Lukupiiri, tammikuu 2025, kolme kirjaa
Nikolai Gogolin (1809-1852) teos ”Nenä”
Nidevaihtoehtoja on useita, niistä tarjolla oli:
Esa Adrianin suomennos. Tekstiin liittyy Aleksander Lindebergin vauhdikas ja mielikuvituksekas kuvitus vuodelta 1980. Pehmeäkantinen, 2024. (Lindeberg oli syntynyt Donin Rostovissa Venäjällä 1917. Hän kuoli liki 100-vuotiaana Helsingissä.) Vappu Orlovin käännös, mukana useita novelleja sekä laaja Mihail Siskinin esipuhe, 2023.
Oppian selkokielinen ”Nenä”, 2024 .
Novellissa seikkailee Pietarissa nenä, jonka parturi Ivan Jakovlev löytää ja kauhukseen tunnistaa asiakkaansa kollegia-asessori Kovaljovin kasvoihin kuuluvaksi. Absurdien käänteiden jälkeen nenä palaa omia aikojaan omistajalleen. Gogolia on kutsuttu novellitaiteen uudistajaksi.
Mihail Siskinin esipuhe oli pieni pettymys. Siinä ei juuri käsitelty Gogolin omaa kulttuuriympäristöä, yhteiskunnan kerroksisuutta tai eri ihmisryhmiin kuuluvien erilaisia käytösodotuksia.
Selkokielisen ”Nenän” tiivistys todettiin päteväksi: ”Ukrainassa syntyneen Nikolai Gogolin Nenä kuvaa huumorin avulla elämää Pietarissa ja venäläisen yhteiskunnan erikoisia piirteitä.”
Esa Mäkijärvi on 22.10.2007 julkaissut verkossa analyysin teoksen vuoden 2007 painoksesta (Esa Adrianin suomennos): ”Klassikko: Nenäkäs näkemys maailmasta”. Verkkojulkaisuun liittyy tarinaa Gogolin teoksen julkaisuhistoriasta sekä linkkejä muihin aiheeseen liittyviin julkaisuihin.
”Kaksi Nenän klassista perusluentaa ovat yhteiskuntakriittinen ja sukupuolinen tulkinta.Ensimmäisen selityksen mukaan Nenä kertoo kirjoitushetkensä Venäjästä. ..Toisen selityksen mukaan nenä on klassinen fallos-symboli.”
https://kiiltomato.net/critic/nikolai-gogol-nena/
”Nenä” oli syytä lukea ihan itse, ajatuksen kanssa.
Ulla Donner, ”Luonnollinen näytelmä”, S&S 2023, Alkuteos: Den naturliga komedin, suomentanut Sinna Virtanen. Sarjakuva.
Donnerin esitystavassa kuvitus dominoi. Päähenkilöinä ovat syksyinen pudonnut koivunlehti, joka on yksi monista samanlaisista, sekä sekasieni tai tatti, Candy. Candy elää metsässä, tietää kuolevansa ja syntyvänsä
uudelleen maanalaisen, suunnattoman suuren yhteisöllisen rihmastonsa turvin. Metsässä elää myös kookas ikiolento Gun. Candy toimii oppaana, vaelletaan ja väliin eksytään. Metsä on muuttunut, on hakkuuaukeaa ja yhden lajin kasvatusmetsää. Gun järjestää lopuksi koivunlehdelle sen toivoman oman juhlan muiden kaltaistensa lehtien seurassa.
”Luonnollisen näytelmän” nimi viittaa Danten (1265-1321) ”Jumalaiseen näytelmään”. Donnerin tekstien joukossa on Elina Vaaran (1963) ja Eino Leinon (1912-1914) kääntämiä sitaatteja Danten teoksesta. Ne saivat tarttumaan alun perin italiankielisen teoksen runomuotoiseen suomennokseen. 1300-luvun alun Suomessa, paavin kirkon reuna-alueilla on eletty ainakin virallisesti samanlaisessa uskonnollisuusympäristössä kuin Dante eli kirjoittaessaan kuolemanjälkeisestä elämästä. Danten oppaana oli Vergilius, yli tuhat vuotta aiemmin vuonna 19 eaa kuollut runoilija, siis pakana. Vergiliuksen tapauksessa lukija saattaa lapsen lailla aprikoida, kuuluiko tällekin paratiisiosa, ja jos ei niin miksi. Matkan varrella kirjailija tapaa monia hänelle tuttuja kuolleita. Helvetissä on pelkkää näköalatonta kärsimystä. Kiirastulessa taas vainajat toivovat, että elävät omaiset rukouksillaan lyhentäisivät vaivan aikaa tulessa, jotta he pikemmin pääsisivät paratiisiin. Paratiisissa oppaana ei enää ollut Vergilius vaan Danten nuoruudenrakastettu Beatrice.
Klassikkotekstin lukeminen on palkitsevaa, kuten on Donnerin sarjakuvakin, huiman ihastuttava kuvitukseltaan ja tekstiltään. Donnerin monirekisteriseen kieleen sekoittuu puhekieltä, trendikkäitä ilmaisuja ja Dantea. Helvetti tässä on ihmisten luoma. Joku meistä taisi sanoa, että Tove Jansson voisi piirtää tällaista sarjakuvaa nyttemmin. Muumit ovat vähintäänkin antaneet vaikutteita. Tove Jansson otti aikanaan kantaa, niin Donnerkin tääsä pohtii ilmastonmuutosta ja metsähakkuita.
Suomenruotsalainen Ulla Donner sai alkuvuodesta 2025 Puupäähattu-palkinnon, joka annetaan elämäntyöstä. Vuonna 2024 hän sai ruotsalaisen Urhunden-palkinnon.
Marko Järvikallas, ”Mihin täällä voi mennä”, Siltala 2020. Novelleja.
Marko Järvikallas on prosaisti, näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Hän on kirjoittanut toistakymmentä näytelmää ja käsikirjoitusta. ”Mihin täällä voi mennä” on hänen ensimmäinen proosajulkaisunsa. Ilmestymisvuonnaan se oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana.
Teoksen novelleissa on absurdeja ja kamaliakin tapahtumia, mutta enimmäkseen tavanomaisia, arkipäiväisiä. Ihmisten reagointi toistensa tekemisiin on todentutuista: näinhän meillä toimitaan. Keskusteltiin siitä, että novelleissa on läsnä pieni vaaran tunne.
Tarinoista monen voisi kuvitella näkevänsä elokuvana tai näyttämöllä. Pirkko Saision sanoin Järvikallaksen novellit avaavat ovia suomalaiseen sivullisuuteen. Niiden todellisuuden arki on harmaa, mutta ei samea.
- Riitta
