Illuusioiden kirja / Paul Auster

Maaliskuun kirjana 
 PAUL AUSTER.  Illuusioiden kirja (The Book of Illusions), ilm. 2002, suomennos 2002 Erkki Jukarainen (Tammi) 
Kirjailija:

·     s. 1947, opiskeli kirjallisuutta, asui Ranskassa neljä vuotta kääntäjänä

·         läpimurtoteos New York -trilogia 1985-1986

·         julkaissut runoja, esseitä, näytelmiä, muistelmia

·         Wikipedian luonnehdintoja: päähenkilöiden identiteetti häilyvä, sattuman osuus, metafiktio

·         absurdismi, eksistentialismi, dekkaristi (mutta onko mitään näistä?)

Kirja ja sen teemat: 
Kirjan nimi: kyse siis illuusioista, mitä ne ovat tässä kirjassa? Seuraavana motto: "Ihmisellä ei ole vain yhtä ainutta elämää. Hänellä on niitä useita perätysten, ja se on hänen kurjuutensa syy." Kummallinen motto, antaako kirja tähän lisävalaistusta?

Ensimmäinen lause: "Kaikki luulivat Hector Mannin kuolleen". Ensimmäinen illuusio - ensimmäinen kysymys lukijalle: kuka on Hector Mann, hän siis ei olekaan kuollut, missä hän siis on ja mitä on tapahtunut? Auster heittää alkuun lukijalle ensimmäisen koukun.

Ensimmäisessä luvussa lukijalle syötetään useita koukkuja tai odotuksia ja paljastetaan oikeastaan kirjan kantavat teemat.

Heti alkuun selviää, että kyseessä on kirjailija, joka on julkaissut kirjan mykkäelokuvan tekijästä. Siis kuvausta taiteesta ja taiteen tekijöistä, sivistyneistön/humanistien piiristä.

Kirje Frieda Spellingiltä, jota Zimmer epäilee. Lukija jää odottamaan lisää illuusioiden paljastuksia.

Ensimmäisessä luvussa selviää, että kirjassa ja myös Zimmerin kirjoittamassa mykkäelokuvakirjassa on kyse surutyöstä: perheen menettäminen lento-onnettomuudessa, siihen liittyvä suru, syyllisyys, itsesääli, erakkous. "Kun ihminen lakkaa odottamasta mitään, hän voisi yhtä hyvin kuolla".

Hector Mannin mykkäelokuva oli ensimmäinen, joka sai onnettomuuden jälkeen Zimmerin nauramaan (taiteen ihmeellinen voima). Filmi: "maailma oli tasainen valkokangas, ja siinä oli kaksi ulottuvuutta. Kolmas ulottuvuus syntyi päässämme". Kuvaus siitä, miten Zimmer alkaa sattumanvaraisesti, mutta pakkomielteenomaisesti etsiä Mannin mykkäelokuvia ja kirjoittaa niistä kirjaa.

Ensimmäisessä luvussa tulee esille myös Zimmerin lentopelko, joka liittyy perheen menettämiseen lento-onnettomuudessa. Huvittava kuvaus käynnistä tohtori Singhin luona, jossa Zimmer ei pysty kuvaamaan lentopelkonsa todellista syytä, mutta jossa lääkäri ymmärtää asian ja antaa ongelmaan kemiallisen avun. Tämä melko mitäänsanomattomasti esitettyyn kohtaukseen viitataan myöhemmin "pisimpänä juttutuokiona", Zimmer kuvailee lääkäriä "suurenmoisena ihmisenä"; "nautin hänen seurassaan". Luku päättyy huoneen vuokraamiseen Brooklynista pakopaikaksi monomaanista kirjan kirjoittamista varten.

