy aloitti kustannustoimintansa julkaisemalla Valan pakinat.

- Timo

Perusfaktoja:

Katri Vala (Karin Alice Heikel o.s. Wadenström) 1901 – 1944

Yo, Porvoon suomalainen yk 1919. Valmistui Heinola seminaarista 1922.

Kansakoulunopettajana Kuopion maalaiskunnassa, Valkealassa, Askolassa, ja Ilomantsissa 1922- 28. Lauritsalassa 1935-37. Eli vaatimattomasti elättäen mm. suomennostöillä äitiänsä ja Niilo-veljeänsä. Taloudelliset huolet, sairastui tuberkuloosiin 1928.

Toivuttuaan sairaudestaan riittävästi Vala teki matkan Rivieralle ja Pariisiin. Matkan jälkeen hän asettui asumaan Helsinkiin, missä hän 1930 solmi avioliiton kemistin koulutuksen saaneen vasemmistolaisen Armas Heikelin kanssa.

Kuului Tulenkantajien sisäpiiriin. Katri Vala julkaisi esikoiskokoelmansa 1924. Hänen vapaamittainen lyriikkansa herätti kiivasta keskustelua. Hän kirjoitti Tulenkantajien lehteen nimimerkillä Pecka.

Esikoiskokoelmassa Kaukainen puutarha on vuorottelevat elämänpalvonta ja kuolemakuvitelmat sekä aistimusvoimainen värien ja tuoksujen runokieli. Valan runoissa on hurmiota, huudahduksia sekä viehtymystä eksoottisiin, sadunomaisiin paikkoihin ja tunnelmiin.

Toimi Akateemisessa sosialistiseurassa ja Sos.dem puolueessa. Katri Vala oli 1930-luvulla mukana perustamassa myös vasemmistolaista kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiilaa

Valan viimeiset runokokoelmat Paluu 1934 ja Pesäpuu palaa 1942 merkitsevät suunnanmuutosta vasemmistolaisesti sävyttyneeseen yhteiskuntakritiikkiin.

Kaukainen puutarha 1924
Sininen ovi 1926
Maan laiturilla 1930
Paluu 1934
Pesäpuu palaa 1942
Kootut runot 1945 (postuumi)
Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri 1945 (pakinoita, postuumi)
Eikä minussa ollut pelkoa 1991 (lehtikirjoitukset, kirjeet, päiväkirjat, postuumi)

MUKANA ANTOLOGIOISSA
Nuoret runoilijat 1924
Hurmioituneet kasvot 1925
Kolme 1930
Lähteenä http://www.sipoo.fi/maakuntakirjailijat/suo/vala_katri.htm

Elina Vaara 1903 Tampere – 1980 Helsinki

Elina Vaara (oikealta nimeltään Kerttu Elin Vehmas o.s. Sirén; 29. toukokuuta 1903 Tampere – 26. joulukuuta 1980 Helsinki)  oli suomalainen runoilija, satukirjailija ja suomentaja. Hän tuli ylioppilaaksi keväällä 1923 ja opiskeli sen jälkeen Turun yliopistossa suorittamatta kuitenkaan tutkintoa. Hän osallistui 1920-luvulla Tulenkantajiksi kutsutun kirjallisen ryhmän toimintaan.

Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Lauri Viljanen (1926).

Elina Vaaraa on sanottu unen, lumotun ja romantiikan utuisten maisemien runoilijaksi. Tästä esimerkkinä Pilvikuvat (1928):

”Reunalla vihreän hetteen, / lähteellä silmien raikkaiden / istun illalla kauan / tutkien tummuutta pilvien. / Verkkaan ne vedessä liukui / synkkinä, vieraina, vaieten…/ Lähteen pohjalla ruoste / Kuumotti kuin käsi verinen. / Tuijotin – rintaani poltti, / enkä ma mitään ymmärtänyt. / Sieluni lehahti lentoon / niin kuin lintu säikähtänyt.”
Ks. lisää:

http://www.kiiltomato.net/elina-vaara-hopeaviulu/

Kirjallisuutta:

Saarenheimo, Kerttu : Katri Vala: aikansa kapinallinen. WSOY, 1984

Mauriala Vesa : Uutta aikaa etsimässä : Individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930 -luvulla.- Laajuus: 367 s. - Gaudeamus, 2005.

Soundtrack:
Anki Lindqvistin ja Esa Pethmanin tulkinta vuodelta 1971: Helmiketju.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ankin_helmiketju_on_harvoin_kuultu_helmi_99792.html#media=99033

Halkola, Kristiina: Pajupilli. Levyllä Täytyy uskaltaa (1971).

Katri Vala muistoissani / Helvi Hämäläisen haastattelu. Ylen arkisto   

Millaista oli olla nuori naisrunoilija 20-luvulla / Satu Koskimiehen haastattelu   2.10.2009.

Tulenkantajat-ryhmästä ja Olavi Paavolaisesta kertovat runoilijatoveri Ilmari Pimiä, näyttelijä Emma Väänänen, radioteatterin työntekijät Eeva West ja Alpo Routasuo sekä kriitikot Lauri Viljanen, Kai Laitinen ja Jouko Tyyri. 10.12.1964. Ylen elävä arkisto.

THRISTRAM SHANDY – ELÄMÄ JA MIELIPITEET

THRISTRAM SHANDY – ELÄMÄ JA MIELIPITEET /  Sterne, Laurence ; suom.  Juva, Kersti.
Porvoo ; Helsinki ; Juva : WSOY, 1998.

Helsingin Kirjasosioteetti, 16.9.2013

LAURENCE STERNE
http://en.wikipedia.org/wiki/Laurence_Sterne
- syntyi 1713 Irlannissa
- elämäntyö Yorkshiressä
- pappismiehiä
- oli naimissa naisen kanssa, jonka kanssa ei tullut toimeen
- kaksi pääteosta:
- Tristaram Shandy ja A Sentimental Journey
- kuoli 55 vuotiaana
TS kirjoitettiin 1759-1767 välisenä aikana. Kirja ilmestyi viitenä niteenä 1-2, 3-4. 5-6, 7-8 ja finaali 9.
Jokaiseen niteeseen Sterne laittoi teaserin, jotta seuraava nide kiinnostaisi.
Oman aikansa Woody Allen
- stand uppia, uuvuttava humoristi
- tajunnanvirtaa
- ei-lineaarista kerrontaa ja yllättäviä käänteitä
- tuottelias, kirja/vuosi
- surullisen hahmon ritareita
- kertoja, joka kuivalla huumorillaan laittaa itsensä peliin ja tekee itsensä naurettavaksi

YLEISESITTELY
Kirja sijoittuu aikaan 1680-1766. Häilyvän kronologian ja kirjaan sijoitettavien tarinoiden ja jutustelun ja
ajallisten hyppäysten takia kirjan looginen eteneminen on haasteellista ja hauskan spiraalimaista.
Perusjuoni on kudelma. Teksti valloittavaa ja nykysuomelle käännettynä
http://blogs.helsinki.fi/hes-eng/volumes/volume-1-special-issue-on-translation-studies/translating-tristram-shandy-kersti-juva
Yksi kirjan pääjuonista keskittyy Tristramin elämään suunnittelusta, syntymästä, kasteesta ja
ympärileikkauksesta, joka tapahtuu vahingossa ja hänen kahteen retkeen, jotka hän tekee Ranskassa.
Toinen merkittävä asia on Tristramin isän Walter Shandyn epäonnisista teoista, jotka koskettavat
pojan elämää fyysisesti. Tärkeimmät töppäykset liikkuvat nimen antamisen sekaannuksesta ja nenän epäonnisesta muodonmuutoksesta syntynässä.
Kolmas, ehkä merkittävin tarina punoutuu Tristramin sedän Tobyn ympärille. Hänen
onnettomuudestaan, joka katkaisee hänen sotilaallisen uran ja sen jälkeiset tapahtumat, kuten
sotatantereen rakentaminen yhdessä korpraali Trimin kanssa. Sotatanner, joka muistuttaa Tobya
siitä missä hän loukkaantui niin pahasti, että joutui luopumaan sotilaallisesta urastaan.
Romaani päättyy Tobyn ja Wadmanin lesken suhteen käsittelyyn, jossa leski oli rakastunut, mutta
Toby ei. Liekö Tobyn ja Trimin suhde homoeroottinen, siitä on joitakin viitteitä, niin kuin
alatyylisistä asioista muutenkin, tosin melko hienovaraisesti, vaan olisiko 1700-luvulla asiat olleet
tässä suhteessa hieman toisenlaiset.