Toinen luku vaikutti ensi lukemalla ongelmalliselta, miten se vie lukijan odotuksia eteenpäin? Itse asiassa kirjan rakenne on tarkkaan harkittu. Auster rakentaa älyllistä palapeliä, vähän dekkarityylistä, jossa lukija saa tyydytyksen, kun pystyy pudottamaan palan kerrallaan paikoilleen, ja havaitsee sitten, että pala ei ehkä olekaan tarkoitettu juuri siihen tai että kuva ei olekaan juuri sitä, mitä ajatteli.

Toinen luku siis on tarkka kuvaus Hector Mannin mykkäelokuvista eri kohtauksineen ja leikkauksineen. Erityisen tärkeä on filmi Mr. Nobody, jonka päähenkilö juo näkymättömäksi tekevää taikajuomaa. Päähenkilö on "aave, lakannut olemasta ihminen, elää kyllä maailmassa, mutta maailmalla ei ole hänelle sijaa, hänet on yksinkertaisesti pyyhitty pois". Päähenkilö on onnellinen, mutta syöksyy painajaiseen. Hän ei keksi keinoa, miten muuttua näkyväksi. Toisaalta kaikki on muuttunut hänelle mahdolliseksi, hän pystyy kostamaan vääryydet, "mutta mitä iloa siitä hänelle on? … hän on yhä näkymätön." Lopussa vaimon rakkaus saa hänet taas näkyväksi, mutta muuttuneena ihmisenä: "hänet on keksitty uudestaan, käännetty nurin ja singottu maailmaan uutena miehenä". Lukijalle tarjotaan taas arvoitus Hector Mannin katoamisesta, nivotaan se tähän uuden ihmisen syntymiseen, ja niin siirrytään lukuun kolme, takaisin David Zimmerin elämään.

Zimmer sanoo leffatutkielmastaan: "kirjoitin asioista, joita en voinut enää nähdä, ja minun oli esitettävä ne puhtaasti visuaalisin sanakääntein. Kuin hallusinaatio."

Kolmas luku: "kukaan ei voi elää ilman toisia ihmisiä. Se ei ole mahdollista." -"Ehkä ei. Ehkä minusta tulee ensimmäinen". Zimmer alkaa kääntää Kuolleen miehen muistelmia – tematiikkana jälleen kuoleman jälkeen kuuluva ääni, jossa elämänvaiheet sekoittuvat toisiinsa, eikä kuvauksen autenttisuudesta ole varmuutta, koska myöhemmät kokemukset vaikuttavat tulkintaan. Kääntäminen antaa mahdollisuuden pitää etäisyyden omaan elämään.

Tähän lukuun sisältyy katastrofiin päättyvä pistäytyminen entisten ystävien kutsuilla, jossa Zimmer kieltää mahdollisuuden saada mitään yhteyttä muihin ihmisiin. Uusi Frieda Spellingin yhteydenotto, lehtitiedot ja erilaiset versiot Hector Mannin alkuperästä, elämästä ja katoamisesta, niiden ristiriidat ("tuloksena ei ole mitään"), salapoliisityönä Mannin juutalaisuuden päättely.

Luku neljä tuo mukaan Alma Grundin ja dekkarimaisia kohtauksia aseineen kaikkineen, Zimmer lähes tappaa itsensä satunnaisesti, valmis kuolemaan, mutta sekään ei onnistu. Alma tietää Zimmeristä enemmän kuin tämä Mannista. Orastava toisen ihmisen kohtaaminen väkivaltaisen purkauksen ja pelon kautta. Zimmer pystyy Grundin avulla lentämään ilman kemiallista apua ja kohtaamaan perheensä menetyksen ja kokemaan perheen kuoleman todellisena.

Luvussa viisi Alma kertoo Hector Mannin elämäntarinaa, eri nimiä, identiteettejä ja naamioita, aina uusi pakeneminen uuteen henkilöllisyyteen. Identiteetti, onko sitä? Ihminen sattumana ja tomuhiukkasena. Tämä jatkuu kunnes Frieda tunnistaakin alkuperäisen Hector Mannin, joka tunnustaa elämänvaiheensa Friedalle – tästä alkaa taas uusi elämä.