HENKILÖT:
Tristram Shandy -
Walter Shandy - Tristram on filosofisesti ajattelevien isä. Walter Shandyn mieltymykset
vaikeaselkoisiinen ja sekaviin asioihin tekevät hänestä järjettömän henkilön.
Elizabeth Shandy (Mrs Shandy) - Tristram n äiti. Ei omaa mieltä muista asioista kuin Tristramin
synnyttäjästä.
Kapteeni Toby Shandy (Uncle Toby) - Tristram n setä ja veli Walter Shandy. Lempeä
sotaveteraani, joka rakentaayhdessä ystävänsä/apurinsa Trimin kanssa sotatantereen. Viheltelee
ärsyttävää Lillibulleroa.
Korpraali Trim -. Hänen oikea nimensä on James Butler. Neuvoo muita ja on toisinaan neuvokas.
Dr. Slop - Paikallinen mieskätilö, joka Walterin vaatimuksesta toimii Tristramin synnyttäjänä.
syntyessään. Pihtimies.
Pastori Yorick – kylän kirkkoherra (=Sterne itse?) ja Shandyn perheen läheinen ystävä.
Susannah – joka on palvelija, joka on vastuussa siitä, että Tristram on Tristram eikä Trismegistus.
Obadja - Walter Shandyn palvelija.
Bobby Shandy -Tristramin vanhempi veli, joka kuolee Lontoossa.
Leski Wadman - Naapuri, joka rakastaaToby Shandya, mutta Toby ei häntä.
Bridget -
Kätilö -Paikallinen toimitus-sairaanhoitaja, joka on saanut tehtäväkseen auttaa Mrs Shandyn
synnytys.
Eugenius – Yorickin ystävä ja neuvonantaja .
Didius -Pikkutarkka kirkon asianajaja
Andouilletsin abbedissa
Margarita- noviisi
Kysarcius, Phutatorius, Triptolemos, ja Gastripheres -
Le Fever –

ks. hieno sivusto, jossa kirjan esittely, harjoitustehtäviä ja keskustelun aiheita
http://www.sparknotes.com/lit/tristram/

TEKIJÄN ESIPUHE
…julkaisemalla, olen antanut sen maailman käsin, ja maailmalle sen jätän: puhukoon
puolestaan.
hyvä kirja, viisas kirja, diskreetti…panen siihen kaiken henkevyyden ja arvostelukyvyn…

HENKEVYYS JA ARVOSTELUKYKY - mitä se on?

KIRJA 1
s. 43 ”- käsitätte siis, ettei tästä tule valmista aivan heti.”
s. 58- nimi: kaikista maailmankaikkeuden nimistä ylitsepääsemättömin vastenmielisyys hänellä oli
Tristarimia kohtaan…”
s. 73 ”Toisin sanoen, se mitä kirjoitan, sekä mutkittelee että kulkee suoraan, samanaikaisesti.”
s. 74. Markus Kajon Miljoonalaatikko

KIRJA 2
s. 84 Lillipullero
Turhanpäiväistä jaarittelua. Apokryptinen vai ritariromaani?
s. 105 Päänvedin
s. 115 Vakuuttamisen oikea kaltevuuskulma on 85,5 astetta.
Nykykieltä (?) s. 123 ”surullisen kuuluisa” ”kupla”
Shandilainen hypoteesi: sielun olemuksesta…sielun herkkyys ja hienosäätö riippui mainitun nesteen
lämpötilasta ja kirkkaudesta, tai jos sen perustana ol pikkuaivojen itsens’ hieno verkosto ja rakenne…
s. 141 anekdootti: Julius Caeser antoi nimensä keisarinleikkaukselle…
Wikipedia:Viittauksia keisarileikkauksiin esiintyy jo mm. kreikkalaisissa, hindulaisissa, egyptiläisissä ja roomalaisissa kansantarustoissa. Lukuisista teorioista huolimatta on edelleen epävarmaa, mistä toimenpide on saanut nimensä. Yleisesti arvellaan nimen johtuvan siitä, että roomalaisen Julius-perheen jäsen, mahdollisesti juuri kuuluisa Julius Caesar, olisi syntynyt keisarileikkauksella, kuten Plinius vanhempi (23–79 jaa.) on kirjoittanut.[1] Tätä vastaan puhuu se, että Julius Caesarin äiti oli muiden lähteiden mukaan elossa poikansa syntymän jälkeen, mikä on epätodennäköistä aikakauden lääketieteellisen tason huomioon ottaen. On myös esitetty, että keisarileikkauksen nimitys johtuisi Caesarin aikana käyttöön otetusta laista, lex caesareasta, jonka mukaan raskauden loppuaikana kuolleelle naiselle olisi tehtävä kohdunavaus lapsen pelastamiseksi. Muita mahdollisia tulkintoja ovat latinan kielen verbi caedere, leikata, tai äidin kuoleman jälkeen keisarileikkauksella syntyneistä lapsista käytetty termi caesones.

KIRJA 3
s. 149 Antonio Scarlatin 6 sinfonia: Con furia-con sttrepito- mitä tekemistä niillä tahi millään muulla
hullunmyllyllä on harmonian kanssa…
s. 150 Lillibullero
s. 167 Kritiikistä:Kaikesta lässytyksestä, jota tässä maailmassa lässytetään, vaikka tekopyhien lässytys on
ehkä ikävintä, kritiikin lässytys on piinallista kuultavaa.
s. 176-184 Tekijän esipuhe
Tehdä hyvä kirja, viisas kirja ja diskreetti
Kirja on kirjoitettu antishandistit, ja suurkyvykkäät kriitikot ja kanssa-ahertajat. hienovaraiset valtiomiehet
ja diskreetit tohtorit….lyhkäiset…
s. 178 matkakirja
s. 184 Saranat
s. 186
s.182 Henkevyys ja arvostelukyky…vertaus tuolin nupeista
s.193 sillansuunnittelua ja matematiikka

For a whole week after he was determined in his mind to have one of that particular construction
which is made to draw back horizontally, to hinder a passage; and to thrust forwards again to gain a
passage--of which sorts your worship might have seen three famous ones at Spires before its
destruction--and one now at Brisac, if I mistake not;--but my father advising my uncle Toby, with
great earnestness, to have nothing more to do with thrusting bridges--and my uncle foreseeing
moreover that it would but perpetuate the memory of the Corporal's misfortune--he changed his
mind for that of the marquis d'Hopital's invention, which the younger Bernouilli has so well and
learnedly described, as your worships may see--Act. Erud. Lips. an. 1695--to these a lead weight is
an eternal balance, and keeps watch as well as a couple of centinels, inasmuch as the construction of
them was a curve line approximating to a cycloid--if not a cycloid itself.
My uncle Toby understood the nature of a parabola as well as any man in England--but was not
quite such a master of the cycloid;--he talked however about it every day--the bridge went not
forwards.--We'll ask somebody about it, cried my uncle Toby to Trim.


In mathematics, the Bernoulli numbers B_n are a sequence of rational numbers with deep connections to number theory. The values of the first few Bernoulli numbers are

B₀ = 1, B₁ = ±¹⁄₂, B₂ = ¹⁄₆, B₃ = 0, B₄ = −¹⁄₃₀, B₅ = 0, B₆ = ¹⁄₄₂, B₇ = 0, B₈ = −¹⁄₃₀.

The Bernoulli numbers are a sequence of signed rational numbers that can be defined by the exponential generating function

(1)

These numbers arise in the series expansions of trigonometric functions, and are extremely important in number theory and analysis.
When graphed they created a distinctive curve..

The numbers were discovered around the same time at the start of the 18^th century by the Swiss mathematician Jacob Bernoulli and the Japanese mathematician Seki Kowa.