Luvussa kuusi Zimmer toteaa, että Alma antaa hänelle mahdollisuuden uuteen elämään. Kerrontaa Hectorin ja Friedan uudesta elämästä ja uusista filmeistä. Alma paljastuu henkilöksi, joka lähetti kadonneiden mykkäfilmien kopion arkistoihin, ja toteaa tarkistaneensa kaikki Hectorin tarinan yksityiskohdat, ne ovat totta.

Luku seitsemän. Alussa sivulla 251 todetaan lukijaa vieraannuttavasti, että kun ei näe selän takana olevaa kuuta, taivaalla ei ole kuuta – Zimmer kirjoittaa vain siitä, minkä näki ja kuuli, eli myöntää kuvauksensa ja ymmärryksensä vajavaisuuden. Zimmer tapaa Hectorin, löytävät toisistaan sielunkumppanit. Hectorin yllättävä kuolema, elokuva Martin Frostin sisäinen elämä. "Halusin elää kiven elämää", mutta silloin tulee Claire – "sillä, kuka olen ei ole väliä, koska sinä rakastat minua. Kaikki muu on yhtä tyhjän kanssa". "Mutta miten rakastaa ihmistä, johon ei luota? Mitä kammottavaa salaisuutta hän panttasi?". Oman novellin tuhoaminen tuo toisen takaisin henkiin kuolemalta. Mikä on fiktiota, mikä todellista, ja "mitä ihmettä nyt teemme?"

Viimeinen luku, Friedan motiivit, luopunut omista tavoitteistaan, luominen ja tuhoaminen yhteenkietoutuneena, Alman ja Friedan välinen ristiriita. Hectorin muistikirja, jossa kerrotaan sylkiklöntin luuleminen jalokiveksi ja totuuden tajuamisen jälkeinen inho (ja siitä myös nimi ranchille) eli Mannilla oli siis tieto siitä, että elämä perustui illuusioon. Zimmer löytää jälleen yhteyden toiseen ihmiseen, Almaan. Frieda haluaa tuhota kaikki todistuskappaleet Hector Mannista. Jälleen sattuma, tyrkkäys, Friedan kuolema, Alman kuolema. Zimmerin viimeinen teko Almalle: Alman hautakiveen lisättävä sana "kirjailija". Lentäminen ei tunnu Zimmeristä enää miltään. Chateaubriand: "Kulkiessamme elämän halki me jätämme itsestämme kolme tai neljä kuvaa, joista jokainen on erilainen kuin muut". "Kaksi erilaista muistoa päälletysten,…. ja kummassakin kerroksessa oli minuuteni leima."

Zimmerillä ei ole antaa tapahtumista mitään oikeita todisteita, mutta kirjoittaa sydänkohtausten jälkeen tämän kirjan kuoleman jälkeen julkaistavaksi kuin Chateaubriand omat muistelmansa. Kirjan viimeisillä sivuilla ajatus Friedasta Hectorin murhaajana ja toive, että Alma olisi sittenkin kopioinut tuhoutuneet filmit. Kirja päätyy siis sykliin, toiveeseen, että joku jälleen löytää filmit ja tarina jatkuu alusta.

Kirjan tekniikoista:
Kirjan nimistö on kauttaaltaan merkityksiä sisältävä, ja Auster antaa tästä suoran vihjeen mykkäfilmiluvussa, jossa hän malliksi avaa elokuvan konnan C. Lester Chasen nimen vertauskuvallisuutta. Kirjassa esiintyvää nimistöä: David Zimmer, Hector Mann = Hermann Loesser (josta kirjassa esitetäänkin suora tulkinta) = Chaim Mandelbaum = Hector Spelling, Frieda Spelling, Alma Grund, Brigide Fallon, Sylvia Meers, Martin Frost, Claire Martin, Tierra del Sueño.

– Paljon ihmisiä,nimiä, osoitteita, paikkoja (ylipäänsä erisnimiä)

Yksi kirjan kantava teema on sisäkkäiset tarinat ja "metafiktiot", lainaukset (itse Hector Mannin tarina, Mr. Nobody ja muut filmit, Chateaubriandin muistelmat, Hawthornen novelli Syntymämerkki, Martin Frostin sisäinen elämä), jotka toistavat paljolti samaa kaavaa tai tematiikkaa.

Austerista sanottua: juutalaisuuden perintönä juurettomuus ja isänmaattomuus

Auster haastattelussa (kirja Vogel: Från Jackie Collins till Joseph Brodsky. Tre Böcker Förlag, 1990):

·         14-vuotiaana koululeirillä paras kaveri kuoli viereen salamaniskuun, vaikutti kaikkeen: "mikään ei ole itsestäänselvää"

·         juutalaisperhe, jenkkeihin emigrantteina Itävallasta, ei puhunut kunnolla englantia, isänäiti tappoi isoisän 1919 (6-v. isä vier. huoneessa), ei saanut jostain syystä kuitenkaan syytettä, voimakastahtoinen ja dominoiva isoäiti, salaperäinen, onneton ja poissaoleva isä, joka eli isoäidin kanssa 30-vuotiaaksi

·         Auster lukee tekstinsä ääneen, sanojen pitää antaa tuntu nopeudesta ("nopeaa ja ohutta, ei paksua ja hidasta"), rivien välit tärkeitä. Lukijan ei pitäisi huomata itse tekstiä, kirjailijan työnä on jättää kuvaukseen tilaa, niin että siihen jää tilaa lukijalle. Mitä enemmän kirjailija sanoo, sitä vähemmän lukija näkee

·         "kaikki kirjani on suunniteltu kuin filmeinä"

·         Austerilla mitä tahansa voi tapahtua ja tapahtuukin koko ajan, lukija ei ole koskaan valmistautunut siihen, mitä tapahtuu

Omaa arviointia:
          ·         "rivien välit": en löydä niistä merkitystä kuten esim. niukan Hemingwayn tekstistä löydän

·         "tekstiä ei pidä huomata": sitä kuitenkin kaipaan kirjallisuudesta, ehkä tämä kuvauksen elokuvamaisuus jättää kylmäksi, koska teksti ei anna kauheasti syötettä

·         identiteetin kriisi ei tunnu omalta, ei ehkä tarpeeksi läheinen aihe

·         dekkarimaisuus melko rasittavaa, koska lukijalle tarjotaan koukkuja, mutta jotenkin tuntuu, että niihin ei sitten saa vastetta. Toisin kuin esim. Kafka, jolla asiat jäävät todellakin auki, tässä kirjassa kuitenkin löytyy selityksiä, mutta ne eivät oikein kosketa ulkokohtaisen kielen vuoksi. Viimeisen luvun ja Hector Mannin elämän kaikki käänteet tuntuvat ärsyttävän dekkarimaisilta (pinnallisilta?), vaikka lukijaa on ensimmäisissä luvuissa valmisteltu ikään kuin johonkin syvempään

·         elämän satunnaisuus, sattuma, yllätyksellisyys koskettaa, mutta ei syvene tarpeeksi, vaan hukkuu tapahtumien ja henkilöiden paljouteen

·         intohimo taiteeseen ei välity, jää ulkokohtaiseksi, metateksti tietysti palvelee kokonaisuutta ja on valittu teemaa tukevaksi, mutta usein ne lainatut tekstit tuntuvat syvemmiltä kuin itse kirja

·         luultavasti löytyisi psykoanalyyttisiä teemoja, mutta en tunne aluetta riittävästi, eikä teksti herätä voimakasta halua lähteä sitä penkomaankaan.

 * Leena