Examples of catenary in real life

Real Life Example: Sheffield Winter Garden

The curve in a spider's web

A suspended chain
 
Sykloidi on käyrä, jonka muodostavat pyörän pinnalla olevan pisteen sijainnit eri ajanhetkinä, kun
pyörä vierii suoraan tasaisella alustalla.
Sykloidi on samalla brakistokroni eli käyrä, jota pitkin kappale nopeimmin vierii huipulta alas
painovoiman vaikutuksesta. Samalla se on tautokroni, mikä merkitsee, että aika, jossa sen sisäpintaa
pitkin vierivä, alkutilassa lepotilassa jossakin sen pisteessä oleva pallo saavuttaa käyrän alimman
kohdan, ei riipu sen alkuperäisestä paikasta.

s.197
Ankaran moraalinen ja järkiperäinen kirja, kuten tämä….vittaus 2.osaan sivuun 99.
AUKOT
- S.197 NENÄ
- turhaa jaarittelua nenästä
Puuttuva luku s. 279
s. 281 Kirjan kirjoittamine non vähän niin kuin laulun hyräileminen, kunhan pysyy nuotissa itsensä kanssa,
hyvä rouva, ei ole väliä ollaanko matalalla vai korkealla
Kääpiö….
Vrt. Midnight in Paris

KIRJA 4
s.293-295 Äiti ei ole sukua lapselleen
s. 298

KIRJA 5
s.298
Tarina alkaa
s.316Alluusio tarkoittaa viittausta johonkin asiayhteyden ulkopuoliseen, tunnettuun asiaan. Alluusioita
esiintyy puhekielessä, kaunokirjallisuudessa, musiikissa ja kuvataiteessa. Alluusioilla voidaan myös rajoittaa
asian ymmärtävien joukkoa, kuten tapauksissa jossa on pyritty välttämään sensuuria ja tekstin todellinen
merkitys on luettava "rivien välistä". Alluusioilla on monesti paikka myös komiikassa ja sarjakuvissa jossa
kuva ja teksti muodostavat alluusion.
s.327
sarjakuvaa (viulunsoitto)

KIRJA 6
Le Feverin tarina s.375-380
(Nick Cave Flowssa)
s. 381 Viisas tapa keskustella kaikesta:
Kerran humalassa ja kerran selvin päin. Humalassa, jotta päätöksistä ei puuttuisi puhtia ja selvin päin, jotta
niistä ei puuttuisi malttia.
Housut Tristramille s.-383
Montero lakki s. 393

KIRJA 7
Pariisin kuvaus. s.432 (vertaus Midnight in Paris, vähän erilainen…)

KIRJA 8
s. 469 (s.413) Suora viiva
s. 473 Omasta puolestani olen päättänyt, etten koskaan lue mitään kirjaa paitsi omaani niin kauan kuin
elän.

KIRJA 9
Jälleen reikä: s. 522 Tästä syystä, jos hurskaille herroille sopii…
s. 530 Aika kuluu liian nopeasti.
s.535 Jos logiikkaan on mitään luottamista, eikä itserakkaus sokaise minua, minussa täytyy yhden ainoan
oireen perusteella olla jotakin aidosti nerokasta, nimittäin sen, että en tiedä mitä kateus on.Milloin vain
törmään keksintöön tai keinoon, jolla edistää hyvää kirjoittamista, minä annan sen saman tien julki;sillä
minä tahdon, että koko ihmiskunta kirjoittaisi yhtä hyvin kuin minä.
Oliko alkuperäinen suunnitelma jatkaa kirjaa enemmän, vai tuliko keuhkosairaus jossain vaiheessa niin
hallitsevaksi, että Lawrence Stern muutti strategiaa ja päätti tehdä ”vain” yhdeksän kirjaa?
Mene tiedä – mielestäni tämä oli nappiin osunut kesälukemisto, joka oli kiva avata niin riippumatossa,
mökillä, Flow-festivaleilla, kuin työpöydän ääressä. Kirjan luettuani palasin joihinkin yksittäisiin kohtiin
uudestaan ja myös satunnaisiin kohtiin, jolloin huomasin, että yhden kerran lukeminen tämän tyyppisessä
kirjassa ei ”riitä”, jos haluaa ymmärtää enemmän.
Kirjan sisältä paljastuu Sternen oppineisuus ja yleissivistys, vaikka kirjaa pidetään kansan kirjana ja
(mielestäni) oman aikansa saippuasarjana, se ujuttaa tietoa erilaisista asioista kuin huomaamattaan.
Kirkkoa, uskontoa, kriitikoita ja parempia säätyjä pilkataan ja tietenkin kaikkia päähenkilöitä siinä sivussa.
Brittiläinen huumori kun lähtee noloista tilanteista ja ihmisiin kohdistetuista pilkoista. Kaukana ei ole Mr.
Bean- tyyppinen huumori.
Kirjan lukeminen oli myös raskas prosessi ja luinkin muutaman ”kevyemmän” kesäkirjan siinä välissä.

- Kari

Majakka / Virginia Woolf

Virginia Woolf: Majakka  (To the Lighthouse, 1927). Suom. Kai Kaila. Kirjayhtymä 1977.

Onkohan hyvän kirjan tunnusmerkki se, että sitä voi lukea monesta eri näkökulmasta? Ja että se kestää aikojen päähän vanhentumatta? Tällainen kirja on Majakka: sitä on tulkittu omaelämä­kerrallisesta, feministisestä, psykoanalyyttisestä, fenomenologisesta jne. jne. näkökulmasta. Se ilmestyi jo 1927, mutta saa edelleen lukijoita. Sen tajunnanvirtatekniikka tuntuu edelleen toimivalta ja raikkaalta: lukija pääsee yhdessä kappaleessa eri henkilöiden/eliöiden/esineidenkin sisälle. Vaikea näkökulmatekniikka, mutta Woolfilla se toimii luontevasti ja hengityksen kaltaisesti. (Kääntäjä onkin elämänsä haasteen edessä saadakseen nämä tekstit soimaan siten kuin kirjoittaja.)

Eri tulkintoja on saatavilla suomeksikin useita, vielä enemmän luonnollisesti englanniksi. Siksi heittäydyn esittelijänä tässä vain Woolfin virtaan, tulkinta-avaimia löytynee kunkin omasta kirjastosta.

Keskeiset teemat kirjan ensi lauseissa:

Kyllä, tietysti, jos huomenna on kaunis ilma, rouva Ramsay sanoi. Mutta sinun täytyy nousta ylös yhtä aikaa auringon kanssa, hän lisäsi.

Hänen poikaansa nämä sanat riemastuttivat, aivan kuin olisi päätetty että retki tehtäisiin ja ihme jota hän oli odottanut, vuosikausia kuten hänestä tuntui, olisi käden ulottuvilla yön pimeyden ja päivän purjehduksen päässä. Koska poika jo kuusivuotiaana kuului tuohon laajaan heimoon joka ei pysty pitämään tunteita erossa toisistaan vaan jonka täytyy päästää tulevaisuuden näkymät iloineen ja suruineen sävyttämään nykyhetkeä, heille kun jo varhaisimmassa lapsuudessa jokaisella tunteiden pyörän kiepahduksella on voimaa tiivistää ja kivettää hetki johon sen synkkyys tai säteily keskittyy, James Ramsay, istuessaan lattialla leikkaamassa kuvia Army and Navy Storesin kuvitetusta myyntiluettelosta, kietoi äitinsä puhuessa jääkaapin kuvan taivaalliseen hohteeseen. Sitä kehysti ilo. Käsirattaat, ruohonleikkuri, poppelien suhina, sateen edellä vaalenevat lehdet, raakkuvat naakat, luutien kolahtelu, pukujen kahina –  kaikki nämä äänet värittyivät ja kiteytyivät hänen mielessään niin että hänellä jo oli oma yksityinen koodinsa, salakielensa, vaikka hän näyttikin tiukan ja asiallisen ankaruuden perikuvalta korkeine otsineen ja intensiivisine sinisine silmineen, moitteettoman vilpittömältä ja puhtaalta, tuntui hieman rypistävän otsaansa katsellessaan ihmisen heikkoutta, niin että hänen äitinsä, katsellessaan hänen saksiensa tarkoin seuraavan jääkaapin ääriviivoja, kuvitteli hänen istuvan punaiseen viittaan ja kärpännahkaan verhoutuneena hallituksen penkillä tai johtavan vaikeata ja tärkeätä tilannetta julkisen elämän kriisivaiheessa.

– Ilma, pojan isä sanoi, pysähtyen olohuoneen ikkunan eteen, – ei kuitenkaan ole huomenna kaunis.

Jos käsillä olisi ollut kirves, hiilihanko tai mikä tahansa ase joka olisi voinut tehdä reiän isän rintaan ja tappaa hänet, James olisi tuona hetkenä tarttunut siihen. Tällaisia äärimmäisiä tunne­kuohahduksia herra Ramsay synnytti lastensa mielissä pelkällä läsnäolollaan, seisoessaan kuten nyt solakkana kuin veitsi, kapeana kuin sen terä, hymyillen ivallisesti paitsi ilosta että saattoi aiheuttaa pettymyksen pojalleen ja tehdä naurettavaksi vaimonsa, joka kaikin tavoin oli (Jamesin mielestä) kymmenentuhatta kertaa isää parempi, myös salaisesta mielihyvästä jota hänelle tuotti hänen arvostelukykynsä erinomaisuus. Mitä hän sanoi oli totta. Se oli aina totta.- - -

Kirjan upea loppu, kuva taiteilijasta, elämän hetkellisyydestä/tarkoituksesta ja oman tien valinnasta:

Nopeasti kuin jokin olisi häntä kutsunut hän palasi maalaustelineen luo. Siinä se oli, hänen taulunsa. Aivan, vihreine ja sinisine väreineen, pysty- ja poikkiviivoineen, pyrkimyksineen ja tavoitteineen. Se ripustettaisiin johonkin ullakkohuoneeseen, hän ajatteli, tai hävitettäisiin. Mutta mitä sillä oli väliä, hän kysyi itseltään, tarttuen jälleen siveltimeen. Hän katseli portaita: ne olivat tyhjät, hän katseli taulua: se oli hämärä. Äkkiä ja voimakkaasti, aivan kuin olisi nähnyt sen selkeänä sekunnin verran, hän veti viivan taulun keskelle. Se oli tehty, se oli valmis. Niin, hän ajatteli, laskien siveltimen kädestään äärimmäisen väsyneenä, minulla oli näkyni.

Jokainen voi vielä arvioida käännöksen laatua ja rytmin hengittävyyttä vertaamalla edellistä seuraavaan alkuperäis­kieliseen loppukappaleeseen. Ja – moniko kirjailija osaa kirjoittaa tällaista tekstiä?!

QuickIy, as if she were recalled by something over there, she turned to her canvas. There it was  —her picture. Yes, with all its green and blues, its lines running up and across, its attempt at something. It would be hung in the attics, she thought; it would be destroyed. But what did that matter? she asked herself, taking up her brush again. She Iooked at the steps; they were empty; she looked at her canvas; it was blurred. With a sudden intensity, as if she saw it clear for a second, she drew a line there, in the centre. It was done; it was finished. Yes, she thought, Iaying down her brush in extreme fatigue, I have had my vision.

THE END

- Leena
 

Kirjallisuutta suomeksi:

Hilkka Euksela: Virginia Woolfin romaanitekniikka.

[Pro gradu -työ]: Helsingin yliopisto, 

Yleinen kirjallisuustiede, [1950].

Filosofia ja kaunokirjallisuus / toimittaja Juha Varto. 

Tampere: [Tampereen yliopisto], 1990.

Ihalainen, Elisa. Me olemme olevainen itse : 

Virginia Woolfin taiteilijahahmojen 

tarkastelua self-psykologian tulkintakehyksestä. 

Pro gradu -työ: Helsingin yliopisto, 1999, 

Yleinen kirjallisuustiede.

Ihanus, Juhani. Toinen : kirjoituksia psyykestä,

 halusta ja taiteista. 

Gaudeamus, 1995.

Jänis, Raili. Adverbin paikka joissakin Virginia 

Woolfin romaaneissa. 

Pro gradu -työ: Helsingin yliopisto, 

Englantilainen filologia, 1955.

Koli, Raija. Naiset ja kirjoittaminen : Virginia Woolf 

feministiteoreetikkona 

ja kirjailijana / Raija Koli. 

Sarja: Tampereen yliopisto. 

Julkaisuja. Sarja N; 8/1994.

Mikkonen, Anna-Marja. Luonto Virginia Woolfin 

teoksissa "Jakob's room", "Mrs. Dalloway", 

"To the lighthouse" ja "The waves". 

Laudaturtyö: Helsingin yliopisto, 

Yleinen kirjallisuustiede, 1961. 

Naissubjekti ja postmoderni / toimittanut Päivi Kosonen. 

Gaudeamus, 1996.

Nevanlinna, Laura. Kahden maailman välissä,

 Vita Sackville-Westin 

ja Virginia Woolfin ystävyys 1922-1941 : 

Perinteet, naisen asema ja 

naiskirjailijat sotienvälisessä Englannissa. 

Helsingin yliopisto, 2001, 

Pro gradu -työ: Yleinen historia.

Nicolson, Nigel.Virginia Woolf. Ajatus, 2007.

Pennanen, Eila. Kirjailijatar ja hänen 

miehensä sekä 

muita esseitä. WSOY, 1982.

Rantavaara, Irma. Suurennuslasi : 

tutkielmia ja esseitä 

kirjallisuudesta. Otava, 1965.

Saariluoma, Liisa. Muuttuva romaani : johdatus

 individualistisen 

lajin historiaan. Karisto, 1989.

Salo, Marjatta. Gerundin käyttö 

eräissä Virginia Woolfin romaaneissa. 

Pro gradu -työ : Helsingin yliopisto, 

Englantilainen filologia, 1954.

Shakespearen sisarpuolet: naisellisia 

lukukokemuksia / 

toimittaneet Sara Heinämaa ja Päivi Tapola. 

Kääntöpiiri, 1994.

Sivupolkuja: tutkimusretkiä kirjallisuuden 

rajaseuduille / 

toimittaneet Tero Norkola, Eila Rikkinen. 

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996.

Sunila, Inkeri. Metaforinen aines 

Virginia Woolfin romaaneissa. 

Pro gradu -työ: Helsingin yliopisto, 

Englantilainen filologia, 1950.

Tallgren, Ewa. Virginia Woolf kävi täällä: 

Virginia Woolfin 

suomennettujen teosten lehdistökritiikkien 

tarkastelua.

Helsingin yliopisto, 2000. 

Pro gradu -työ, Yleinen kirjallisuustiede.

Valtanen, Helena. Näkökulman kääntämisestä : 
näkökulman lingvistiset merkit ja
 niiden kääntäminen Virginia Woolfin
 romaanissa Majakka. Jyväskylän yliopisto, 1989.

Medeia / Christa Wolf

Tammikuun kirjana luettiin Christa Wolfin Medeia : kertomus kuudelle äänelle (1996 / suom. Oili Suominen 2000).

Christa Wolf (1929 - 2011) oli lännessä mutta myös DDR:ssä suosittu ja arvostettu itä-saksalainen kirjailija. Häntä suomennettiin vuodesta 1966 vuoteen 2000 kuuden kirjan verran.

Wolf tarjoaa Medeian tarun uustulkinnan. Myyttejä saatetaan käyttää nykykirjallisuudessa aiempaa monisyisemmin. Niitä kyseenalaistetaan ja uudelleen kirjoitetaan. Niitä ei enää esitetä totuuksina ihmisluonnosta ja elämän perusasioista.

Tässä myytti kirjoitetaan uusiksi naisnäkökulmasta. Toisekseen teos tutkii vallan käyttöä ja sen hintaa.
Sitä voi myös lukea allegoriana Itä- ja Länsi-Saksan suhteista ja itäsaksalaisten asemasta Saksojen yhdistyttyä. Siinä on avainromaanin aineksia, kirjailijan / saksalaisten traumat ja syyllisyydet on luettavissa teoksesta.

Wolfin Medeiassa ei nähdä hylätyn hirviöäidin  kostoa.
Tämä Medeia ei surmaa entisen miehensä Jasonin uutta puolisoa eikä lapsiaan, vaan hänestä on kirjoitettu valtakoneiston mustamaalauksen ja propagandan uhri. Hän on itsetietoinen näkija ja tietäjä, joka parantaa sairaita sekä neuvoo viljelysmenetelmiä nälänhädän uhatessa. Hän on myös äärimmäisen viehättävä ja määrätietoinen. Moniulotteinen ja loppuun asti pystypäinen.

Molemmissa yhteiskunnissa Medeia  paljastaa vallan väärinkäytöksiä. Se on hänen rikoksensa. Medeiaa valotetaan kuuden henkilön näkökulmasta. Kaksi heistä on Medeian vihamiestä ja yksi viaton Glauke.

"Kaikki mitä olen tehnyt on rakkauden työtä. Olen nyt Medeia, kärsimyksestä syntynyt"
Seneca: Medeia (s. 11)

Wolfin Medeian teoille kerrotaan pikemminkin poliittisia motiiveja. Poliittisista syistä kuninkaan tytär lähtee Kolkhiista, samoin Korintissa hän paljastaa valtion salaisuuden, ja valtakoneisto on pakoitettu tuhoamaan hänet.  Medeian myötä yhteisö tuhoaa itse itseään.

Wolf palauttaa Medeian kunnian.  Hän puolustaa Medeiaa.
Lukija saattaa pohtia tarvitseeko Medeia puolustustajaa.

Medeia jää kysymään : "Entä minä. Onko jossakin maailma, voisiko olla jokin aika johon minä sopisin. Ei ketään keltä kysyä. Siinä vastaus." (s.194).

Lisäluettavaa:

• Medeiasta pronssisoturiin : kuka tekee menneestä historiaa? / [toim. Pertti Grönholm ja Anna Sivula ; julkaisija: Turun historiallinen yhdistys ry, 2010
•  
• [Grekiska myter och sagor]
  
• Kreikkalaisia jumalaistaruja ja satuja / toim. Claes Lindskog ; suom. I. K. Inha.
  
• Painos: 3. p.
  
• Julkaistu:Porvoo ; Hki ; Juva : WSOY, 1984 
•  
• Simonsuuri, Kirsti.
  
• Ihmiset ja jumalat : myytit ja mytologiat / Kirsti Simonsuuri.
  
• Kieli :suomi
• Painos 3. p.
  
• Julkaistu: Helsinki : Tammi, 2002

Seitsemäs rauhan kevät / Viivi Luik

Viivi Luikin Seitsemäs rauhan kevät, suomentanut Eva Lille, Tammi / Painokaari Oy 1986

Viivi Luikia voi lukea 14 kielellä, ja tämä kirja on käännetty ainakin kahdeksalle kielelle. Siitä on otettu Viroksi monta painosta ja suomeksikin kolme. Viivi Luikin tuotannon pääosa on runokokoelmia. Niistä ensimmäisen hän sai julki 18-vuotiaana, 1964. Lisäksi hän on kirjoittanut lastenkirjoja, kuunnelman sekä yhden musiikkiteoksen libreton. Romaaneja on kolme: Seitsemäs rauhan kevät,1985, Historian kauneus, 1991, jota pidetään jatkona ensimmäiselle romaanille sekä Varjoteatteri, 2010, jota on luettu Viron ja virolaisuuden luonnehdintana ja toisaalta matkakirjana. Viivi Luik on palkittu kirjailija. Hänestä on tehty dokumenttielokuva, sen ensiesitys oli Bayerisches Rundfunkissa 2001. Hänen kotisivuillaan www.viiviluik.ee on lyhyt elämäkerta, tuotanto ja käännetyt teokset.

Luikin teosten kieltä ja niiden aikakäsitystä ovat lyhyissä artikkeleissaan analysoineet tutkijat Sirje Kiin, 1980: Viivi Luik. Looming 10/1980, 1434-1455 (subjektiivinen aikakäsitys); Mati Hint, 1986: Viivi Luige Märksõnad ja määratlused. Looming 8/1986,1118-1125 (paradigmaattinen, assosiatiivisista yhteyksistä syntyvä aikakäsitys) ja Maire Jaanus, 1988: The Self in Language: Viivi Luik’s Seitsmes rahukevad. Lithuanus Volume 34, No 1-Spring 1988 (’minä’ kielessä ja kielen kehollisuus kirjassa. Tästä on olemassa 17-sivuinen, ilmeisesti täydennetty versio: Viivi Luik: War and Peace; body and genotext in her novel Seitsmes Rahukevad. Journal of Baltic Studies, Volume 20, Issue 3, 1989, s. 265-282). Jaana Kinnunen on tehnyt gradun Tampereen yliopiston Yleisen kirjallisuustieteen laitokselle nimellä Aikarakenne ja kielen kuvallisuus Viivi Luikin romaanissa Historian kauneus, 2006.

Kirjan Seitsemäs rauhan kevät pääasiallinen tapahtuma-aika on 1950 – 1951 ja lähimenneisyys. Kirja alkaa lauseella: ”Suurissa ja harmaissa tienvarren taloissa oli asunut kulakkeja.” Viimeistään sivulla 17 käy ilmi, että aikatasoja on enemmän, ja lapsipäähenkilön lisäksi on olemassa myös tämän pari, kertoja. Kun lapsi kotiin palatessaan näkee isoäitinsä, kertoja sanoo yllättäen väliin sen, minkä tietää isoäidistä: ”Hänen kuolemaansa oli vielä kahdeksantoista vuotta.” Kertoja on viisivuotias päähenkilö aikuisena. Hän muistelee itseään ja elämäänsä noin 30 vuotta aikaisemmin ja kommentoi muistamaansa. Kirjassa poiketaan1950-luvun alusta useita kertoja kesken kerronnan romaanin kirjoitusaikaan vuoteen 1982 (esim. s. 105, s. 247), käväistään vuodessa 1964, joka oli merkkivuosi runoilijanuralla (s. 32-33) sekä vuodessa 1978, jolloin isoäidin haudalle pystytetty puuristi on jo lahonnut (s. 21). Usein katsotaan myös tulevaisuuteen, jolloin selvää aikamäärettä ei ole. (s. 123, 187.) Uusi sukupolvi on kirjailijalle tulevaisuus, siitä riippuu, millainen tulevaisuus on. (Esim. s. 105). Lapsi tietää, että hänen luunsa kasvavat, ja että hän itse on se tulevaisuus. (s. 25, s. 123.) Kirjan lopussa mennään ajassa kauas menneeseen. Isoäiti manaa suojaa perheelleen ikiaikaisella virolaisella loitsulla: ”Pyhä huuru ja pohjoinen puhuri, vie kaikki viha minusta ja minun kotini päältä - - -”

Jaana Kinnusen Viivi Luik -gradun termistöä voisi ehkä soveltaa tähänkin romaaniin. ”Metonymia kuvaa kerronnan rihmamaista rakennetta - - - ” (Jaana Kinnunen s. 3). ”Historian kauneudessa päähenkilön tarinasäikeen, jonka nyt-hetki on vuonna 1968 sekä retrospektiivisen kerronnan nyt-hetken lävistää päähenkilön tulevaisuuden tarinasäie, jonka nyt-hetki on siis lähellä kerronnan hetkeä.” (s. 132,) ”Polykronisen kerronnan käsitteen avulla tutkitaan tapauksia, joissa aika liikkuu eteen- ja taaksepäin ja molempiin suuntiin samanaikaisesti.” (s 126.)

Kirjassa Seitsemäs rauhan kevät nimetään äiti, Hilda, joka on nuori, noin 22 – 23 -vuotias, isoäiti Anna Kitsing, joka oli syntynyt 1887 (s. 209), äidin veli Hans sekä 40 vuotta aikaisemmin kuollut isoäidin toinen poika Julius (s. 214). Useita kyläläisiäkin mainitaan nimeltä kuten Teisten Juhan, hänen vaimonsa Leida ja tätinsä Juuli, joka oli joutunut muuttamaan takavarikoidusta Vana-Taren talosta (s. 146-147): poika August on kyyditetty, pojanpojat Heldur ja Harald metsäveljinä. Nimen on saanyt myös Piirissaaren Ann ja hänen tyttärensä Laine, jonka äiti kokee vihollisekseen (s.32). Isän nimeä ei mainita. Hän on kotoisin autiosta Tuudakun talosta ja on ollut pieni lapsi vuonna 1914, jolloin isoäiti on nähnyt hänet ensi kerran. Hän on äitiä selvästi vanhempi, samoin eno. Päähenkilö on vain ’lapsi’, nimeä ei sanota. Hän on noin viisivuotias tyttö.

Äidin kuva on valju. Kun eno pelkää äitiään, äiti pelkää sekä enoa, että äitiään, jolle koettaa olla mieliksi (s. 93) eikä kovin usein onnistu. Isoäiti moittii, nolaakin, ei pääse asenteesta, että vanhemman on osoitettava tyhmälle murrosikäiselle tämän paikka. Äiti koettaa purkaa voimatonta vihaansa metsäveljiä kohtaan loitsimalla, mutta isoäiti huomaa loitsussa virheen ja sanoo sen. (s.181) Äidin vahingonilo on aitoa, kun uusi yhteiskuntajärjestys on vienyt kaiken esimerkiksi Vana-Taren Ärnalta, joka aikaisemmin kohteli häntä huonosti. Tätä vahingoniloa isoäiti paheksuu (s. 215). Isän kuva on vielä kalpeampi. Hän on paljon poissa ja häntä kaivataan paljon. Hän on hyvään pyrkivä, mutta läsnä ollessaankin kiinnostunut eniten moottoreista ja omenapuista, ei juuri näe, mitä ympärillä tapahtuu.(s. 202-203, 247.) Päähenkilö on kapinointiin sekä luovaan ja vilkkaaseen mielikuvitukseen taipuvaisessa iässä oleva lapsi, jonka itsetunto on kohdallaan. Jaanuksen luonnehdinta hänestä muistuttaa pikku Myytä: ”- - - and this child is often angry in order not to be sad”. Kirjan lapsipäähenkilön veroinen vahva roolihenkilö on isoäiti.

Isoäiti ei kykene hyväksymään aikuisia lapsiaan sellaisina kuin nämä ovat ja nostaa esikuvaksi lapsena kuolleen Juliuksen. Suhteessa perheen ulkopuolisiin pilkahtaa kuitenkin usein humaani asenne, jonka karski, värikäs ja alkuvoimainen kielenkäyttö yleensä peittää. Isoäiti sanoo suoraan niin kuin asiat ovat, mutta tietäen, että uudet ulkoiset voimat ovat häntä vahvempia. Isoäiti edustaa vanhaa, ruumiilliseen työhön perustuvaa maaseutukulttuuria, joka toimi perheyksikköinä. Sen arvon uusi järjestys kumoaa, ja lapsi katsoo tulevaisuuteen, hän on uuden puolella. (Esim. s. 210.) Toisaalta isoäiti omistaa talon, kaikki on hänen, huonekalut, ruuat, kasvit, jopa ”me äidin kanssa”, kuten tyttö ajattelee (s.93). Raihnaisessa isoäidissä on ryhtiä, hän johtaa taloutta. Lapsi ja hän riitelevät usein, mutta arvostavat toisiaan. Aikuistuneen lapsen sanoin: ”Yritin muuttaa häntä toiseksi, heitin häntä luudanvarrella, rakastin häntä.” (s. 17.) Lapsi turvautuu mummoonsa enemmän kuin äitiinsä (s. 123). Tyttö häpeää isoäidin vanhakantaisuutta, mutta on samanlainen rääväsuu kuin tämä, puhuu paljon ja yhtä vahvasti, komentelee ja kiroaa (Jaanus 1988).

Onko kirja omaelämäkerta ja yhtä toden kanssa? Maire Jaanus vastaa kieltävästi, viitaten Mikhail Bakhtiniin: ei, koska puhdas omaelämäkerta on mahdottomuus, se on aina fiktiota. Kertoja on etääntynyt ja ulkona siitä aika-avaruudesta, jossa tapahtumat ovat tapahtuneet. Hän ei pysty täysin identifioitumaan siihen ’minään’, jona eli silloin. (Jaanus 1988.) Luultavasti että Viivi Luik on muistellessaan kirjoittanut ensisijaisesti romaania eikä autenttista kertomusta lapsuudestaan. Romaanin tarpeisiin pienen lapsen ajatukset ovat liian konkreettisia ja yksinkertaisia, eikä lapsi voi tietää aikuisten maailmasta riittävästi. Kirjailija täydentää lapsen ajatusten sisältöä aikuisen tietämyksellä ja taidolla. Aikuisen muistelijan ja lapsen ajatuksia on kirjassa vaikea erottaa toisistaan, ja lukija tottuu kertojan läsnäoloon. Lapsen ajatukset pystyy lukemaan kertojan antamien taustatiedoin rikastettuina ilman, että kuvittelee niitä sellaisenaan lapsen tuottamiksi.
Kirja ensi painos on ilmestynyt Neuvosto-Virossa, ja kirja kuvaa Viron neuvostoajan ehkä vaikeimpia vuosia. Moskovan näkökulmasta maatalouden kollektivointi oli vuodesta 1944 edennyt liian hitaasti ja vastarinta (metsäveljet) oli ollut liian sitkeää, minkä vuoksi maaliskuun päivinä 25.-26.3.1949 oli pantu toimeen valtava, yli 20 000 virolaisen joukkokyyditys Siperiaan. Enemmistö siirretyistä oli ollut naisia, lapsia ja vanhuksia, siis kollektiivisen rangaistuksen uhreja, jotka eivät itse olleet syyllisiä. Tavallaan operaatio saavutti tavoitteensa. Pelko sai maalaiset liittymään kolhooseihin, ja metsäveljien mahdollisuuksia se ratkaisevasti huononsi. Näiden epätoivoinen tilanne johti kuitenkin siihen, että heidän harvenneet joukkonsa radikalisoituivat. Pelkoa ja lamaannusta lisäsi myös se, että maataloustuotanto kärsi suuria tappioita, mikä aiheutti elintarvikkeiden niukkuutta. Kansallismielisyyden kitkeminenkään (venäläistäminen) ei täysin onnistunut, illegaalinen suhde itsenäisyyden ajan Viroon ja vanhoihin tapoihin ei katkennut. Tätä kaikkea Luik kuvaa lapsen viattomuuden ja isoäidin vanhakantaisuuden suojissa. 1980-luvulla oli vielä valittava sanansa viisaasti, jotta kirjan sai julki eikä joutunut itse vaikeuksiin.

Tytöllä on oikea asenne, hän lurittelee värssyjä, joissa neuvostonuorisoa opetetaan kunnon kansalaisiksi. Hän koettaa opettaa sellaiseksi vanhaa isoäitiäänkin: (s. 94) ”Mummo, sinä näit Latikun haassa kaksi pyssymiestä! Miksi sinä et anna niitä ilmi?” – Isoäiti on vastannut tähän, ettei halua heidän elämäänsä tunnolleen, ja lasta vastaus viiltää.- - -”Tuon lauseen merkitys oli hämärä, mutta minulla oli ase ahdistavaa hämäryyttä vastaan – Stalinin nimi. Voin muuttaa sillä Raamatun kertomukset hyödyttömäksi paperisilpuksi ja valaista pimeät nurkat, läpivalaista mustat ajatukset.” Isoäidin isämeitä on tytön pilkan aiheena (s. 92, s. 177), ja kun isoäiti heinäpulassa vie myöhään syksyllä lehmän kolhoosin pellolle syömään, lapsi opettaa (s. 126): ”Ei kolhoosin pelloilla saa syöttää omaa lehmää!” Lehmän laidunnusmatkalle on ajankuluksi otettu luettavaa mukaan, ja tyttö lukee mummolleen lukukirjasta Hans Leberechtin tarinan Ussissoon kuivatus. Tarinan pohjalta valmistui vuonna 1951 pramea Georg Otsin tähdittämä värielokuva Valgus Koordis. Mielikuvituskolhoosi Koordin menestys ja onnellisuus olivat mahdollisimman kaukana siitä arjesta, jossa isoäiti kolhoosin ehdoilla eli.

Lapsen toiminnan vertauskuvallisuutta en yritä tulkita. Jaanus korostaa lapsen ilmaisun kehollisuutta. ”She, unlike the adult writer is still as much actor as speaker, and uninhibited and unrestrained in both.” Lapsen vuoropuhelu ympäröivän maailman kanssa on sarja kepposia, tottelemattomuuksia ja kapinoita (saksilla kaktusta kylkeen, kanojen pelottelu, kukko katolle, mehiläisten pesään pakkanen jne.) Hän saa historiatietoutta ympäristöstään ja ennen kaikkea läheisistään, jotka edustavat eri sukupolvia, eri kokemuksia ja arvoja. (Jaanus 1988.) Tahtomattaan tyttö vaikuttuu esimerkiksi kuulemistaan Raamatun kertomuksista, vaikka hänen rooliinsa kuuluu paheksua uskonollisuutta (s. 213).

Lapsen silmin lukija poimii kirjasta muistumat sotaa edeltäneestä Virosta. Rapistuva rakennuskanta, huonekalut, vanhat aikakauslehdet, käyttöesineet sekä pihojen perennat kertovat entisestä hyvinvoivasta maaseudusta. Suurta numeroa tekemättä, sen enempää syyttelemättä kuin hyväksymättäkään kirjailija viittaa Viron sodanjälkeisen ajan vaikeuksiin, poissaoleviin kyyditettyihin, takavarikoituihin ja hylättyihin entisiin maanviljelystaloihin sekä kolhoosin organisoinnin tuottamiin ongelmiin. Anna Kitsing on luovuttanut kolhoosiin kaksi lehmää, tiineen hiehon ja vanhan mustan ruunan (s. 17). Puute vallitsee hänen talossaan. Nälkäkin vaanisi, mikäli täysin noudatettaisiin sääntöjä, ja pelko huonontaa elämisen laatua. Arkea hankaloittavia uusia sääntöjä ja lakeja saattaa tulla milloin vain, ja vielä uhkaavampi on pelko siitä, että tulisi leimatuksi metsäveljien auttajaksi (s. 7, 180-186). Kirjailijan välihuomautukset kuvaavat myös 30 vuoden kuluessa tapahtunutta merkittävää teknistä ja taloudellista edistystä sekä elintason nousua. Ne vaimentavat hänen ennestäänkin hillittyä puhettaan siitä, että virolaisten kannalta Stalinin aika oli täynnä ahdistavaa hallintoa, kohtuuttomuuksia ja kauheuksia.

Kirjan lapsella on paljon aikuisten maailmasta tihkuneen tiedon ja oman vilkkaan mielikuvituksen luomia pelkoja, mutta aikuisten huolten keskellä hän elää täyttä lapsen elämää. ”Siitä, mikä ei antanut heille yöllä rauhaa ja päivisin painoi kumaraan, siitä minä en välittänyt tuon taivaallista. Toisille oli tärkeintä, ettei vain mitään tapahtuisi, kun taas minä elin vain tapahtumien toivossa.” (s. 245.) Lapsi käyttää autioiden talojen pihoja leikkipaikkoinaan ja syö marjoja niiden puutarhoista. Vana-Taren taloon hän pääsee sisällekin lukemaan lehtiä ja kirjoja. Hän haaaveilee saavansa lisää nautinta-alueita: ”Merkitsin lähiseudulta neljä taloa. Toivoin hartaasti, että niistäkin taloista vietäisiin ihmiset jonnekin muualle. Yhdessä talossa kasvoi päärynäomenapuussa ja kesäkanelissa erikoisen suuria ja mehukkaita omenia, toisessa oli joki aivan pihassa ja joen rannassa vene.” ---”Työ ja vaiva olivat naurettavia sanoja, vantterien isäntämiesten keksintöä. Mitä työtä ja vaivaa minä muka näin, ja kuitenkin minulla oli kukkapenkkejä, puita, pensaita ja marjoja niin paljon kuin sielu sieti.” (s. 16.) Tosin isän vietyä hänet Tuudakussa käymään hän ajattelee: ”Vastahan minä olin hamunnut muiden taloja omakseni. Nyt olivat meidän lattiat mädäntyneet - - -” (s. 80)

Kirjan huumori pitää lukijan valppaana. Toisinaan sen seuralaisena on yleisesti tiedossa ollut, mutta vaiettu salaisuus, johon kirjailija epäsuorasti viittaa. Isoäidin, lapsen ja kirjastonhoitajan ensimmäisessä kohtaamisessa tällaisena on se tukala tilanne, johon itsenäisyyden aikaiset kulttuurityöntekijät olivat joutuneet uuden hallinnon alkaessa vakiinnuttaa asemaansa. 

Kirjassa on paljon runollista. Tyttö jää yksin kotipihaan: ”Navetan päädyssä kahisi haapa, kanat kylpivät mullassa raparperinlehtien alla. Aidanriu’ut näkyivät kuin harmaat viivat nokkosten seasta. Veräjän luona kapusi humala korkeita seipäitä pitkin taivaaseen.- - -” (s. 28.) Uudenvuodenaattona juro eno tuo lapselle syvän hangen alta kaivamansa sammaltukon ja sinivuokonlehtiä. ”Talven pimeydessä välähti ikuinen aurinko, toivon säde, jonka eno oli kaapinut Kõpun metsien perukoilta minua ajatellen.” (s. 205.)
Kirja on myös hauska. (Esim. s. 97-98, kirjastonhoitajan käynti: ”Käsi tuli hämärän huoneen ilmaa topakasti halkoen isoäitiä kohti ja sitä saatteli hilpeä poriseva ääni, vaikka mitään iloittavaa ei näyttänyt olevan - - -”; s. 130-131 lapsi lukee isoäidille ja vaatii tätä lukemaan Leberechtin kertomuksen Valo Koordissa; s. 208-212 Eläintenlaskijat tulivat –luvussa; s. 234 leikki talojen siirrosta ja s. 244 ja s. 246-247 vastaava todellisuudessa.) Kauniit kielikuvat sekä hauskat ja yllättävät assosiaatiot välittävät tuoreina lapsen optimistisen elämänvireen samoin kuin vastusten väsyttämän, mutta ei lannistaman isoäidin kokemusmaailman.

21.11.2012
- Riitta



Lähteitä:
KINNUNEN, Jaana: Aikarakenne ja kielen kuvallisuus Viivi Luikin romaanissa Historian kauneus. Pro gradu -tutkielma, 154 sivua. . 2006.

Viivi Luik -kotisivu

The Self in Language: Viivi Luik's 'Seitsmes Rahukevad' / Maire Jaanus. -

LITUANUS : LITHUANIAN QUARTERLY JOURNAL OF ARTS AND SCIENCES : 

Volume 34, No. 1 - Spring 1988.

Kaksoisolento / Dostojevski

Syyskuun kirjana oli Dostojevskin Kaksoisolento: Pietarilaisrunoelma.
Venäjänkielinen alkuteos Dvojnik, 1846. Suomentanut Olli Kuukasjärvi. Otava, 2011.

Olli Kuukasjärven suomennos on kertakaikkisen loistava, ja  Kuukasjärvi on tasoittanut nykylukijan tietä. 

 Kaksoisolennon teemaa kirjallisuudessa pohtiessa avuksi tulee Markku Envall. Hän  on tutkinut kaksoisolentoteemaa kirjallisuudessa  teoksessaan "Toinen minä". Hän listaa teemasta runsaasti esimerkkejä Dostojevskistä Maupassantin ja Kafkan kautta Oscar Wildeen.
Suomalaisia esimerkkejä ovat esim. Aino Kallas (Sudenmorsian), Arto Paasilinna (Jäniksen vuosi), Jorma Korpela (Tohtori Finckelman), Elvi Sinervo (Viljami Vaihdokas) ja Mika Waltari (Johannes Angelos) .
Kaksoisolentoaiheinen kaunokirjallisuus osoittaa hänen mukaansa kiinteää yhteyttä uskomukseen, jonka mukaan alter egon näkeminen ennustaa kuolemaa tai onnettomuutta. Kaksoisolento on kiusaaja. Tarinan tyypillinen loppu on päähenkilön kuolema. Se on tulos toisen minän kanssa kamppailusta. Halu tuhota kaksoisolento sisältää annoksen itsetuhoa.

Kieslowskin elokuvassa "Veronikan kaksoiselämä" teemaa on runollisesti käsitelty. Puolalainen Veronika näkee kaksoisolentonsa poislähtevän parriisilaisbussin ikkunassa. Bussista otetaan valokuva. Se on todiste puolalaisen Veronikan olemassaolosta.
Kieslowskillakin toisen Veronikan elämä jatkuu toisen kuolemasta. Musiiki ja ääni ovat tässä siirtymässä kantavat tekijät.  Pariisilainen Veronika, joka ei nähnyt peilikuvaansa tuntee silti menettäneensä jotakin. Tästä kirjoitti Mirkka Rekola.

Keskustelumme näkökulmia teokseen:

- Gogol on Dostojevskin esikuvana Venäjän virkamiesten kuvaajana. Myöskään Gogolin "Nenä" tai  "Päällystakki" eivät anna mairittelevaa kuvaa virkamiehistöstä.
- Dostojevski psykologisen romaanin edustajana
- Dostojevski eksistentialistisen romaanin esikuvana
- Teoksen kafkamaisuus. Kohdataan nimetön auktoriteetti, hänen ylhäisyytensä sekä omavaltainen palvelija. Kaiken lisäksi kuokkavieraana Goljadkin tuntee itsensä pitkän ja komean upseerin vierellä mitättömäksi ötökäksi (s. 52).
- Dostojevski itse kutsui "Kaksoisolentoa" omaelämäkerralliseksi.
- Dostojevski polyfonisen romaanin kehittäjänä. Polyfoninen romaani on Bahtinin käsite. Polyfoninen romaani sisältää toisiinsa integroimattomia näkökulmia, joiden myötä valtakulttuuri asetetaan usein rienaavalla tavalla kyseenalaiseksi.  Eri näkökulmat eivät ole järjestäytyneet  keskenään alisteiseksi järjestelmäksi vaan ne esitetään samanarvoisina ideologisina ääninä.
Sankarit käyvät sisäistä dialogia muokaten jakuvasti identiteettiään. "Kaksoisolennon" päähenkilön sisäisissä dialogeissa vahvempi ja heikompi minä sekä tyhmä ja järkevä minä vuorottelevat.


 Goljadkin näkee kaksoisolentonsa kadulla voimiensa uupuessa. "Ohikulkija oli jo katoamassa lumipyryyn. Hänkin käveli nopeasti, oli pukeutunut samaan tapaan kuin herra Goljadkin, kietoutunut tiukasti vaatteisiinsa päälaelta jalkoihin asti ja tepsutti Fontankaa pitkin lyhyin ja tihein, hieman lönkyttävin askelin. ”Mitä, mitä tämä on?” suhahti herra Goljadkin hymyillen epäuskoisesti mutta vavahti kauttaaltaan. Kylmät väreet kiirivät hänen selkäpiitään pitkin. Ohikulkija oli sillä välin kadonnut kokonaan eikä enää kuulunut edes hänen askeleitaan, mutta herra Goljadkin seisoi yhä paikallaan ja tuijotti hänen jälkeensä. Lopulta hän alkoi vähitellen tointua. ”Mutta mitä tämä oikein merkitsee?” hän ajatteli tuohtuneena. ”Olenko minä tosiaan tullut hulluksi?” (s. 63).

Kylmät väreet kulkevat päähenkilön ja lukijan selkäpiitä pitkin. Goljadkin epäilee omia havaintojaan ja mieltään.
Lukijaa valmistellaan pitkin matkaa. Goljadkin käyttäytyy maanisesti kaupoissa ja oudosti eritoten lääkärin luona.
Goljadkin säntää kuokkavieraana entisen suosijansa kutsuvieraspäivällisille. Sosiaalisen häpeän on Dostojevski kuvannut kouriintuntuvasti.

Goljadkinin tila on epävakaa, muttei kyse ole vain hänen kuvitelmastaan. Kaksoisolento on olemassa myös romaanin toisille henkilöille. Kerrotaan,että muukalainen on kotoisin samalta seudulta, saman niminen ja tulee tulee töihin samaan virastoon samankaltaisiin työtehtäviin uhaten Goljadkinin asemaa. Virastolla Andrei Filippovits kutsuu Goljadkinia tuomaan asiapapereita, mutta häntä viivyttää kaksoisolento joka väittää näkevänsä papereissa mustetahran (s. 107). Osastopäällikkö ei huomaa kaksoisolennon toimintaa hieman myöhemmin (s. 110).


On hienoa miten Dostojevski leikittelee lukijan kustannuksella. Lukija ei voi olla varma ovatko asiat niinkuin Goljadkin sanoo vai tapahtuuko kaikki vain Goljadkinin mielessä.
Onko kaksoisolento Goljadkinin  näköinen? Goljadkinin esimies sanookin: Hänen täytyy olla teidän läheinen sukulaisenne. Tiedättehän on olemassa sellaista kuin sukunäköa.
Goljadkinin mielessä kaksoisolento on toiveminä, sellainen kuin Goljadkin haluaisi olla. Sosiaalisesti taitava ja rohkea.
 Toisaalta työpaikan kuvaus täyttää työpaikkakiusaamisen tunnusmerkit. Vaikka mieli on hajoamassa Goljadkin käyttäytyy niinkuin ihmisen tulee käyttäytyä. Kirjeissä kohteliaisuudet ovat paikallaan.

Puhutteleva on kohtaus, jossa kaksoisolento vierailee Goljadkinin luona. Kaksoisolento mielistelee Goljadkinia ja heistä kerrotaan tulleen ystävät (luku VII). Aamulla palvelija sanoo, ettei se toinen ollut halunnut jäädä odottamaan vaan oli lähtenyt jo 1 1/2 h sitten (s. 100). Myöhemmin palvelija sättii Goljadkinia hyvät ihmiset eivät elä valheessa, eivätkä koskaan esinny kahtena (s. 135). Samaa sanoo ajuri unessa (luku X).

Vähitellen teos tyyntyy. Lopsussa Goljadkin ajattelee lähtevansä pitkälle matkalle (s. 219), ja hän jättää kohtalonsa lääkärin Krestjan Ivanovitsin huomaan.

- Timo

Lähteitä:

• Toinen minä : tutkielmia kaksoisolennon aiheesta kirjallisuudessa / Markku Envall. - Hki . WSOY, 1988.
• • Bahtin, Mihail. : [Problemy poètiki Dostojevskogo]
    
  • Dostojevskin poetiikan ongelmia / Mihail Bahtin ; [suomentaneet Paula Nieminen ja Tapani Laine]. -[Helsinki] : Orient Express, 1991.
  •  Mirkka Rekola: Muistinavaruuus, WSOY 2000.

Karkulainen / Alice Munro

 "Puolivälissä kesäkuuta 1965 Torrance Housen lukukausi loppuu. Julietille ei ole tarjottu pysyvää työpaikkaa - opettaja, jonka sijaisena hän on ollut, on toipunut - ja hän voisi nyt ollöa matkalla kotiin. Mutta hän tekeekin pienen mutkan matkaa, niinkuin hän sanoo. Pienen mutkan rannikoola asuvan ystävänsä luo.' s. 61.

Toukokuun kirjana luimme Alice Munron novellikokoelman Karkulainen (Runaway). Suom. Kristiina Rikman. Tammi 2004/2005.
Alice Ann Munro (s. 10.7.1931 Wingham, Ontario, Kanada) on kanadalainen novellisti.

Karkulaisen novellit kertovat eri-ikäisistä naisista, joiden elämä on  muutostilassa. Matkalla ollaan myös konkreettisesti.
Novellien keskiössä ovat ihmisten väliset suhteet, ja niissä saatetaan kuljettaa pitkiä kaaria elämässä. Perhesuhteiden lisäksi lukija panee merkille koulutettujen ja kouluttamattomien suhteet.
Teoksessa on mollivire.  Ihmisen raadollisia puolia on käsitelty kepeällä kerronnalla.

Halutessaan lukija löytää harkittuja kirjallisia viitteitä Antiikin tarinoista Shakespeareen. Myös musiikkiin  ja elokuviin viitatataan. "Hiroshima rakastettuni" elokuvan katsominen antaa päähenkilölle, Julietille aiheen tunnustukseen.

Niminovellissa Carla pakenee kaksi kertaa, ensin vanhempiensa kotoa ja sitten miehensä luota. Hänellä ei kuitenkaan ole poispääsyä elämäntilanteestaan. Tunnelma on painostava, uhkaava. Lukija jää miettimään miten tarina etenee.

Eniten keskustelimme kolmesta tarinasta, joissa kaikissa on sama päähenkilö Juliet. Julietin identiteetti on kolmessa novellissa erilainen.'Tilaisuus' sekoittaa luontevasti aikaa ja paikkaa - Juliet löytää omansa kalastaja Ericin luota. 'Hiljaisuus' on kylmivä tarina lämpimästi kerrottuna, Julietin tytär Penelope poistuu äitinsä elämästä.

Alice Munro on iloinen tuttavuus meille ensikertalaisille.

Lisälukemista
Runaway': Alice's Wonderland By JONATHAN FRANZEN 14.10.2004

Alice Munro In Conversation with Diana Athill

Kuulokuva Sisuradio

Ei aina hyvällä tuulella / Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss
Alice Munro eli nuorena äitinä Vancouverin lähiöissä ja viihtyi huonosti. Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss matkusti Munron jalanjäljille etsimään novellien tapahtumapaikkoja. - Parnasso 2/2012.